Virtaa antamassa sekä Akun lataus


 Huumoripohjainen kertomus apuvirran antamisesta.
 

 

Virtaa antamassa

Valiant on ollut vuosien aikana tuttu näky virtaa antamassa, ja harvoin mutta vuoroin toki ottamassakin.

Miten annat Valiantilla virtaa nykykinneriin?

Ohje on kieli poskessa huumoriksi kirjoitettu mutta pyritty pitämään asiasisällöltään sellaisena että sitä noudattamalla voi säästyä ylimääräisiltä remonttikuluilta.

Lisäksi laitoin vanhoilta nettisivuiltani (1997 - 2004 ) erittäin paljon klikkauksia saaneen akun säilytys sekä latausohjeen ( Tekstin lopussa)

Ole varovainen.

Lämmitä Valiantin moottori käyntilämpöiseksi. On huomattavasti mukavampi istuskella kylmällä säällä virtaa antaessaan lämpimässä Valiantin tilavassa ja mukavassa matkustamossa. Ja toinen syy on että silloin virtaa antavan Valiantin akku on varautunut sekä lisäksi moottori käynnistyy tulevissa koetuksissa tarvittaessa vaivattomammin kuin kylmä moottori.

Aja Valiant varovasti sellaiselle etäisyydelle että virtakaapelit juuri ja juuri riittävät. ( Sähkölaitteiltaan herkkähipiäiset transistorin pölyiset autot ruttaantuvat myös helposti ) ÄLÄ asenna Valiantin moottori käynnissä virtakaapeleita herkkähipiäiselle tietokoneita, tai muita asentajan pelikoneita sisältävälle laitteelle, elikkäs herkkähipiäisen nykyauton ja Valiantin välille.

Valiant on hiukan rujo mekaanisella säätimellä varustettu sähkön tuottaja näille nykyvermeille ns kinnereille. Mielummin kaapelit kiinni niin että vasta kun molemmat autot ovat sammuksissa. (kinnerihän ei ole vielä ollutkaan käynnissä ) Asenna virtakaapelit Valiantissa akun napoihin, sillä Valiantissa sähkö on akussa eikä kytkentäpisteisssä ympäri autoa. Lisäksi Valiantin maadoitus on tukevimmillaan akun miinus navassa, ei korissa paitsi moottorissa. ( Voit tarkistaa asian toteamalla maadoitusjohdon vaihteiston kiinnitysruuvin kannan ja korin väliltä vertaamalla johtimeen joka on akun miinusnavan ja moottorin välillä )

Kytke mieluusti seuraavassa järjestyksessä: Ensin etsit herkkähipiäisen vermeen kytkentäpaikat. Akkua ei ehkä eikä todennäköisesti ole näkyvissä mutta erilliset kytkentäpaikat voivat löytyä joita suosittelen ehdottomasti käyttämään. Sitten tyrkkäät maakaapelit kunnolla kohteisiin. Laita tämän jälkeen plus (punainen) kaapeli kohteisiinsa. Tarkista että kaapelit ovat tukevasti.

Kytke johtimet mieluiten niin että et laita ensin molempia johtimia toiseen autoon jne. vaan yksi johdin kerrallaan. Joissain ohjeissa käsketään laittamaan punainen (plus) kaapeli ensin. Itseasiassa sillä ei ole sinänsä mitään väliä kummin sen teet. .

Käynnistä Valiant kun kaapelit ovat kunnolla kytketyt. Kuuntele miten herkästi ja komeasti Chrysler yhtymän tuottama moottori käynnistyy ja kehrää. ÄLÄ missään tapauksessa anna tietokoneauton kujettajan startata autoaan heti. Tietokoneauton pelitietokone saattaa alkaa arvuuttelemaan uusia vikakoodeja kovinkin herkästi. Pidättele hellävaraisesti mutta päättäväisin ottein nykykiireeseen sekä stressiin mukautunutta kuljettajaa toimimasta autoaan vahingoittavasti, vaikka hän olisi myöhästymässä kokouksesta.

Odota että virtaa ottavan herkkähipiäisen auton akku hieman lataantuu ensin. Herkkähipiäinen tietokoneauto voi sähköjärjestelmältään vahingoittua kovin helposti äkillisistä virtapiikeistä joita avustustoiminnasta intoa puhkuva Valiant voi tarjota. Sellaista vikakoodiviidakkoa ei kenenkään tekisi mieli alkaa perkaamaan.

