Provosointia oikein urakalla ja lisää seuraa, lue loppuun.
Kuntien takauskeskuksen toimitusjohtaja Heikki Niemeläinen on sitä mieltä, että suomalaisen työn polkumyynti on lopetettava. (Talouselämä 29.10.2007))
Heikki Niemeläinen on sitä mieltä, että palkankorotuksilla saadaan lisää ostovoimaa, sekä tervehdytetään yleistä yritys kokoonpanoa. Hän perustelee ostovoiman lisääntymisen reilumpien palkkojen myötä
Samalla kun palkkoja nostetaan jäävät kilpailukyvyttömät yritykset pois kuvioista.
Kunnat pyöriskelevät suurien vaikeuksien edessä ja sairaanhoitokulujen osuutta on pienennettävä sekä verokertymän käyttöä on supistettava. Yhä enemmän on siis säästettävä. Yritysten palkanmaksukyky on yhä pienempi ja näin ollen verokertymäkään ei ole suuri. Samaan aikaan ostovoima jakautuu yhä enemmän rikkaiden ja pienituloisten kesken. Pienien yritysten eduksi olevat provikkajärjestelmät ovat myös suurien vakavaraisten yritysten käytössä.
Eli sanoisinko niin... Heikki Niemeläisen toteamuksella on todellakin monta puolta. Se miten asia nyt ihan oikeasti meneekään, jääköön asiantuntijoiden mietittäväksi. Mutta jokunen hiven totuutta on jokaisessa lauseessa.
Ensinnäkin tämän päivän työelämään kuuluu oleellisena osana provisiopalkkaus. Työnantajien omistamien yritysten kilpailu elinkeinoelämässä on viety niin äärimmilleen, ettei löysää rahaa ole jaella. Työntekijän on tuotettava ensimmäisestä hetkestä, kun hän työpaikan oven aukaisee ja astuu sisään.
Entisajan koeaika eli aika jolloin työsuhde voidaan purkaa molemmin puoleisesti ilman seuraamuksia on nyt vain yksipuolinen keino työnantajan puolelta. Koeajalla olisi myös toinen merkitys. Koeaika on myös harjoitteluaika joka työntekijältä katsotaan menevän työhön sisäistymiseen. Tänä aikana varsinkaan alussa, ei voi olettaa työntekijän vielä olevan kannattava yritykselle, mutta tänä aikana kumpikin osapuoli näkee omalta osaltaan kehityksen ja työn sopivuuden henkilölle. Koeajan pituus on enimmillään 4kk. Yleensä työntekijä omaksuu riittävän oppimäärän noin kahdessa kuukaudessa, vaikka ammattilaiseksi onkin vielä vuosien matka.
Tällainen ei ole kiinteäpalkallisesti mahdollista, joten on pienennettävä kuluja joita työntekijästä muodostuu. Tulosvastuullinen palkkaus, eli provikkapalkkaus on avainsana tällaisessa tilanteessa. Provikalla työntekijästä ei muodostu palkkakustannuksia ennen kuin työntekijä on saavuttanut tuloksen josta palkkaa voidaan maksaa. Koeaika on tällä tavalla kokonaan työntekijän oma riskitekijä.
Hienoa! vaan onko? Jotain hienoa siinä on. Nimittäin provikka palkassa on hyvin harvoin määritelty ylärajaa. Joten työntekijän etu on haaveilla todella isoista ansioista. Ja palkkaahan saa tehdystä työstä. Tällaisessa menetelmässä työntekijä ottaa oikeasti vastuun yrityksen kannattavuudesta, tosin ajattelemalla suoraan omaa palkkaansa. Työntekijään "ei tarvitse luottaa", esimerkiksi ajankäytön suhteen, eikä tarvita työntekijän sisäisen yrittäjyyden oppeja opettaa yms. Työntekijä on tahtomattaan halusi tai ei yrittäjä jossakin muodossa. Mutta yrittäjyys sitoutuu vain oman provision tuottamiseen.
