Autoon kyllä pääsee, vaikka avaimen paristo loppuisikin – tiedätkö, miten "avaimeton" auto käynnistetään, jos säädin ei inahdakaan?
"Uuden" vanin eka vaunureissu 21.4.2011
Edellinen Chevy Combi van vm -83 on jäänyt vaunun vedossa jo eläkkeelle ainakin meidän perheessä. Molemmat vanit olivat jonkin aikaa yhtäaikaa. Uutta vania oli aika kokeilla tässäkin hommassa.
Totesin 3.5.2018 FB tilapäivityksessä että hyvin rulaa molemmat edelleen. Nyt v 2022 marraskuussa tilanne edelleen sama. Vaunu on viime kuussa viety talveksi toiseen paikkaan katsastuksen jälkeen. Kilometrejä nyt ei ihan samaa tahtia ole tullut kuin sillä ensimmäisellä vanilla jolla tuli se 53000km vuodessa ihan säännöllisesti. Mittarin tiedot olivat 970000km kun vani pääsi uuteen kotiin. Tällä nykyisellä ei ole niin paljon ajoja tullut. Oikeastaan reilut 200tkm ehkä 250tkm siitä tullut lisää kun tuo ensi kuva vauilussa on otettu.
n
Kirjoita kommentti (0 kommenttia)
Elävä sekä toimiva muistomerkki
Joka kerta ei osaa muistella kun kompuran käynnistää, mutta väkisinkin aina silloin tällöin mieleen palautuu se hetki kun kompura on laitettu käyttöön tuohon paikkaan.
Seiskyt luvulla alkupuolella ennen puolivälilä asennettu juuri tuohon paikkaan ja ollut aina käytössä tähän päivään. Kompuran alkuperä on vanhasta lopetetusta autokorjaamosta josta se jäi eläkepäiville tohon veneverstaan nurkkaan.
Mietiskelin tässä vain että mitenköhän nämä uudet valovirta kompurat kestäisivät tuon käyttömäärän käyttötunteja? nim merk mulla on kolme "kiinankompuraa, tai italiaanoa" jo lauennut pelkästään 2000 luvulla.
n
Kirjoita kommentti (0 kommenttia)Verstaalla on hella lämmönlähteenä.
Verstaalla on myös pajavasara, sekä alasin. Enää tarvitaan pätkä vedettyä tankoa. Tankokin löytyi mutta oli liian paksu sekä suora päästään.
Hellasta saa hiilloksesta juuri sen verran lämpöä että takominen onnistuu pieni pätkä kerrallaan.
n
Kirjoita kommentti (0 kommenttia)