Anna Valiantin käydä vain joutokäyntiä jotta Valiantin alternaattori ( Valiantin vaihtovirtageneraattori) antaa hienokseltaan varausta. Voit ehkä hieman mutta varovaisesti lisätä kierroksia mutta älä kurmoota liikaa. ( herkkähipiäisen auton kuljettaja voi olla myös herkkähipiäinen voimakkaille äänille ja toisekseen alternaattorin käyttöhihnakin saattaa alkaa vinkumaan )

Hetken päästä n. 3-10min kuluttua voit antaa luvan LYHYEEN koetukseen. Lyhyeen siksi että on aivan turha yrittää pitkään jos varaus ei ole kerennyt kunnolla siirtyä Valiantista herkkähipiäisen auton akkuun, tai ( ja kun ) kaapelit ovat ns Robinhoodin halvemmasta korista ostetut ohuet kaapelit.

Voitte aivan hyvin istuskella hetken aikaa Valiantin upeassa ja tilavassa matkustamossa. Huomoitavaa on myös että jos herkkähipiäinen auto on **diesel** moottorilla oleva. Silloin tämä **latautumisaika pitäisi olla ainakin kaksinkertainen** bensiinimoottoriseen verraten. Syynä on Valiantille täysin vieraasta aiheesta olevissa hehkutulpissa. Hehkutulpat vievät kylmäkäynnitysksessä virtaa hyvin paljon.

**Koetuksen voi suositellummin suorittaa** jopa niin että sammutat upean Valiantin moottorin ennen herkkähipiäsen auton käynnistämis yritystä. Näin varmistat että Valiant ei tarjoile sähköä yltiöpäisesti herkkähipiäisen auton latausjärjestelmään yhtaikaisesti. herkkähipiäisen auton pelikone lataussäätimineen saattaa mennä jopa mykäksi liian ronskista virran antelusta.

Todennäköisesti tämä lyhyt koetus ei kuitenkaan johda tulokseen, joten käynnistä Valiant uudelleen ja lataa uudelleen n 3 min ja jatka sitten kokeilemalla lyhyesti käynnistymistä Valiant käynnissä. ÄLÄ IRROITTELE kaapeleita tässä välillä.

Mikäli herkkähipiäinen auto käynnistyy, älä missään tapauksessa silti heti ryntää repimään kaapeleita irti. ÄLÄKÄ päästä herkkähipiäisen auton kuljettajaankaan kaapelita irroittamaan. Vaan anna käydä ainakin vähintään 30 sekuntia - 5min yhtäaikaisesti jonka jälkeen sammuta Valiant. Samuta Valiant ensin, se on tärkeää.

Jos olet herkkähipiäisen auton kuljettajan kanssa hyvissä puheväleissä niin jatkakaa pidempään kuin 30 sek. ( Voitte toki sammuttaa molemmat autot mutta se voi merkitä koko ruljanssin uusimista mikäli tyhjentyneenä ollut akku ei ole kerennyt varautua tarpeeksi. ) Nyt tulee **erikoisneuvo:** MIKÄLI SAMMUTATTE molemmat autot, sammuta herkkähipiäinen auto varmuuden vuoksi vasta kun olet sammuttanut Valiantin moottorin. ja muista sammuttaa herkkähipiäinen auto myös.

Syy. Jospa onkin niin että kovalla pakkasella herkkähipiäisen auton akku on oikeasti jäässä tai sitten muissa olosuhteissakin niin huono ja sulfatoitunut akku ettei se enää ota varausta vastaan... voi kaapeleiden irroitus niinpäin että herkkis on käynnissä aiheuttaa kovankin jännitepiikin herkkiksen latausjärjestelmässä auton käydessä kaapeliden irroituksessa. Mutta jos jätätte herkkiksen käyntiin, vasta Valiant sammutettuna iroita kaapeli yksitellen mieluusti plus eli punainen kaapeli ensin. VARO koskettamatta auton koria. NIIN ja ota - kaapeli **ensin irti herkkähipiäisestä** autosta jospa kuitenkin raapaiset auton koria.

Kaapeleiden irroittamijärjestyksellä ei ole teknillisessä mielessä mitään väliä. Kyse on vain varovaisuudesta. Aina kannattaa irroittaa se kaapeli ensimmäisenä joka on kauimpana akusta. Akusta saattaa olla vapautunut erittäin räjähdysherkkää kaasua joka voi syttyä kipinästä akun lähellä.

