Suomen maatalous ajautuu

Uutiset

Kiinassa kaupungistuminen vie koko ajan pohjaa viljelypinta-alalta. Samalla kaikki pohjavedet ovat käytetty yhä kasvavaan viljelyn tarpeeseen.

Ulkomaalaiset ostavat muualla maata viljelytarkoituksiin toisista maista. Näin ollen paikalliset viljelijät pian viljelevät jonkun toisen maata, saamatta siitä itse lähes mitään taloudellista hyötyä.

Miten on Suomen tilanne pitkällä ajanlaskulla? Maaseudun väestön poismuutto ajaa Suomen aivan samanlaiseen tilanteeseen. Pian täällä ei kukaan viljele ja omavaraisuus laskee nollaan myös elintarvikkeissa.

Suomi on uskonut aivan liian kauan paperiteollisuuden voimaan. "Suomi elää metsästä" väittämää ei silti tarvitse heittää romukoppaan. Metsästä saa puuta myös jatkojalostukseen.
Suomen metsät vielä toistaiseksi sisältävät energiaa jota on hyödynnettävä huomattavasti enemmän kuin nyt.

Tuulienergian käyttöä on lisättävä reilusti. Vesivoimaa, aurinkoenergiaa ja kaikkia vaihtoehtoisia energia muotoja on kehitettävä ennen kuin sen tekee joku muu.
Ydinenergiaa on pakko lisätä jotta fossiilisten polttoaineiden käytöstä energian tuotannossa päästään.

Suomen on ihan oikeasti mietittävä, miten omavaraisuusastetta voi lisätä. Ei riitä että pitää ennallaan, koska sitä ei enää ole.
Ajaudumme huomaamattamme kaupunkilaistuttuamme kapitaaliskommunistiseen yhteiskuntaan.
Ylläpito
Palvelevat
Esittelyt