Osmatic Oy:n ilmoitettua toimipisteen lopettamisen, hain AkuSolvers myymäläpäällikön tehtävään, joka laajeni myöhemmin aluevastaavan työksi.
Olin itse jo "rakennellut" tietotekniikka palvelurinkiä, kysellen paikallisilta yrittäjiltä mielipiteitä. Hyvin kannustavien ja eteenpäin suuntaavien ehdotusten vuoksi olin ajatellut olla sellainen "IT-talkkari" ja ylläpitää muutaman IT-henkilön kanssa sopimuspohjaisesti palvelurinkiä.
Muutamaa kuukautta aiemmin Inkeroisiin perustettu AkuSolvers oikeastaan teki sen Inkeroisissa sillä välin kun olin Osmatic Oy:ssä töissä ja en sitten enää lähtenyt asiaa viemään eteenpäin, vaan liityin mukaan AkuSolvers remmiin.
Aivan kokonaan samasta asiasta, eli palveruringistä ei kuitenkaan ole yhä vieläkään kyse. Jos en olisi päässyt AkuSolversille työhön, olisin automaattisesti kehittänyt omaa palvelurinki projektiani eteen päin.
Aloitin myymäläpäällikön työn Kouvolan Valtakadun aulassa olevassa pienessä liiketilassa. Työ oli ulospäin pieni pikahuoltopiste, mutta todellisuudessa osa monipuolista AkuSolvers ketjua ja tietotekniikkaliikettä.
Työ oli todella vaativaa ja haastavaa. Asiakas-suhteiden luominen ja yritysasiakkaiden palveleminen on vaivansa arvoista työtä. Työhöni kuului yritysasiakassuhteiden luominen ja ylläpitäminen, työn jakaminen työntekijöille, sekä myynnin kehittäminen.
Myyntityö tapahtui sekä yksityisille että yrityksille. Minun tehtäväni oli vastata toimipisteiden myynnistä sekä varastoista, yritysmyynnistä sekä henkilöstöstä.
Työni laajeni Inkeroisten myymälän hoitamiseen samanaikaisesti, sekä myynnin vastuualueeksi tuli Kymenlaakson suuri alue.
Työni loppui koska emoyhtiö irtautti myymälät yrittäjävetoisiksi. En halunnut ryhtyä yksityiseksi yrittäjäksi.
Perustin tällöin toimintaa jatkamaan Atk-Akvaarion (Innetin sisäinen atk-ryhmä, nykyisin Atk-Innetti) jonka hallinnollinen johtaja olen edelleenkin. Työntekijöinä on Innetin tietotekniikkaryhmän jäseniä.
Vastaan Atk-ryhmän toiminnasta Innetille sekä AkuSolvers Oy:lle