Tästä eteenpäin osaat varmasti jo ilman neuvoa mennä tankkaamaan Valianttisi koska polttoainetta on varmasti kulunut jo ämpäritolkulla ... no tiedäthän sinä. 

#Ja sitten:

Miten annat herkkähipiäisellä käyttökinnerilläsi virtaa Valianttiin?

Ohje pätee myös muihin virtaa annettaviin kuin Valiantteihin. Todennäköisesti et koskaan joudu antamaan virtaa Valiantille koska... ne eivät tarvitse apuvirtaa, tai niitä ei vain enää nykyisin kohtaa missään virtaa tarvitsemassa.

Kuten varmasti monella on, kuten minullakin sellainen herkkähipiäinen käyttöauto. Tällaisellä kinnerillä virran antaminen on myös oma juttunsa. Kun kohtaat virtaa tarvitsevan Valiantin, aja kohteliaasti vierelle. varo ettet kolhaise ja vahingoita kinneriäsi Valiantin uljaasti kiiltävään kromipuskuriin.

Sammuta herkkähipiäinen kinnerisi. Kytke kaapelit niin että laita maakaapelit ensin. Kytkentäjärjestyksellä autojen välillä ei ole merkitystä. Kytke plusjohdin niin että laita se kohteliaasti ensin Valianttiin. ( Tietenkin ) mutta myös siitä syystä että jos raapaiset sillä vahingossa auton koriin, jännitepiikki/oikosulku ei osu vaikutukseltaan kinnerisi järjestelmään.

Kun kaapelit ovat kytkettynä: Tarkista että kaapelit ovat tukevasti kytketty. Antakaa autojen akkujen vuoropuhella vähintään 30 sek ennen, mutta mieluiten ainakin 3 min. Mieluiten et käynnistä herkkähipiäistä käyttöautoasi vaan annat Valiant kuskille luvan koettaa. Mikäli Valiant käynnistyy vaivatta kuten on melko varmasti oletettuakin, anna auton käydä vähintään 30 sek mieluiten 3 - 10 min verran ennen kuin pyydät Valiantin kuljettajaa kohteliaasti sammuttamaan uljaan autonsa.

Mikäli Valiant ei jaksa lyhyen kokeilun aikana ////vain **APUVIRRAN VÄHYYDEN vuoksi**/// käynnistyä niin odota hetki että jännitteet tasaantuvat hieman akkujen välillä ja käynnistä herkkähipiäinen kinnerisi ja anna käydä väh 5 - 10 min JOUTOKÄYNTIÄ ei kierroksia kuin ehkä HYVIN VÄHÄN lisäten ettei kinnerisi laturi sekä järjestelmä kärähdä. Valiant ei varmastikaan pahastu, tai vahingoitu tarjoamastasi sähköstä, mutta herkkähipiäisen auton latausjärjestelmä on jo omien aparaattiensa kanssa täysin kuormitettuna.

Syy: Nykyisissä autoissa on erittäin tehokkaat laturit, mutta johtimet sekä virran siirto muuhun taroitukseen on tarkoin mitotetuilla johtimilla joissa ei ole ylimääräistä pelivaraa.

JA VASTA NYT kun akkujen välinen jännite/varaus-ero on tällä tavalla tasaantunut voit kohteliaasti pyytää Valiant kuljettajaa kokeilemaan jälleen LYHYESTI käynnitymistä antaen kinnerisi moottorin käydä samaan aikaan JOUTOKÄYNTIÄ.

Kun Valiant tai muu auto on käynnistynyt, anna käydä muutama hetki n 30 sek - 5 min ennen kuin sammutatte molemmat autot. Sitten voitte hiukan aikaa haastella mukavia ja ihailla arvonsa tuntevaa vanhaa hienoa Valiant yksilöä ennen kaapeleiden irroitusta. ............................

**Perusajatus on ettei virtaa antavan ja virtaa ottavan akun välillä olisi suurta jänite-eroa kun kaapelointi irroitetaan ja kytketään. Lisäksi pyrittän välttämään äkillisiä jännitteen muutoksia kuten kaapeloinnin irroittaminen kun varautumistilanne on suurimmillaan tai muissakaan tilanteissa**


Akun lataus,

Akkulaturi CTEK, sekä MATTI automaattilaturi

#Akun latausjänniteAkun latausjännite (Alkuperäinen kirjoitus vuodelta 2001/2002. kopioitu leksanet.com alkuperäissivuston varmuuskopioista )

Kirjoituksen aihe on matkailuvaunun sähköjärjestelmää ylläpitävästä 12V latauslaitteesta. ja nimen omaan perinteisestä lyijyakusta. Yllättävän vähän asiasta on netissä muutakin kuin MUTU tuntumaa.