Huonoja puolia provikkapalkkauksessa on työntekijän epävarmuus tulevasta. Samoin työntekijän työhön sisäistymisajan palkka on hyvin kyseenalainen. Työnantajan puolelta huonona puolena väittäisin olevan saman asian, eli työntekijä ei sisäisty yritykseen vaan omiin provisioihinsa. Tästä omiin provisioihinsa paneutumisella voidaan työntekijä menettää kilpailevalle yritykselle, joka lupaa paremmat provisiot.
Hyvänä puolena on myös se että kun yrityksen työkustannukset ovat pienet ja näin ollen yrityksen perustaminen on helppoa, työpaikkoja on pilvin pimein ja on siis työntekijän markkinat.... ai mitkä markkinat? No työntekijä voi ihan itse valita minkä nimisessä yrityksessä hän aloittaa provisiopalkatun työnsä. Tällaisella puhtaasti provikka palkalla olevia työpaikkoja on nykyisin niin runsaasti. Ja kun asiaan liitetään vielä nettikauppa (kts. nettikauppa kolumneistani), niin yrittäjän riskit ovat todella minimaaliset.
Lehdissä on kirjoituksia kuinka työvoimapula ravistelee elinkeinoelämää. Työntekijällä on omat markkinat valita haluamansa työpaikka. Väittämä mielestäni on hieman utopinen. Syystä että, työtä on vaan ei palkkaa. Siis oikeastaan työntekijän kannalta ei vieläkään ole työpaikkoja sen enempää kuin on ollut jo pidemmän aikaa.
Yhteiskunnallisesti asia on samalla tavalla kaksijakoinen. Onko ihan varma että työpaikkojen ja tekijöiden määrä korvaa laadun, eli tässä tapauksessa korkeamman palkkauksen ja ehkä hieman harvemmassa olevat työnantajat?
Oli niin tai näin. Totuus työmarkkinoista ei ole mielestäni kovin hyvä. Ammattitaitoiselle ja uusia visiota luovalle työntekijälle löytyy töitä mutta ei palkkaa. Jos työntekijällä ei ole motivaatiota muuhun kuin oman napansa tuijottamiseen kun muusta ei kuitenkaan makseta, niin yrityksen kehittäminen ja hyvän työyhteisön ylläpitäminen jää pelkästään työnantajan harteille. Jos hänelläkään siihen aikaa ja voimavaroja liikenee.
Ammattitaitoiset sekä kehittävät työntekijät ovat pääosin nykyisin töissä työelämässä, eivätkä työttömänä työnhakijana. (karrikoitu väittämä) Näin ollen provikkapalkkaukseen hakijoita löytyy enemmän itse työhön soveltumattomista henkilöistä. Vaikkakin työnkuva tosin on usein niin yksinkertainen, ettei siinä tarvitsekaan mitään osata. Työtä harvoin opetetaan kunnolla, koska työhön opastajien oma provikka kärsii tästä. Työnantajapuoli ei myöskään jaksa eikä viitsi uhrata aikaa uuden työntekijän kouluttamiseen ja motivoimiseen, koska uskotaan uusia hakijoita olevan jonossa loputtomasti.
Totuus on että työvoimakustannukset ovat pienelle kädestä suuhun elävälle työnantajalle poskettoman suuret sekä joskus ylitsepääsemättömät. Joku keino on oltava. (eräs keino on kirjoittajan käyttämä työosuuskunta) Työn joustavuutta on lisättävä, mutta keinot joustoihin on käytävä huolellisesti lävitse. Nimittäin työntekijäkin on ihminen, ja usein vielä halukas sitoutumaan ja kehittämään omaan työympäristöänsä. Mutta työ on muutakin kuin tulosta, se on osa elämää. Työ on suuri osa sosiaalisesta ajasta jota elämme.
Olen itse koko elämäni ollut työntekijä joka haluaa edetä ja pitää yllä omaa työympäristöään. Olen aina ymmärtänyt asiakaspalveluammatissa kuka minulle palkkani maksaa. Luulen todellakin etten ole ainutlaatuinen ja ainut kuka nämä tosiasiat ymmärtää. En silti uskalla olla yksityinen yrittäjä, enkä halua elää pelkällä provikalla. Perusturvallisuus motivoi minua omasta mielestäni paremmin kuin "rahan perässä juokseminen".
Ja mitä tulee niiden veroeurojen säästämiseen, niin totta kai niitä säästyy kun niitä ei anneta.