Huomiotalous ja poliittisen teatterin anatomia. 

* 

 Kirjoitelmani 

Me itse olemme rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Rakennamme kukin omalta osaltamme sitä halusimme tai emme. Mieluiten jokaisen tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisen yhteiskunnan jonka itse katsoo parhaimmaksi. Meillä on oikeus vaatia perinteinen Suomi takaisin. Meidän ei pidä kysyä mitä Suomi voisi tehdä meille, vaan mitä me voimme tehdä Suomen hyväksi. Siksi kirjoitin aiheesta kirjoitelman.

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? Tiedätkö mitä on verhon takana? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Meillä on vielä toivoa tulevasta. //Manifesti//

Montako makkaraa ostaisit jos saisit paljon rahaa? Makkaraesimerkki ja rajakulutusalttisuus

Jarrumies tekee viimein tunnustuksen ( Tuntematon jarru )

 *

Puhoksen bussireissu oppikirjaesimerkkinä

Yhteiskunnallinen keskustelu on siirtynyt yhä vahvemmin asiakysymyksistä ja talousrealismista huomiotalouden ja mielikuvakampanjoinnin pelikentälle. Kun julkinen tila on rajallinen ja mediatila pirstaloitunut, poliittiset toimijat pyrkivät hallitsemaan julkisuutta luomalla vahvoja visuaalisia ja emotionaalisia symboleja. Tämän ilmiön kiteytymäksi ja oppikirjamaiseksi tapausopinnoksi nousi perussuomalaisten linja-autoretki Helsingin Puhoksen ostoskeskukseen.

Tämä kirjoitus analysoi Puhoksen bussiepisodin kautta huomiotalouden toimintamekanismeja, poliittisen teatterin kulisseja, "Kato orava!" -strategiaa sekä sitä, miten järjestetty julkisuuskampanja kääntyy todellisuuden ja oman absurdiutensa törmäyksessä itseään vastaan.

1. Huomiotalous ja agendan kaappaus: "Kato orava!" -strategia

Poliittisessa huomiotaloudessa julkinen huomio on arvokkainta valuuttaa. Jokainen päivä, otsikko ja somemyrsky, joka käytetään toissijaisesta teatterista väittelemiseen, on pois kiusallisten reaalimaailman kysymysten käsittelystä.

Kun hallituspolitiikan reaalivaikutukset – kuten kasvava työttömyys, kotimaisen kysynnän hyytyminen, valtionvelan ennätyskasvu ja sosiaaliturvan leikkaukset – kohtaavat arvostelua, poliittinen tarve vaatii huomion siirtämistä muualle. Astuu kuvaan niin kutsuttu "Kato orava!" -taktiikka.

Puhoksen bussireitissä ei ollut kyse satunnaisesta kauppareissusta, vaan tietoisesta yrityksestä kaapata media-agenda. Siirtämällä valokeila kulttuurisotiin, turvallisuusuhkiin ja maahanmuutolla pelotteluun pyrittiin määrittämään keskustelun aiheet sellaiselle maaperälle, jossa oma kannattajakunta kokee olevansa vahvoilla.

2. Tapaus Puhos: Mielikuvamaiseman ja arjen törmäys

Itä-Helsingissä sijaitseva Puhoksen ostoskeskus on arjessa elävä pienyritysten, ravintoloiden, maahanmuuttajataustaisten ja kantasuomalaisten asukkaiden sekä palveluiden solmukohta. Populistisessa mielikuvastossa siitä on kuitenkin pyritty luomaan mielikuvaa jonkinlaisesta "vaarallisesta no-go-alueesta", johon suomalainen ei muka uskaltaisi astua.

Bussiretkestä muodostui kuitenkin tragikoominen spektaakkeli, jossa mielikuvapolitiikan ja reaalimaailman välinen kuilu paljastui kaikessa alastomuudessaan:

