Olen vuosien ajan ( 1998 - 2009) käynyt säännöllisesti esitelmöimässä työosuuskunnan mahdollisuudesta työllistää jäsenistönsä. Esitykset ovat pääosin olleet työvoimapoliittisille koulutuksille, mutta myös työvoimatoimistoille sekä yhteisöille. Myös usean osuuskunnan toiminnan aloittamisessa olen ollut läsnä vaikuttamassa ja kertomassa käytännön kokemuksista.
Monesti meillä on mielessä monia hienoja suunnitelmia joita voisimme toteuttaa jos siihen annettaisiin hyvä mahdollisuus.
Olisi kiva päästä töihin, ja joidenkin mielestä olisi kiva päästä töihin tekemään juuri sitä mitä itse haluaa tehdä ja silloin kun se itselle parhaiten "sopii".
Monet hienot ideat pysähtyvät oman itsekritiikin pysäyttäminä. Oman itsensä arvostaminen ja omaan itseensä luottaminen on työmarkkinoille tultaessa ensisijaisen tärkeätä.
Olen esityksiä pitäessäni tuonut juuri tämän itsensä arvostamisen voimakkaasti esille. Olen etsinyt keinoja joilla oman itsetunnon kehittäminen voi alkaa.
Kun oma itsearvo ja oma idea on valmis eteenpäin vietäväksi, voi edessä olla vielä kompastuskivenä taloudelliset seikat. Tässä kohtaa oman idean eteenpäin vieminen on valmiissa osuuskunnassa helpompaa ja riskittömämpää kuin aloittaa suoraan oman liikeidean toteuttamista omalla yrityksellä.
Keskustelemalla mahdollisuuksista ja yhdessä toimien voi tulevaisuus olla turvallisempi ja parempi, kuin jättämällä asiat seisomaan. Ei ole syytä pitää kynttilää vakan alla.
Esityksiä ja tilaisuuksia järjestän yhä edelleen tilattaessa.