Kyllä sitä tupakkaa tekee mieli vieläkin ¶

25.3.2018 su
344pv tupakoimatta.

Eilen (24.3.2018) tuli taas sellainen hetki kun olin tupakoinnin äärirajoilla. Vieressä poltti kaverini tutun tuoksuista tupakkia. Ja vaikka kuinka uskottelin mieleeni ettei minun tee enää mieli tupakkaa, ja kaiken lisäksi se on pahan makuista sekä vielä haiseekin pahalle. Teki silti mieli maistaa.

Tuoksu ei ollut paha uskotteluistani huolimatta, vaan hyvä. Ja maun muistan mielessäni niin hyvin että siihen on turha yrittää tunkea toisenlaista mielikuvaa.

Odotinkin kuumeisesti hetkeä jolloin ratkean pyydän tarjoamaan tupakan tai jämät. Jotain muuta kuitenkin tapahtui. En saanut pyydetyksi.

Ehkä hyvä näin. Näitä kummallisia tupakoinnin kaipuun hetkiä tulee edelleen. Nykyisin onneksi hiukan harvenevaan tahtiin. Ominaista näille hetkille on niiden muuttuminen yhä vain enemmän suunnitelmallisimmiksi

Kun vertaa niihin alku aikojen todella riipiviin tuskiin joita tuli monesti päivässä ja kovalla tempolla, nämä hetket vastaavasti hiipivät hiljaa mutta tuovat mukanaa paljon ajatuksia. " voisinhan minä maistaa vaikka vaan parit savut ihan vaikka siksi että muistan taas mitä en tee". "No ei varmaan merkitse enää yhtään mitään jos yhden tupakan poltan" .

Toinen toistaan viekottelevampia ajatuksia kumpuaa mielen sopukoista. No tällä kertaa voitin tilanteen. Ja mitä erikoisimmin.

Ensimmäistä kertaa olo meni menojaan ilman höyrytintä Minulla ei ollut sähköhöyrystin mukana tapahtuman aikana.

Ei se nykyisin koko ajan taskussa ole muutenkaan. Mutta yleensä se on tällaisiakin hetkiä varten käyttövalmiina lähistöllä.

En vaan viitsinyt hakea, vaan ajattelin mielessäni että höyryttelen sitten myöhemmin tuskani pois.

YES!! JES!! Näin sitä mennään!!!