Vaihteistojen korjaamisella aloitin

Perustin oman yritykseni muun työ ohella korjatakseni automaattivaihteistoja. Vuosi oli 80 luvun alussa. Kavereille ensin harrastuksena ja kuten Nick sanoo, kavereiden kanssa yhdessä ja hauskaa oli. Myöhemmin virallistin rekisteröimällä yritykseni. Yritykseni työnkuvaan alkoi tulla moottoreiden korjauksia, virityksiä ja miltei kaikkea jota amerikan vehkeisiin oli tapana tehdä. Hölmöyksissäni aloin sitten toimittaa maahantuontia sekä varaosien tukkukauppaa joten loppujen lopuksi toiminta oli liikevaihdoltaan suurimmilta osilta varaosien myyntiä, vaikka koko ajan korjaustoiminta edelleen oli käynnissä.

Tutuksi tulivat hyvin monet automaattivaihteistot. Kerkesin yritykseni nimissä paneutumaan myös eurooppalaisiin vaihteistoihin Vollkareihin yms ja aika monta japsilaatikkoakin tuli rempattua. Lisänä oli myös muutama manuaalivaihteistokin A833 jne.. En pitänyt lukua kuinka monta vaihteistoa yritykseni kirjanpidossa mahtoi vuosien aikana vilahtaakaan. Mutta hävittäessäni vanhentuneita kuitteja muutama vuosi sitten tulin laskeneeksi että yli 300 kuitin jäljennösosaa oli jäljellä jotka koskivat 904 tai 727 vaihteiston korjausta. Muut vaihteistot yms rempat sitten lisäksi.

 

n

n

n

Samaa mieltä siitä ettei tiivistemössöjä saisi levitellä liikaa. Oikeastaan kaikkiin paikkoihin ei liimoja edes pitäisi laittaa. Toinen asia jossa olen samaa mieltä on Permatex tiivisteaineet. Pettämättömästi ovat ainakin minulla toimineet ilman turhaa "lotuamista"

 

n

TH700R4

Kerkesin minä TH700 vaihteistoonkin tutustua korjaamossani. Muutamia satunnaisia pikkuremppoja tein ja ehkä pari täysremppaakin. TH700 "aina sataa" vaihteisto ei ollut TH200R4 ohella kovinkaan suosittu harrastajien piireissä 90 luvulla varsinkaan alkupuolella. Aika moneen autoon tein vaihtotyönä joko TH400 tai TH350 asennuksen josta jäi nurkkiin seisomaan rikkoutunut TH700.

Lopetettuani korjaamotoiminnan yritin myydä loppuja varastoja Keltaisessa pörssissä sun muissa paikoissa, mutta 90 luvulla harrastus oli laman myötä aika hiipunutta. Katkerin mielin jouduin viemään sulatettavaksi parit Chevyn pikkulohkot , kasan pikkulohkon kansia ja toistakymmentä TH700R4 vaihteistoa. Niille ei ollut kysyntää sitten yhtään. Vielä vähemmän ketään kiinnosti TH200R4 vaihteisto.

Nyttemmin TH700 vaihteistot ovat suuressa arvossa. Eikä vaihteisto ole lainkaan huono, vaan päinvastoin. Alkuaikojen tietämättömyys ja huono huolto särki noita laatikoita. Usein TV vaijeri oli väärin säädetty tai jopa poikki mutta ajoa oli jatkettu siitä huolimatta. Nyt jokainen tietää että TV vaijerin liika löysyys tappaa vaihteiston jo muutamassa kilometrissä.

 

n

Nyt minulla on (30.7.2023 ) Vanin takapaksissa peruutusvaihteella periksi antanut paljon ajettu vaihteisto. Vaihteistolla on ajettu satoja tuhansia kilometrejä joista suuren osan olen vetänyt noin 2000kg painoista asuntovaunua. Jokainen joka on jarrullista perävaunua vetänyt, tietää että aisajarru jarruttaa peruuttaessa. Kunnossa ollessaan vaihteisto ei siitä juurikaan kärsi, mutta kulunut paljon ajettu vaihteisto ei enää vastaa kestävyydeltään uutta. Minunkin vaihteisto antoi periksi suuren kuorman vaikutuksesta kun peruutin vaunua ylämäkeen. Kokeilin ajaa autoa sen jälkeen, eikä pelkällä autolla ajaessa tuntunut olevan mitään vikaa. Vaihteisto olisi varmaan mennyt vielä pitkään ilman raskaita koettelemuksia.

knoppeja

30 boorinen , 4l60th ja th700 "uudemmat" samalla boorilla.

Korjaisko ite?

Ajattelin että vien oman vaihteiston korjattavaksi, mutta pähkäilen vielä jospa korjaisin itse. Saa nähdä.

Minulla on vielä joitain korjaussarjoja eri vaihteistoihin. Täydellisiä ei taida olla koska olen eräänkin kerran myynyt joitain yksittäisiä osia joillekin. Korjaussarjoja jäi alunperin kuitenkin joku parisenkymmentä hyllyyn pölyttymään.

n

Comments powered by CComment