Ei paistamista mättö

Vanhoista eilisistä jäämistä saa aina tehtyä kunnon mättöä.

( Meillä on nyt kalliimman sähkön hinnan aikana käytetty ruoan valmistukseen pelkästään puuhellaa. Puuhellalla joka on ns aika hyvin lämpöä varaava tiilinen kokonaisuus leivinuunin kanssa on meidän lämmönlähde. Lämmitämme kahdesti päivässä puuhellaa. Samalla kun lämmitettään valmistetaan ruokaa.

Olin eilen muuta ruokaa tehdessäni paistanut myös jääkaapissa varalla olleen jauhelihan valmiiksi. Tällä tavalla sille saa yhden tai kaksi säilytyspäivää enemmän ennen pilaantumista. Nyt olisi siis tilanne että oli jauhelihaa, kuohukermaa, sekä keitinperunoita tähteenä ja kaikkea oli riittävästi kolmelle hengelle )

Ainekset ja välineet iso paistinpannu tai vastaava astia, sekä kattila , kauhoja lastoja, jne..

Mausteet, suola, kurkuma, inkiväärijauhe, pippurisekoitusjauhe, savupaprikajauhe, tinjami"jauhe", Knor lihaliemikuutio 1kpl, jauhelihamaustejauhe

Keitettyjä perunoita ( taisi olla 6 - 8 perunaa, siis aika paljon )
400g eilen paistettua sika-nauta jauhelihaa ( maustettu jauhelihamausteella sekä lievästi suolattuna )
pikkupussi sekavihanneksia ( pakaste )
sipuleita 2kpl
valkosipulin kynsiä 2kpl
kuohukermaa ½ prk ( sen verran iäkästä, mutta ei pilallista että oli käytettävä pois )

Valmistustarina

Kuorin ja pilkoin James Oliver pannulle eiliset keitinperunat

Otin pakastevihannes pussin sulamaan.

Pilkoin sipulit, sekä valkosipulin kynnet kattilaan johon lisäsin vettä että juuri ja juuri peittyvät. Musersin Knor lihaliemikuution sekaan. Sekä mausteet ½ tl kurkumaa, ½ tl inkiväärijauhetta, ½ tl - 1 tl pippurisekoitusta, 1 - 1,5 tl savupaprikajauhetta, ½ tl tinjamia, 1 tl suolaa. Sekoitin hyvin ja laitoin kannella peittäen jääkaappiin tunniksi. 

Laitoin puuhellaan tulet ja samalla liedelle kattilan jossa olivat sipulit. Odotin että liesi alkaa lämpenemään jolloin nostin paistinpannun myös liedelle. Lisäsin aivan pienen nokareen voita perunoille vaikka tarkoitus ei ole paistaa perunoita, vaan lämmittää lämpimäksi. Kun perunat alkoivat saada lämpöä ja voi suli pannulle, lisäsin eilisen jauhelihan perunoiden sekaan. Sekoitin jauhelihan sekä perunat antaen pannun samalla lämmetä. Siirsin sen jälkeen pannun miedomman lämmön alueelle odottamaan. ( meillä on sellainen lämpölevy alue hellalla )

Sipuleiden alettua kiehua annoin kiehua n 1 - 2 min ajan. Sitten lisäsin sipuleiden sekaan pakastevihannes  pussillisen sekavihanneksia ja lisäsin juuri sen verran vettä että vihannekset peittyivät. Kun kattila alkoi kiehua annoin kiehua hiljalleen n 3 - 4 minuuttia. jonka jälkeen lisäsin vihannekset sekä sipulit keitinnesteineen perunoiden sekaan.

Nostin pannun kuumemmalle alueelle. Sekoittelin lastalla kaikki sekaisin ja annoin lämmetä. Idea oli nimenomaan ettei perunat tai mikään paistu. Hetken päästä lisäsin ½prk eli n 1dl kuohukermaa.

Maistoin, maustoin vielä lopuksi lisäämällä hieman suolaa. Valmista ja h_kutin hyvää tuli.