Henkinen isku vyön alle. 

3.12.2019

Tämä tupakan tai oikeammin tupakoinnin himo on nyt vaivannut minua aika kovasti. Olen päättänyt tehdä kaksi iskua joilla toivon mukaan tulen vahvistamaan henkistä kanttiani.

Kyse ei siis ole aikaisempaan tapaani tehdä mitään koetta, vaan ihan suoraan iskeä itselleni selväksi kuka tässä määrää. Siis minä vai tupakoinnin himo.

Kirjoitan tähän tilapäivitykseen ja samalla paljastan mitä tein, kun olen iskuni tehnyt.

Sen verran voin jo paljastaa, etten suosittele kenenkään kokeilemaan samoja temppuja jollei itse tunne tupakoinnin vastustamiseen olevia henkisiä keinoja juuri samoin kuin minä.


Hieman pohjatietoa

Kyse on siis pidempään jatkuneesta, eli muutaman viikon “takautumisesta” eli tupakoinnin himosta. Tämän tupakoinnin kaipuun luonne ei ole sellainen että se menisi ohitse kolmessa minuutissa. Kyse ei ole “nikkiksistä” tai yhtäkkisistä mielen rykäisyistä.

Tapauksen luonne on enemmin sellinen syvä kaipuu, tai mielentila jossa kaikki mikä liittyy tupakointiin tuo haikeuden sekä kaipuun aikaan jolloin tupakoin.

Olen miettinyt tarkoin sekä monelta kantilta keinoja joilla voisin tyynnyttää mieleni niin ettei aidon analogisen tupakoinnin aloittamista tarvitsitsi haikailla.

Yksi oleellinen pohjatieto onkin juuri se kuinka haluan säilyttää itseni sekä oman tahtoni olevan juuri se määräävä tekijä joka määrittelee poltanko vai en.

Vertaan tätä siihen kuinka moni lopettaa esim hävittämällä tupakat, jolloin ei ikään kuin enää voi tupakoida. Minulle se olisi ollut kaaos. Alun alkenkin oli selvää että minulla on tupakkaa saatavilla varsinkin juuri silloin kun tuska oli suurin.

n….. (tulossa on )

jk 16.12.2019

Tilanne on vieläkin “jäissä”.