Voihan tämäkin olla sitä, en uskalla enempää väittääkään. Ystävilläni on matkailuvaunussa latauslaitteena ns. yleislaturi. Olen kuitenkin huomannut, että tällainen yleislaturi pitkäaikaisesti käytettynä lataa akkua liian suurella jännitteellä

Eli kun latauskuorma vähenee ja ampeerimäärä vähenee akun latautuessa sitä mukaa jännite nousee, koska laturissa ei ole säädintä joka pudottaisi latausjännitettä. Ainoa säätäjä on laturin teho. ( P=UxI) Seurauksia joita tästä voi seurata. Akku “kiehuu” Akun vesitaso haihtuu eli putoaa alas Akun varausmäärä pienenee Akusta haihtuu vaarallisia kaasuja ympäristöön (syttymisvaara, ruostuttaminen yms.) Akun elinikä vähenee Akku kuumenee Latauslaite lämpenee tarpeettomasti

Autosähköasentajan muistoja

Olen alkuperäiseltä koulutukseltani autosähköasentaja ts. suoritin autosähköasentajan koulutuksen ensimmäisenä autoalan osasuorituksena. Työskentelin myös autosähköasentajana, sekä kouluttauduin myöhemmin omaehtoisestikin autosähköalalla. Tein myös paljon autosähköasentajan töitä.

Muistoissani on muutamia asioita joiden kanssa olen elänyt. Joko olen ollut täysin väärässä tai sitten en. Mutta toimineet ne asiat ovat.

Ensinnäkin akun nimellisjännite on täyteen varatulla akulla 12,81V ja jos latauslaitteella ylläpidetään hiukankin korkeampaa jännitettä akku latautuu hitaasti, tai yhtä suurta jännitettä, ei akku purkaannu eli tyhjene.

Akku on täysin varautunut kun akkuhapon ominaispaino on 1,28g/cm3 ja tätä pienempi ominaispaino on alivarautuneella akulla.

Sulfatoituminen alkaa heti välittömästi kun varaustila alenee. Akku on viimeistään ladattava seisomisaikana, kun sen napajännite on laskenut 12,4V. Akkua (lyijy) olisi aina tyhjennettävä sekä ladattava silloin tällöin, jotta starttausta varten oleva hetkellinen virtamäärä (kapasiteetti) ei vähene..

Teoreettisesti ajatellen lyijyakku ei kulu vaan puhdistautuu tyhjennyksessä ja latauksessa, jos nämä tietenkin tapahtuvat välittömästi peräkkäisinä toimenpiteinä. Mutta käytännössä akku kuluu latauksessa sekä tyhjentämisessä, eli teet miten vain akku menettää elinaikaansa.

Tärinä on kuitenkin akun vihollinen numero yksi. Täyteen varattu akku säilyy viileässä parhaiten ja kaapelit irrotettuna. Akku tulisi säilytyksen aikana olla ehdottoman puhdas, ettei napojen välille muodostu likaisuudesta jännitesiltaa. Sekä ehdottomasti täydessä varauksessa.

Akkua ei koskaan pitäisi tuoda sisätiloihin talvisäilytykseen vaan huolehtia kerran pari latauksesta talven aikana. Akku itsepurkautuu nopeiten lämpimässä. Täysin varautunut akku kestää 67 asteen pakkasen jäätymättä, mutta alivarautunut akku jäätyy pienemmässäkin pakkasessa. Tyhjä akku on melkein veden jäätymiseen verrattavissa.

Hyvä akku säilyy hyvässä latauksessa alle 15 asteen lämpötilassa parhaimmillaan jopa vuoden, mutta sitä lämpimämpi lämpötila nopeuttaa akun varauksen tyhjenemistä nopeasti. Sillä n. 20 - 25 asteen lämpötila purkaa hyvänkin akun noin kolmessa kuukaudessa.

