Paljonko painetta renkaisiin

Ei ole ensimmäinen eikä ihan varmasti viimeinen kerta kun esitetään kysymys paljonko ilmaa renkaisiin. ?

Oikeaa tasatarkkaa ohjetta ei oikein ole kirjoitettukaan, sillä asiaan vaikuttaa aina kaksi tekijää. Esim auton, peräkärrin, tms ohjeistuksen mukaiset renkaat sekä painemäärät voivat muuttua kun vaihdetaan erityyppiset renkaat. Lähtökohtana ohjeistukselle sanoisin ettei ainakaan pienenpiin vähemmän kantaviin renkaisiin tulisi koskaan siirtyä edes tilapäisesti. Mikäli näin joskus kuitenkin tapahtuisi vaikkapa vararengasta käytettäessä on rengaspaine syytä pitää sen renkaan maksimissa joka on kirjoitettu renkaan kupeeseen.

kantavampi rengas

Mutta mitä painetta tulisi pitää mikäli rengas onkin suurempi ja kantavampi kuin alkuperäinen, tai on vaihdettu C tyyppinen kantavampi rengas alkuperäisen tilalle ?? Tästäkin on some kirjoituksia niin paljon kuin ikinä haluaa lukea. Siis suuntaan jos toiseen.

Pääperiaate lähtee silloinkin vaikkapa autonvalmistajan ilmoituksesta. Lähtökohtaisesti kantavampi rengas ei painaudu pinta-alaltaan "luttuun" sen enempää kuin aluuperäinenkään rengas. Eli tilanne on siis sama. Isona muttana kuitenkin astuu esiin esim C-renkaan rungon toimivuus ns joustavan ilmanpaineen alaisuudessa. Monet sanovat että C-rengas ei kestä rungoltaan matalia paineita, vaan siinä tulisi käyttää suurempaa painetta kuin esm auton valmistaja ilmoittaa "ovitolpassa". 

Itse olen vanissa isommilla siis leveämmillä kantavammilla renkailla pitänyt hieman korkeampaa n 3,2 kilon tai jopa 3,3 kilon painetta. eli lähes renkaanvalmistajan ilmoittamaa maksimipainetta. Sekä asuntovaunuun vaihdoin C-renkaat alkuperäiset tilalle joissa pidän n 4 kilon painetta alkuperäisen 3 kilon sijaan.

Muualta

1 bar = n. 14,5 psi
1 psi on n. 6,89476 kPa eli 0,0689476 bar.

esime 400 kpa = 58, 015 psi = 4,00 bar

SI-mittayksiköt Suomessa | VTT (vttresearch.com)

"

Talvirenkaisiin enemmän ilmaa / Nokian Renkaat

Lämpötila vaikuttaa henkilöautonrenkaiden ilmanpaineeseen n. 10 kPa (0,1 bar) / 10 ˚C.

Esimerkki. Hallin lämpötila on +20 ˚C, ja ulkona on pakkasta -10˚ C à kun painetta säädetään hallin lämmössä, renkaisiin täytyy lisätä 30 kPa (0,3 bar) suurempi paine kuin suosituspaine, jotta renkaiden painetaso olisi oikea ulkonakin. 

"

"

Millainen ilmanpaine on sopiva? 

Oikea renkaan ilmanpaine ja ilmanpaine taulukko @ rengas-online.com

Mutta millainen ilmanpaine on sopiva? Auton valmistaja määrittelee tämän ja lukema löytyy yleensä autoa koskevista asiakirjoista tai renkaan ilmanpaine -taulukosta. Se lukee usein myös auton ovessa sijaitsevassa tarrassa. Jos lukemaksi on merkitty 2,5 baaria, niin se ei ole absoluuttinen paine, vaan suhteellinen ympäristöön. Ympäristön paine on noin 1 baari, joten tästä seuraa, että renkaan absoluuttinen paine on 3,5 baaria. Renkaille tarkoitetut painemittarit huoltoasemilla ilmoittavat aina suhteellisen paineen. Jos tarvitset 2,5 baaria painetta, niin tämä on oikea lukema mittauksessa ja täytettäessä. Tarkista paine renkaan ollessa kylmä, suunnilleen noin 10 km kaupunkiajon jälkeen.

"

 Muunnostaulukoita Convert kpa to psi (unitconverters.net)

Kilopascal to Psi Conversion Table

Kilopascal [kPa]Psi [psi]
0.01 kPa 0.0014503774 psi
0.1 kPa 0.0145037738 psi
1 kPa 0.1450377377 psi
2 kPa 0.2900754755 psi
3 kPa 0.4351132132 psi
5 kPa 0.7251886887 psi
10 kPa 1.4503773773 psi
20 kPa 2.9007547546 psi
50 kPa 7.2518868865 psi
100 kPa 14.503773773 psi
1000 kPa 145.03773773 psi



How to Convert Kilopascal to Psi

1 kPa = 0.1450377377 psi
1 psi = 6.8947572932 kPa

Example: convert 15 kPa to psi:
15 kPa = 15 × 0.1450377377 psi = 2.175566066 psi

 

Comments powered by CComment