11.10.2008
Pankkimaailma sekä valtaapitävät ovat tehneet jotain sellaista jota yhdeksänkymmentäluvun alussa olisi kaivannut. Nimittäin ainakin ovat yrittäneet pelastaa yhteiskunta lamasta.
Tällä hetkellä pallo on kuluttajilla ja yrityksillä. Rahan olisi kierrettävä ja tulevaisuuteen on uskottava. Pankit yrittävät pitää korot siedettävissä lukemissa jotta velanotto ei vaikeutuisi. Kuluttajat jotka muistavat vuoden 1991 eivät pysäytä rahan kiertoa, eivät ainakaan niin radikaalisti kuin silloin.
Olisikohan mahdollista että vanhasta olisi jotain opittu? Ainakin on hyvä uskoa niin. Ongelma ei taida olla enää asian ymmärtäminen ja oikean toimintamallin omaksuminen, vaan se että velkataakka on monelle kuluttajalle edeltävältä ajalta täyttynyt.
Keväällä radiossa sanottiin että kuluttajien luoton määrä on ylittänyt yhdeksänkymmentäluvun alun. Puolustukseksi sanottiin että elämme toki toisia aikoja, emmekä enää sortuisi pahan paikan tullen samoihin virheisiin. Näkymät tulevaisuudesta ovat hyvät.
Näitä hyviä tulevaisuuden näkyminä alettiin toistelemaan pitkin kesää milloin missäkin yhteydessä. Samalla tavalla kuin pikkupoika silloin kun yrittää salata jotain. Kuunnellessani tätä informaatiota joka todisteli kaiken olevan kunnossa, olin varma että kaikki on kunnossa jos vain niin haluamme olevan.
Se onnistuuko pankkimaailma ja valtiovalta tehtävässään on loppujen lopuksi sama. Pääasia että jotain on tehty ja vielä talousoppien mukaisesti. Jos epäonnistuminen johtuu kuluttajista ja heidän toimistaan tai toimimattomuudestaan on kuitenkin loppujen lopuksi valtiovallan syytä. Sama tietenkin jos ennakoivat toimenpiteet ja koron laskut eivät olisikaan olleet oikea ratkaisu.
Rakentaminen ja uusien asuntojen hankinta voisi olla nyt juuri sopiva sauma elvyttää talouselämää. rakennusalan yrittäjiä on valmiiksi "pilvin pimein". Uusia asuntoja tarvitaan ja varsinkin omistusasuntoja. Vuokrien hinnat elävät kummalista aikaa pomppien kenenkäkin näkökulmasta alas tai ylös. Pikemminkin ylös. Rakennusalaa kohtaa aivan varmasti jonkinlainen puhdistautuminen, mutta ei ole kenenkään etu jos ala kohtaa aallon pohjansa ja vie mukanaan monia muita teollisuuden aloja.
Rakennusala on enemmän kotimainen ala joka sisältää kotimaista osaamista. Kotimaisen osaamisen ylläpito helpottaa kotimaisen rakennusalan etenemistä myös ulkomaille. Venäjällä arvostetaan juuri tällä hetkellä Suomalaista osaamista. ja jos meriitit riittävät hyvillä pohjilla kotimaassa, on helpompaa lähteä tarjoamaan osaamista myös ulkomailla. Ulkomailla eli venäjällä on kysyntää johon on vaikea vastata. Hyvillä voimavaroilla sekin on helpompaa.
Kuluttajilla ja yritysten investoinneilla on suuri vastuu hartioillaan Tällä hetkellä kuluttaja seisoo polun varressa katselemassa kun joku kävelee ohitse ja alkaa kenties tekemään. Ja jos kuluttaja on aktiivinen, hän lähtee kulkijan perään.
Uskon vakaasti ettei asunnon hankintaa kannata kovinkaan ´pitkälle viivyttää hintojen alenemisen toivossa. Hintojen aleneminen pitkällä juoksulla vie mukanaan myös maksukyvyn.
Kirjoitus on julkaistu Ajassa Nyt verkkolehdessä 14.10.2008