Alhainen 12,85 - 13,1V Latausjännite oli yleisesti käytössä vanhoissa työkoneissa ja traktoreissa viisikymmentä ja kuusikymmentä- luvulla. Tämä alhainen latausjännite oli syystä, kun akut eivät kestäneet kovinkaan ylilatautumista, sekä työkoneet olivat yhtäjaksoisesti käynnissä hyvin pitkiä rupeamia.

Tällaisella latausjännitteellä voidaan akulle taata hyvinkin pitkä käyttöikä, mutta vastaavasti alivaraus on vaarassa muodostua pitkän starttauksen ja lyhyiden käyttötuntien muodossa, varsinkin kylminä vuodenaikoina jolloin akku ottaa varausta vastaan hitaammin.

Akun säilytyksessä ylläpitojännitteenä voidaan käyttää 13,1 - 13,4V jännitettä, jolloin puhutaan jo lievästä lataustilasta. Lieväkin lataustila kovin pitkinä aikoina haihduttaa akussa käytettyä akkuvettä. Tällä jännitteellä akku kuitenkin saadaan hyvin täyteen varaukseen, mutta erittäin pitkän latausjakson aikana.

(JK. Auton latausjännitteen mittaaminen.

Latausjännitteen mittaamisella tarkoitetaan aina korkeinta jännitettä jonka laturi tai latausjärjestelmä antaa akulle ilman muita kuormittavia tekijöitä kuten valoja, lämmityslaitteita yms yms. On muistettava myös huomioida että ladattavan akun tulisi olla ainakin lähes täysin varautunut jotta jännitteen yläarvo olisi helposti saavutettavissa.

Jos mittaat jännitettä auton moottorin käydessä tyhjäkäyntiä ja auton akku on vajaassa varauksessa, saattaa jännitemittaus osoittaa aika mataliakin arvoja koska akku ottaa paljon latausampeereja vastaan. Silloin ei voida nähdä oikeata jännitteen arvoa johon lataussäädin sekä latauri tuottasi ilman kuormaa.

Jos mittaat lausjännitettä valot, yms lämmittimet jne päällä voit nähdä laturin tehon riittävyyden kuormattuna edellämainituin kuormin tyhjäkäynnilläkin. Mutta et ehkä tiedä minkälaisen jännitteen alennuksen alivarautunut akku aiheuttaa mittaustuloksiin. Sen vuoksi akun tulisi olla täysin varautunut, jotta mittausarvolla olisi vertailuarvoa.

Erittäin huonokuntoinen akku ei ota virtaa vastaan kovinkaan paljon. Silloin akun täyteen varaamiseen käytettävä aika on jopa moninkertainen verrattuna uuteen akkuun. Tämän huomaa esim Valiantissa hyvinkin selvästi koska laturin hihna vinkuu hyvin helposti jos hyväkuntoisella  tyhjällä akulla ryntäyttää moottoria. Huonolla akulla tätä ilmiötä ei niin usein esiinny.

Mittaa siis latausjännite etsien sitä korkeinta tulosta siten että akku on täynnä, valot yms kuormatekijät ovat poissa. Ja lopuksi anna auton käydä tyhjäkäyntiä rauhassa ja lisää sitten valoja yms yms ja mittaa jännite akulta. Mikäli akun napajännite jää yli 13, 3 -> Voltin jännitteeseen, voit olla varma että laturin tuotto riittää akun varaamiseen myös tyhjäkäynnillä.

Varsinainen laturin (generaattorin) teho on sen tuottaman virtamäärän sekä ylläpitämän jännitteen summa. Tehon voi mitata kuormittamalla laturia voimakkaasti ja mittaamalla sen B+ johtimesta saadut ampeerit yhdessä laturin ylläpitämän jännittee kanssa. Tämä toiminpide ei ole aina helposti toteutettavissa, johtuen esim kyseisten välineiden puutteesta. )

Akun latauksessa vähintään 13,6 - 13,8V voidaan käyttää jopa auton latausjännitteenä, mutta yleensä vain kesäisenä aikana. Pitkäaikaisena jännitteenä riippuen ajanjaksosta .. vaikkapa yli viikon ei ole tarvetta. Ylläpitojännitteenäkin tätä käytetään, eikä akku ns. ylilataudu nopeasti. Mutta on silti syytä tarkkailla nestepinnan tasoa ja akun lämpötilaa.

