8.3.2005

Sivujen uudistaminen

Näitä omia sivuja tarkastellessa olen tullut siihen yksinkertaiseen toteamukseen, että nämä ovat jokseenkin p******tä. Lyhyesti sanottuna. Siis se sanoma joita varten nämä sivut ovat tehty, täyttyy vain osittain.

En tarkoita sitä onko sivuissa teknillisiä ominaisuuksia ja paljon jippoja. Niitä ei ole eikä tule. Mutta sivuston informatiivinenkin osuus on alkanut hapuilla ties minne. Aikanaan työttömyys sekä henkilökohtaiset kokemukset autoiluharrastuksen osalta siivittivät sivujen tekemistä. Samaan aikaan opiskelin tietotekniikkaa sekä julkaisun tekemistä.

Sivusto on palvellut eräiltä osin kiitettävästi sitä mitä olen hakenutkin, mutta nykyään sellaisia aloitettuja projekteja on pakko karsia pois. Jo pelkästään ajan puute, sekä innostamattomuus viedä aloitettu projekti loppuun, ovat seikkoja jotka määräävät.

Tulen poistamaan useita osioita sivustostani, ja ehkä lisään jonkun toimivan projektin vielä myöhemmin.

Kuten sanoin, en kuitenkaan muuta ulkoasua, ainakaan kuvien lisääminen ei ole käynyt mielessä. Lukuun ottamatta kohteeseen tai asiayhteyteen lisättäviä kohdekuvia. Uskon vahvasti sivujen tuovan esille asiani ilman sillisalaatti ilmiötäkin. teknisiä Java yms. jippoja on turha odottaa näille sivuille. Niitä teen lähinnä omaksi huvikseni kun ei ole tärkeämpää tekemistä, enkä laita niitä tänne muuttamaan sivuston luonnetta.

Kolumneja (löpinää) kirjoitan ehkä lisää, siitä en mene mitään sanomaan. Mutta onhan tämä eräänlainen henkireikä. Jotkut kolumnit ovat olleet kävijätilastojen mukaan varsin suosittuja, joskus vähemmän. Olen kuitenkin yllättynyt yli tuhannen vierailijan käynnistä keskimäärin joka kuukausi jo usean vuoden ajan.

Putterisivu on ollut melkoinen lukijahaavi, mutta en lupaa mitään sen kaltaista jatkossa.

Katsotaan nyt sitten..

Tällä hetkellä minua mietityttää työosuuskunnan henkilöstön ja työvoimantarpeen kohtaamiseen liittyvät ongelmat. On oikeastaan hieman käsittämätöntä miten vaikea on ihmisiä saada ymmärtämään kokonaisuudessaan, mistä kaikesta tässä on kysymys.

Asiaan liittyy todella monia lieveilmiöitä, ( http://www.prekariaatti.org/) mutta on todettava että monelle työosuuskunta on antanut oman vapauden sekä mahdollisuuden työllistyä työelämään lähes omilla ehdoilla.

katson edelleenkin osuuskunnan olevan mahdollisuus, sekä työnantajaosapuolelle sekä työntekijä osapuolelle. Kunhan asiat saadaan kohtaamaan toisensa oikealla tavalla.

 

3.4.2007

Jep!

Jonkin verran sivujen turhia osioita on poistettu, mutta varsinainen koko sivuston uudistaminen jäi sitten tekemättä. Eikä oikeastaan taida olla aihettakaan. se mitä näillä sivuilla on merkitystä toimii erinomaisesti juuri näin.

Sivuston graafisen ja visuaalisen puolen muuttaminen on käynyt mielessä monen monta kertaa, mutta sekin asia oikeastaan tiedon lisääntyessä on jäänyt yhä tarpeettomammaksi. Grafiikkaan sinällään tuskin koskaan tulen turvautumaan, vaikka joitakin graafisia elementtejä joskus lisäisinkin. Katson grafiikan peittävän sivujen informatiivisen puolen, joten samalla katson sen turhaksi.

