Autot sekä tekniikka ·  · 
Last updated 16.7.2020 - 8.12 Visible also to unregistered users
 

Kun valot hiipuu hiljalleen

Asuntovaunumme “parkkivalot” eli ajovalot alkoivat jo viime kesänä hiipuilemaan hiljalleen. Kokonaan ne eivät ole sammuneet mutta välillä valo oli juuri ja juuri nähtävissä.

Olen saanut valot lähes aina palautettua pistoketta rassaamalla. Varsinaista vikaa ei ole koskaan löytynyt. Olen puhdistanut napoja sekä heilutellut johtoja ja aina on hetken toimineet.

Nyt matkalta kotiin tullessa juuri ennen Lahtea Tampereen suunnalta tullessa, valot hiipuivat ennen kaupunkia. Onneksi jarru- ja vilkkuvalot jäivät toimimaan, mutta nekin paloivat osittain päällekkäin.

Vian etsiminen tuotti päänvaivaa, koska vika “korjaantui” aina pistoketta rassatessa. Viimein kun ei mielestäni jäänyt enää muita vaihtoehtoja kuin sisäinen vika, oli osan vaihtamisen vuoro.

Napojen 31 ja 3 välillä oli liikaa vastusta. eli maadoitus ei kulkenut 7-napaisen 31 ja 13- napaisen 3 välillä kunnolla. Vika ei näy päällepäin.

Uudella sovittimella eli adapterilla valot alkoivat toimia

adapteri.png

Comments powered by CComment