14,4 - 14,8V on yleinen autoissa käytettävä latausjännite. Näin korkeaan lataukseen on syynä auton ympärivuotinen käyttö, lyhyet latausjaksot, sekä talvella kylmyys joka pidentää akun latautumisen aikaa. Pitkäaikainen näin korkea jännite esimerkiksi ylläpitojännitteenä kuumentaa ja ylilataa akkua tarpeettomasti, sekä lyhentää akun käyttöikää merkittävästi.

Autoissa voi olla järjestelmiä jotka alentavat pitkällä ajomatkalla latausjännitettä. (Omassa Chevy van -89 autossani lämpimänä pitkän ajomatkan sekä käynnin jälkeinen mittaus osoitti 14,1V maksimi jännitettä ilman kuormitusta. Kylmänä 10min käynnin jälkeen olen mitannut 14,6V jännitteen) Jo 60 luvun Valianteissa oli lämpötilan mukaisesti säätyvä latausjännite.

Akun varausjännite käytössä olevassa autossa ja muutenkin jatkuvassa purkaus ja lataustilanteessa tulisi olla 14,0 - 14,4V,  25 asteen lämpötilassa. 15,5V on ehdoton yläraja jota ei pitäisi ylittää edes hetkellisesti pikalatauksessakaan. Pikalataus vahingoittaa akkua muutoinkin joka kerta.

Omassa käytössä kahdeksankymmentä luvulla säädin autoni latausjännitteen (mekaaninen säädin) 13,7V kohdalle ja en kertakaan tarvinnut ulkopuolista latausapua, edes talvella. Autollani ajettiin työmatkaa päivittäin joka oli yli 25 km yhteen suuntaan

Sitten tuo mitä on monessa artikkelissa väitelty suuntaan ja toiseen, nimittäin saako akkua purkaa tyhjäksi vai ei.

Muistan hyvin koulussa ja myös myöhemmissä koulutuksissa olleen jopa suositeltavaa tyhjentää lyijyakku latauksesta hidas tyhjennyksellä vaikkapa pienellä ( 5 - 25W) lampulla miltei tyhjäksi (kennojännite 1,75V eli 10,5V) ja vastaavasti heti ladata samainen akku mahdollisimman täyteen aluksi hyvin nopeasti ja  lopuksi hidasvarauksella vaikkapa pientä lamppua (n 10 - 25W) sekä maksimissaan 13,5V napajännitettä käyttäen.

Muodostunutta sulfaattia vähennetään tällä menetelmällä. Menetelmä toistetaan muutama kerta, mutta vain pitkän varautuneena olevan jakson jälkeen. Jos akku on pahoin sulfatoitunut, ei nopea varaaminenkaan poista kennoihin muodostunutta lyijysulfaattia.

Nopea sulfaatin poisto voidaan tehdä voimakkaalla kuormituksella sekä vastavuoroisesti voimakkaalla latauksella jolloin mahdollisimman täyteen varautunut akku tyhjennetään (10,5V) nopeasti sekä ladataan miltei ylijännitteisesti lähelle 15, jopa yli 15V jännitteellä.

Tämän ( kuormittamisen ) voi tehdä vaikka auton starttimoottorilla pyörittämällä moottoria niin ettei se käynnisty. (Varottava särkemästä starttimoottoria ylikuumenemisen vuoksi) Akku on välittömästi ladattava täyteen. Suosittelen kuitenkin käyttämään ns hiilipakkaa varaustilan purkamiseen.

Suffatoimisen estämiseksi voi myös “ravistella” akkua lataamalla sitä hetken aikaa suurella jännitteellä, (max 15,5V)mutta on varottava ettei akku ylikuumene. Nämä nopeat menetelmät vahingoittavat akkua aina tarpeettomasti, eikä sulffaattia useinkaan saada siltikään poistettua. Akkua ei kuitenkaan missään tapauksessa pidä eikä saa säilyttää alivarautuneena, vaan tyhjä akku on laitettava hidasvaraukseen välittömästi. Nykyiset akut menettävät kapasiteettiaan hyvinkin nopeasti mikäli akku seisoo tyhjänä päivän tai kaksi.

Nykyisin on olemassa ns älylatureita, joilla toiminpide onnistuu automaattisesti

Olen käyttänyt hidasvaraus menetelmää joskus vanhaa akkua elvyttäessä ja olen siinä onnistunut joitakin kertoja. Eli jos akku on unohtunut tyhjäksi joksikin aikaa, voi kokeilla pitkäaikaista hidasvarausta käyttäen akkulaturia jossa on automaattinen ylivarauksen esto. Aloitus lataukselle olisi hyvä aloittaa lyhyellä hyvin voimakkaalla latauksella.