Kehystekniikkaa tulen myös käyttämään. Ajattelin joskus luopua kehysten käytöstä, mutta en nykyisin näe syytä sellaiseen, vaan päinvastoin. Kehyksistä on kieltämättä haittaakin, mutta hyöty vie voiton. Yksi tärkeimpiä seikkoja on käytännöllisyys.

JavaScript jota vieroksuin viimeiseen asti, on saanut myös pienen jalansijan. (huomaa ajankohtaista index linkki, sekä pääsivuston pojankloppina linkki). PHP -ohjelmointi on myös erittäin kiinnostavaa, sekä aivan varmasti tulevaisuuden ainoa mahdollisuus. PHP esimerkkinä olkoon vaikka iloa osion suttupaperi.

PHP antaisi mahdollisuuden tehdä enemmäkin interaktiivisista sisältöä, mutta niin kuin sanoin, se ei minua juuri nyt kiinnosta.

Sen sijaan itsestäni en oikeastaan ole kertonut sanallakaan sitten ensimmäisen sivustoni olemassaolon. (v 96 - 98). Lisään hieman itsestäni olevia asioita mielipiteitteni lisäksi.

Sivuillani on keskimäärin n 1000 - 1400 vierailijaa kuukaudessa vuosikeskiarvona ja sivujen sisältö on tuonut paljon kontakteja ja keskustelua. Vieraskirjan käyttö on alkuajoista vähentynyt voimakkaasti, mutta viestit ovat olleet useammin yksityisiä. Suosituimmat kohteet tällä hetkellä ovat atk-akvaario sivu ja kolumnit edelleenkin. Hyvänä kolmosena tulee top 20 linkkilista. Kolumneja olen hieman siirrellyt omiksi  tiedostoikseen ja varmasti vielä siirtelenkin. Uudet kolumnit kirjoitan erillisiksi tiedostoiksi.

Samoin hyvin luetuiksi ovat ilmenneet myös ostetaan ja myydään ilmoitukset.

Teknisiä asioita olen myös aikonut lisätä sivustooni. saas nähdä.

Eli nyt eletään näin ja katsotaan miten taaplataan seuraavaksi.

29.8.2007

Sivuremontti saa nyt levähtää jonkin aikaa. Remontti jatkuu päivityksien muodossa ja kun aikaa taas on, jatkan suuremmalla volyymilla.

4.2.2008

Kävijämäärät ovat lisääntyneet muutaman kuukauden aikana hurjasti. Tällä hetkellä kuukausittainen kävijämäärä on päälle 2000 vierailijan.

Sivujen rakentelu on ollut lähinnä hienosäätöä ja vanhojen kirjoitusten liittämistä sivuihin, sekä niiden päivittämistä ajan mukaiseksi. varsinaista remonttia en edelleenkään ole jatkamassa.

Vanhoja kolumneja joita en ole julkaissut on rutkasti vuosien varrelta keräytynyt. Osa kolumneista pääsee vielä sivustoon, osa jää pois.

9.9.2008

Kävijämäärät lisääntyvät edelleen. Sivujen rakentelu on aika pätkittäistä, eikä sen vuoksi mitään uutta hurjaa ole vieläkään luvassa. Hieman CSS juttuja olen lisännyt, sekä pari JavaScript koodia olen taas lisännyt. Kolumnien suosio jatkuu edelleen ja muutamia kommentteja on myös tullut vieraskirjaan tai ihan puhelimellakin on kommentoitua asioista.

Ihan sähköpostilla yhteydenottojen määrä on vähentynyt. Sähköpostiyhteydenotot olivat takavuosina todella yleisiä, mutta ei enää nykyään. Sen sijaan puhelimella otettuja yhteydenottoja on useammin kuin ennen. Vieraskirjan viestit ovat myös vähentyneet julkisella puolella, mutta sen sijaan yksityisviestien määrä on hieman noussut. Ujousko lienee syynä ?

Sivujen uudistaminen alkoi ajatuksesta jossa sivujen sisältö olisi hieman enemmän minua. Nyt henkilökohtaisen informaation osuus on selvästi suurempi. Tarkoituksena vielä saada aikaa ja nähdä vaivaa kirjoittaa harrastuksestani, sekä ajatuksistani enemmän.


 

takaisin

index (jos valintapainikkeita ei näy)