Muut kolumnit
Pääsivu

Ilkivalta ja kapinallisuus

Nyt tarvitsee taas kerran muistella omaa nuoruutta ja omia pahantekoja mitä tulikaan tehtyä silloin kloppina ja korvantaukset limanuljaskana.

Olimme porukoissa ja tappelimme, joimme viinaa ja rähjäsimme. Yes! juuri niin tunsin sisimmässäni suurta vapautta käyttäytyessäni juuri niin kuin halusin, siis toisin kuin minun oletettiin käyttäytyvän jonkun yhteiskunnan sääntöjen mukaan.

Ja niin muistan muidenkin kavereideni toimineen.

Juotiin kaljaa lasipulloista ja vietettiin aikaa kerskumalla omia saavutuksia sekä moittimalla niitä jotka eivät olleet mukana. Niin ja kaljapullot kerättiin yhteen paikkaan, tai annettiin pulloreiskalle poistuessamme. Tulipa joskus oikein pientä turpiinottokisaakin jos joku urvelo meni särkemään lasipullon. Pieni läksytys niin eipä enää toheloinut pullojen kanssa sillä tavalla.

Lasten leikkipaikoillakin, eli puistoissakin tuli liikuskeltua öiseen aikaan. Eikä voi kieltää etteikö innostuttu ihan leikkimään niillä lapsille tarkoitetuilla laitteilla. Mutten muista yhtäkään kertaa niiden särkyneen leikkiemme jäljiltä.

Aloin kirjoittaa tätä juttua lukiessani kuinka nuoriso hajottaa leikkipaikkoja, sekä särkee pulloja, tekee kallista ilkivaltaa yhteisissä paikoissa.

En mene sanomaan ettenkö minäkin jotain pahaa olisi saanut aikaiseksi nuoruudessani, enkä mene sanomaan etteikö ilkivallan tekijöitä olisi ollut silloinkin. Mutta sen menen sanomaan että ilkivallan tekeminen on aivan varmasti hyväksyttävämpää nykyisin nuorison keskuudessa kuin minun nuoruudessani.

Mutta. Ihmisen käyttäytymismalli kehittyy aina läsnä olevasta ympäristöstä

Yllä olevasta kirjoituksesta ei kerinnyt mennä montaakaan päivää, kun Kauhajoella mustatakkinen hemmo alkoi ammuskelemaan koulutovereitaan.

Tämä Jokelan kaltainen murhenäytelmä Kauhajoella järkyttää minua niin kovin etten osaa sanoa siitä mitään. On varmasti aika pohtia missä on vika, ja miksi tämän kaltainen käyttäytyminen on jopa "ihailtavaa" joissakin piireissä.

Eräs näkemys ja pohdintaa asiasta

 


 

 

takaisin