1. Turvaan jäänyt bussiseurue: Sen sijaan, että paikalla olisivat jalkautuneet "pienyrittäjyyttä tukevat" tai "alueeseen tutustuvat" päättäjät, seurue jäi istumaan linja-auton suojiin keskellä kirkasta päivää. Visuaalinen viesti oli absurdi: ikkunoiden takana arki jatkui tavalliseen tapaan, kun taas bussin sisällä rakennettiin mielikuvaa vaaratilanteesta.
2. Ristiin menevät selitykset: Tapahtuman jälkeen annetut lausunnot muodostuivat viestinnälliseksi sekasorroksi. Puolueen eri toimijat väittivät vuoroin, ettei bussiin poistumisesta koskaan sovittukaan, vuoroin että "turvatiimi" kielsi poistumisen, ja vuoroin että kyseessä oli normaali jalkautuminen. Tämä paljasti PR-stuntin hätäisen ja heikosti koordinoidun luonteen.
3. Mielikuvapelolla ratsastaminen: Kun linja-autosta ei uskallettu astua ulos, tilanteesta pyrittiin luomaan mielikuva turvattomuudesta. Todellisuudessa suurin "uhka" ja jännite sijaitsivat matkustajien omissa ennakkoluuloissa ja järjestetyssä provokaatiossa.

3. Uhriutumiskortti ja oman kuplan tiivistäminen

Kun poliittinen teatteri epäonnistuu julkisuudessa ja muuttuu satiirin kohteeksi, huomiotalouden pelikirja ohjaa kääntämään narratiivin ympäri. Kyse ei heidän mukaansa olekaan epäonnistuneesta PR-tempauksesta, vaan siitä, että "vasemmisto ja media maalittavat ja pilkkaavat".

Tämä palvelee kahta keskeistä tarkoitusta:

• Omien rivien tiivistäminen: Omaan kuplaan viestittäessä nauru ja kritiikki kehystetään hyökkäykseksi koko liikettä vastaan. Identiteettipolitiikassa tunne siitä, että "meitä vastaan hyökkäävät eliitti ja media", on tehokkain keino tiivistää kannatus ja peittää omien toimien ontous.
• Uhriutuminen suojakilpenä: Esittämällä itsensä uhreina vältytään vastaamasta itse pääkysymykseen: mitä he olivat Puhoksessa tekemässä ja oliko tarkoitus alun perinkään muuta kuin tuottaa klikkiotsikoita ja someraivoa?

4. Reaalimaailman ongelmat vs. ihonvärillä leimaaminen

Puhoksen ostoskeskuksessa – kuten monissa muissakin urbaaneissa liikekeskuksissa – on kiistatta aitoja, rakenteellisia ongelmia. Alueella esiintyy syrjäytymistä, sosiaalista pahoinvointia ja huumekauppaa. Lisäksi kaupunkisuunnittelun ja kiinteistösijoittajien kovat tilavuokrat ajavat aitoja pienyrittäjiä ahdinkoon.

Näihin ongelmiin puututaan sosiaalipoliittisin toimin, etsivällä nuorisotyöllä, laadukkailla päihdepalveluilla ja viranomaisten kohdennetulla valonnolla – ei linja-autosta käsin kuvaamalla ja koko alueen asukkaita ja yrittäjiä leimaamalla.

Tässä kohdassa näkyy myös niin kutsutun valtion tuottaman sosiaalisen haitan (SISH) mekanismi. Kun hallitus leikkaa sosiaaliturvaa, lakkauttaa matalan kynnyksen järjestötyötä ja vaikeuttaa vähävaraisten elämää, se tulee samalla syventäneeksi niitä sosiaalisia ongelmia ja turvattomuutta, joilla se myöhemmin ratsastaa poliittisessa retoriikassaan. Leikkauspolitiikka luo ongelman, ja luotua ongelmaa käytetään keppihevosena maahanmuuttajien tai vähävaraisten leimaamiseen.

5. Bumerangivaikutus: Kun satiiri murentaa uskottavuuden

Vaikka bussiretki saattoi tarjota pikavoiton huomiotalouden mittareilla – saatiinhan aikaan uutisartikkeleita, somemyrskyjä ja keskustelua – se muodostui pitkässä juoksussa strategiseksi tappioksi.

Kun poliittinen provokaatio menee liian pitkälle ja riisutaan asiapitoisuudesta, se muuttuu absurdiksi parodiaksi. Liikkuvat ja sitoutumattomat äänestäjät, jotka odottavat vakastiotettavaa talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa, näkevät läpi järjestetystä teatterista. Jos aikuisten poliitikkojen "vaalityö" tiivistyy päiväsaikaan linja-autossa istumiseen ja keksittyjen pelkokuvien tehtailuun, se ei viesti vahvuudesta vaan epätoivosta.

Puhoksen bussiepisodi jääkin historiaan oivallisena muistutuksena siitä, mitä tapahtuu, kun poliittinen teatteri irtoaa täysin reaalimaailmasta: uhkakuva ei löydykään kadulta, vaan se paljastuu peilistä.