Asuntovaunussamme Vaunumme sähkölaitteista, valot tai muut kuluttavat laitteet ovat unohtuneet muutamia kertoja päälle ilman verkkovirtaa. Muutaman päivän kuluttua asian huomattuani olen ulkopuolisella akkulaturilla antanut alkusysäyksen ja automaattilaturi on jatkanut tästä eteenpäin.

Akku on siis ollut aivan tyhjä, eikä mikään valo ole enää palanut. Nämä vahingot ovat tapahtuneet kesäisenä aikana, eikä akku ole päässyt jäätymään. Viimeksi akku taisi olla perinpohjin tyhjänä toissa kesänä.

Vaunumme järjestelmässä on automaattinen latauslaite joka aloittaa latauksen jännitteen ollessa alle 12,90V ja latausjännite nousee 13,75V jolloin lataus lopetetaan ja odotetaan jännitteen laskemista 12,90V. Latausvirtaa laite syöttää maksimissaan 10A

Latauslaite huomioi välittömästi esimerkiksi valojen sytyttämisen ja pitää jännitteen vakiona niin pitkälle kuin valojen yms. käyttölaitteiden virta ylittää 10A, jolloin tietenkin akku alkaa jo purkautumaan, koska latauslaitteen antama 10A virta ei enää riitä.

Latausvirta on kyllä käytännössä ollut aina riittävä. Olen pitänyt latauslaitteen päällä joskus koko vaunua käyttämättömän talven ajan, ja toisinaan voi muutama viikko jopa kesällä latauslaite olla pois päältä.

Käytämme vaunun sähkölaitteita yleensä vain silloin kun vaunun sähköjärjestelmä on kytketty verkkoon. Aivan satunnaisia kertoja huomioimatta. Akku on 7 vuotta vanha eikä sinne ole tarvinnut lisätä vettä ja akun kapasiteetti riittää ilman ulkopuolista verkkovirtaa (latauslaitetta) aika hyvin ylläpitämään valoja, radiota yms vaunun laitteita parin kesäisen käyttöpäivän ajan. (illan). Tästä päätellen latausmenetelmä on ollut kunnollinen, eikä akku ole vieläkään huonossa kunnossa.

Kasariajan alkupään muisteloa

Tapahtui kerran Minulla oli auto ( Toyota Mark 2 ) seisomassa koko talven, koska se ei yleensä lainkaan käynnistynyt talvisin.  Akku oli tyhjentynyt kokonaan, eikä edes virtavalo syttynyt. Latasin akkua tavallisella 4A verkkovirtalaturilla pari päivää jonka jälkeen virta riitti yhteen starttaukseen mutta ei tarpeeksi. Latautuminen alkoi viisarin näyttäessä noin 1A virtaa, eikä noussut 2A suuremmaksi edes seuraavana päivänä osoittaen että akku oli ns "kaput" eli sulfatoitunut.

Vaihdoin toisesta autosta akun autoon ja jätin tämän pahoin tyhjenneen ja sulffatoituneen akun keskelle pihaa. Koiramme juoksenteli edes takaisin juoksunarussa ja kuinka ollakaan kaatoi akun nurin.

Olin avannut akusta kennojen korkit ja koira sai akun kokonaan ylösalaisin. Ennen kuin tämän huomasin oli akku tyhjentynyt keskelle pihamaatamme. Kasa törkyä oli valunut akusta pois.

Ajattelin että akku olisi toiminut vielä ns. radio akkuna kun harrastuksenani oli autoradioiden ja stereoiden kunnostaminen ja kokoileminen ostokomponenteista.

Minulla oli pullossa erään vanhan akun nesteet siis hapolliset akkuvedet. kaadoin nämä kumottuun akkuun ja latasin pari päivää uudelleen.

Lataus alkoi melkein heti näyttäen täyttä 4A lukemaa ja lasehti seuraavana päivänä alle 2A lukeman. Akku tuntui heränneen uudelleen henkiin.

Laitoinkin akun takaisin autoon ja ihme kyllä se toimi uskomattoman terhakkaasti vielä seuraavankin talven sekä vuoden kokonaan.

NULL 2017-10-19 09:42:45 5

Oppitunti akuista

Comments powered by CComment