(alkup teksti vuodelta 2002)
Amerikan autot ovat olleet lähellä sydäntäni jo pienestä pojanklopista saakka. Silloin rakkaalla 60 kyt luvulla niitä oli näkyvissä ihan normaalissa liikenteessä joten niihin tutustuminen oli helppoa.
Minun asuinpaikkani lähistöllä oli amerikan autoja varmasti yhtä paljon kuin niitä on tällä hetkellä keskikokoisessa kaupungissa, vaikkakin nykyään uudet amerikkalaiset autot ovat lisääntyneet ilahduttavissa määrin.
Pikku poikana mentiin kesäisin fillareilla ison tien (Tirvalta 6 tie) varteen kuuntelemaan kun jenkit menee. Varsinkin sadekelillä niiden tulo oli aistittavissa jo kilometrejä ennen kuin ne olivat näkyvissä. Syynä siihen oli tietysti se että ne tulivat kovaa ja renkaat olivat puolivyö- tai ristikudos tyyppiset. Se oli nannaa.
Isot moottorit puhuivat mootttoreiden kielellä ja siihen aikaan kun tavallinen auto oli lähes naurettava nykymittapuun mukaan tai jos vertailun käytti amerikanrautaa. Amerikan olivat autot aivan kuin jostain toiselta planeetalta. Vauh ! isot siivekkäät lentokonetta muistuttavat autot kiitivät semmoisella vauhdilla ohitsemme jota nyky mittapuun mukaan pidettäisiin kaahailuna. Autoja meni yleensä suht harvakseen eikä liikenne ruuhkia juuri ollut kuin isommissa kaupungeissa.
(4.4.2007) Kylälläni olevat ihmiset kauhistelivat niitä vanhoja letukoita (letukka=jenkki) pensarosvoja ja maantielaivoja, eihän niillä voi edes ajaa normaalitiellä vaan vaativat lentokentän. Samaan aikaan kun sellainen laiva sattui olemaan parkissa, niin samaiset papat pyörivät ympärillä kummastellen autoa. Eräs sukulaisenikin sanoi ettei niin tehokasta autoa ole järkevä omistaa, kun se turha ylimääräinen suorituskyky vain kuluttaa pensaa ja autoa turhanpäiten. sanoi että lentokoneisiin kuuluvat nuo moottorit ei autoihin.
Naapuriin oli isäntä ostanut uuden Mosse Eliten ja kehui kuinka moottori väänti niin ettei tavallinen ajaja pysty ymmärtämään niin suurta tehoreserviä, vaikka samaan aikaan myönsi ja kertoi että tietysti amerikan laivat, ne letukat kyllä menee ohi sen kun suhahtaa, mutta onhan niissä kamalan isot moottorit. Nyky ihminen vaan vertaa lukuja tämän päivän johonkin turbo ie16v exe abart v6 seen niin eihän se ymmärrä tota amerikan auton voimaa miksikään, saati mukavuutta.
No minulle se oli selvää, jonakin päivänä minä itse ajaisin tollasella hirmukoneella varustetulla amerikan autolla. katselin kateellisena kuinka sohvapenkki kutsui luokseen ja tilaa näytti olevan vaikka kaikki kylän pojat olisivat kaikki kerralla aikaa kyydissä ja miksei joskus vaikka joku tyttökin.
Sitten joskus 70 kyt luvun lopulla se repes.. Kävin Tikkurilassa kattomassa amerikan autonäyttelyä ja niin siinä kävi että semmonen on hankittava.
Pääsin kyllä kuskin hommiin usein kun kaverillani oli jenkki auto (Dart -66), jossa oli "valtava" 3.7L kutos pannu automaattivaihteistolla ja kyllä se kulki, voi herranjestas kun se oli taivaallista. Vertasin sitä itselläni olevaan Datsun Bluebird 1400 luupäähän. Auto vaan porukkaa täyteen ja menoksi. Käytiin lähi ja kauempaakin olevat kaupungit läpi ja aina kun oli niin hyvä säkä ettei jetsonit vieneet kilpiä tms. (veivät kilvet jos vilkunlasissa oli säröjä) niin mentiin vähän kauemmaksikin. Viikonloppuna saattoi sellainen 800 - 1000 km tulla ihan kuin itsekseen.
Kyllähän se tuli sitten itsekin hankittua sellainen vempain ( hyvä sellainen) ja jos en olisi silloin hankkinut olisin varmasti jonossa vielä tänäkin päivänä.
Innostus ei pysähtynyt oman auton hankkimiseen, vaan niitä tuli hommattua useampiakin. Sellaisia pikku Moppeja pääosin, mutta keskikokoisia ja eräs isokin tuli hommattua. Nykyisin omistukseeni kuuluu Chrysler V200 vm. 63 sekä Lada 1500S joku 90 tai sinne suuntaan. Ajelin mielelläni vaimoni Dodge Dart 170 65 manuaali versiota, koska sillä matkanteko on aika vaivatonta.
(4.4.2007) Tällä hetkellä meidän uusioperheessä on Neon ja Chevy Van
Harrastus muuttui ajan myötä ammattini mukaisesti autojen korjailemiseen, olinhan ammatiltani autonasentaja, perehtynyt automaattivaihteistoihin sekä sähköasennuksiin alunperin autosähköasentajana ja lopuksi opiskelin automaattivaihteistoasentajaksi.. 12 v. kerkesin tehdä tätä tointa virallisesti ammatinharjoittajana, kunnes työn määrä kasvoi suhteessa ansaittuun rahamäärään niin suhteettomiin lukuihin ettei se enää kannattanut. Mukaan tuli 90 luvun lamat yms. asiat. Makselin pitkään tuota hurmosaikaa.
Vaihdoin alani atk-konsultiksi/kouluttajaksi, työ on mielekästä sekä haastavaa. Olen v.97 lähtien tehnyt työtäni Osuuskunta INNETIN kautta lähes yrittäjänä, mutten omista omaa yritystä, enkä ole hankkimassakaan. Autoharrastus oli vähän aikaa jäissä kokonaan, enkä kajonnut "konepellin" alle kuin niin pakottavassa tilanteessa, kuin äärimmäisessä pakosta.
Nykyisin olen päässyt jonkinlaiseen tasapainoon autojen ja ammatin välillä, ja voin sanoa nauttivani autoharrastuksesta enemmän kuin koskaan aiemmin. Korjailen ja laittelen omaa autoani tai vaimoni autoa, mutten vierastöitä ole juuri tehnyt.
(4.4.2007) mukaan on liittynyt käsittämättömästi karavaanari matkailu
Atk-kouluttajan työ on sopivaa työtä minulle joka haluaa olla ihmisten kanssa tekemisissä, sekä autoharrastukset ovat kuin terapiaa siinä välillä. Kuitenkaan koskaan en varmaan pääse irti amerikan auton viehätyksestä. Nuo komeat autot, autot sanan varsinaisessa merkityksessä veivät minun sydämeni, enkä koskaan haluaisikaan sitä takaisin.
(4.4.2007) Elämäni varrella olen ns. "järkiintynyt" pariin kolmeen otteeseen ja vaihtanut kulkuneuvoni joko "kiinanrautaan" (vs amerikanrauta) tai muuhun ns. tavalliseen autoon. Amerikan autoon ei kuitenkaan ole kenenkään tarvinnut houkutella. Kyllä se suonissa sykkii.