Alunperinkin olin erittäin innostunut mahdollisuudesta jossa itse voi niin itsenäisesti toimia. Toiminta ei kuitenkaan estä normaalia työsuhdetta, eikä sen koommin aiheuta ongelmia työttömänä työnhakijanakaan ollessa.
Osuuskunnan kehittäminen ja eteenpäin vieminen oli minulle jo alusta saakka selviö. Olenkin ollut mukana osuuskunta Innetin hallituksessa vuodesta 1998 alkaen. Ja hallituksessa puheenjohtajana vuodesta 1998 alkaen. Vanhana kokeneena yrittäjänä koin saavani uuden mahdollisuuden, sekä mahdollisuuden estää samoja virheitä tapahtumasta joita olen aikaisemmin kokenut. Olin myös opiskellut lisää yrittämisestä, sekä perannut ja ruotinut oman yritykseni toimintaa ottaen oppia menneestä.
Vieläkin yhä edelleen opiskelen yrittäjyyden eri voimavarjojen ja muiden resurssien kokonaisuuksia suhteessa yrittäjän arkeen.
Erilaiset markkinoinnit ja motivaatioon liittyvät asiat ovat lähes jokapäiväinen miettimis ja jopa keskustelun aiheeni. Olin myös AkuSolversilla ratkaisumyynnin ja myyntijohtajan koulutuksessa.
Työ osuuskunnassa on mielenkiintoista ja monipuolista. Työ on kuitenkin vapaaehtoistyötä eikä siitä makseta palkkaa. Palkattomuus on oikeastaan myös oma valinta, koska näin osuuskunnan rahoja voidaan säästää tärkeämpään, eli jäsenille. Osuuskunnan johtaminen ei kuitenkaan yksin riittäisi työllistämiseen, jollei jotain suurta tapahtuisi.
Olisin valmis tekemään osuuskunnalle töitä vaikka kokopäiväisesti ja minulla olisi siihen ideakin joka sen mahdollistaisi. Idea tosin ei yksin riitä, vaan sen kehittäminen ja rahoituksen järjestäminen on vielä kesken.
Tarkastellessa aikaa joka on Innetin parissa vierähtänyt, on ilo muistaa niitä ihmisiä ja tilanteita jotka ovat suoneet jäsenille elinkeinon. Innetti on mahdollisuus ja samalla keino toteuttaa itseään.
Innetissä palkka maksetaan tehdystä tuloksesta, ei vietetyistä tunneista.
Luottamustehtävät:
1998 - 2009 Osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja