Aluemyyntipäällikkö Etene Oy

Hain kevättalvella 2008 aluemyyntipäällikön tehtävään Etene Oy:lle ja minut valittiin Itä-Suomen aluemyyntipäälliköksi.

Itä-Suomen alueeseen kuului muun muassa:

 

Aluemyyntipäällikön tehtäviin kuului omien myyntiedustajien rekrytoiminen, kouluttaminen, sekä opastaminen myyntitehtäviin. Myös tuotteiden myynnin jaksottaminen omalla alueella. Oma myyntityö kuului myös jonkin verran työtehtäviin.

Aluemyyntipäällikkö raportoi myynnin myyntijohtajalle joka huolehtii koko Suomen myyntitilanteesta.

Työtehtävä loppui minusta tai kenestäkään muusta aluemyyntipäälliköstä riippumattomista syistä, yhtiön lopetettua toimintansa sen hakeuduttua tuotannollisista sekä taloudellisista syistä konkurssiin.

Aluemyyntipäällikön osa mediatalon tuotteiden myynnissä oli järjestelmällinen ja erittäin toimiva konsepti. Markkinoitavia tuotteita kehittää ja toteuttaa aluepäälliköt yhdessä myynnin johdon kanssa. Myyntiedustajille jää näin ollen huomattavasti "puhtaampi pöytä" keskittyä olennaiseen. Myyntiedustajat  ovat "ajan hermolla" oman alueensa päällikön kautta. Myynnin johto voi tässä menetelmässä keskittyä sille kuuluvaan osa-alueeseen.

Mediatuotteen myynnin elinkaari edellyttää jatkuvaa kehitystä sekä myynnin tehostamista. Hyvin monesti mediatuotteen elinkaari rajoittuu ilman uudistamista noin kuuteen elinvuoteen. Tämä on puhtaasti matemaattinen tapahtumaketju. Tuotteen uudistaminen sekä kohderyhmien tarkka kartoitus ovat eräitä keinoja elinkaaren jatkamiseen.

Myös myynnin kehittäminen sekä myyntityön edellytyksien pitäminen kohdallaan on erittäin tärkeätä. Aluemyyntipäällikön tuntemus myyntiedustajiinsa, sekä oman alueensa yksilöllisyyteen ovat tärkeitä asioita työn kannattavuuden jatkumiselle.

Aluemyyntipäällikön työtä tehdessäni kehittyi minulle monia kehitysideoita sekä uusia menetelmiä kehitettäväksi. kehitysideoitani olenkin jo tarjonnut eteenpäin parille myyntiä harjoittavalle yritykselle.

Työtehtävässä oli aika paljon matkustelua ja pois kotoonta olemista. Sen myötä työpäivät olivat usein aika pitkiä ja monesti myös kiireisiä. Kertaakaan aika ei kerinnyt käydä pitkäksi.

Pidin työtehtävästä ja sen haasteellisuudesta, vaikka aluksi tuntuikin etten saa "hanskattua" näin isoa asiaa lyhyessä ajassa. Yhteistyö muiden aluepäälliköiden kanssa, sekä myynnin johdon kanssa oli kuitenkin mutkatonta ja avointa, ja se auttoi eniten asioiden kehittämisessä.

Myyntityön ymmärtäminen ja itse johtava toiminta on niin suuri osa luonnollista omaa minääni, että todella pidin tästä työstä.

Myyntityö on niin monivivahteinen ja moninainen herkkä työ, ettei se mikä sopii toiselle ole välttämättä kaikille sopivaa. Aluemyyntipäällikkönä on hyvä oivaltaa omista myyntiedustajistaan juuri jokaisen omat vahvuudet ja heikkoudet.

Työtehtävää suorittaessa varjostavana seikkana oli yrityksen työntekijöiden aavistus tulevasta, eli aavistus ettei kakki onnistu suunnitellulla tavalla. veikkaan että hyvin paljon tehokasta ja onnistuvaa työsuoritusta "pilaantui" epäselvyyksien setvimisessä.

 

takaisin