Nykyään tuntuu olevan tarjolla puhelinmyyntityötä pilvin pimein. Lehtien myyjiä ja mediatilan myyjiä ja kaikkea siltä väliltä.
Kaikille toimialoille joita minä olen tavannut on löytynyt yksi, kaksi, kolme... yhteistä seikkaa. Ensinnäkin tuote jota myydään puhelimitse ei sisällä nykyisin niin suurta "sosiaalista tilausta". tarkoitan tällä seikkaa että kyseisiä tuotteita tai palveluja voi nykyisin saada monelta toimittajalta ja omatoimisesti.
Sosiaalinen tilaus
Lehtien myyminen puhelimitse on "kovaa" hommaa. Koska asiakkaat yhä enenemässä määrin saavat lehtimainoksia kotiinsa, tai löytävät netistä kyseisen lehden jos sitä itse haluavat. Ei myöskään ole kaukaa haettua että soitetaan lehtimyyntiin ja tilataan lehti.
Naapurikin voi auttaa lehden saamiseksi. Soitto tai kahvikäynti naapurissa jolle haluttu lehti jo tulee. Eiköhän sieltä lehden välistä löydy tilaustiedot.
Lehtimyyntitalojakin on todella paljon, myyjiä per talo on paljon. On aivan selvää ettei yksittäiselle myyjälle jää samanlaista myyntirakoa kuin isäpuoleni toimiessa sivutoimisena lehtimyyjänä kuusikymmentäluvulla.
Itse en kertaakaan ole ostanut puhelinmyynnistä, koska en lehteä ole tarvinnut. Mutta olen soittanut, ja netistä tilannut ne lehdet joita olen tilannut. Olisin soittanut suoraan sille myyjälle joka asiasta aikoinaan minua pommitti viikosta toiseen, mutta eihän siihen numeroon voinut soittaa.
Siltikään en pidä lehtimyyjän työtä tarpeettomana. Uskon sen olevan monelle se ainut kanava jota kautta lehtitilaukset hoidetaan.
Samat seikat koskevat mediatilan myyntiä. Tämä ennen niin helposti myytävä osa-alue on "kilpailtu" monelta kantilta ja joskus jopa kyseenalaisesti niin kovaksi työsaraksi, että hirvittää. On löydettävä toisenlaisia keinoja jotta tulevaisuudessakin voi puhua kaupankäynnistä.
Palkkaus
Puhelinmyyntityöhön liittyy hyvin olennaisena osana provisiopalkkaus. joissakin aloilla vielä ehto rahan tuloutumisesta, ennen kuin palkkaa voidaan maksaa. Tämä seikka asettaa myyjän työlle hyvin kovia paineita.
Myyntityö on onnistuttava taloudellisen pakon edessä heti ensi yrittämällä. Pohjapalkkaus toimintamallina ei tunnu hyvältä niiden myyjien osalta jotka ovat huippumyyjiä. Koska huonomman myyjän pohjapalkka syö hyvän myyjän provisiota.
Linkki puhelinmyyntityön saralle
Keskustelua puhelinmyynnistä (Uranus)