Järjestelmän puskuri vai yksilön syy?
31.10.2026, 169 päivää vaaleihin
*
Kirjoitelmani
Me itse olemme rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Rakennamme kukin omalta osaltamme sitä halusimme tai emme. Mieluiten jokaisen tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisen yhteiskunnan jonka itse katsoo parhaimmaksi. Meillä on oikeus vaatia perinteinen Suomi takaisin. Meidän ei pidä kysyä mitä Suomi voisi tehdä meille, vaan mitä me voimme tehdä Suomen hyväksi. Siksi kirjoitin aiheesta kirjoitelman.
Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme? ( viimeisimmät päivitykset kohdissa: 1.10.8 , 5.1.7 , 6.1.1 ja 6.1.2 )
Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? Tiedätkö mitä on verhon takana? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina Persvako
Meillä on vielä toivoa tulevasta. //Manifesti//
Montako makkaraa ostaisit jos saisit paljon rahaa? Makkaraesimerkki ja rajakulutusalttisuus
Jarrumies tekee viimein tunnustuksen ( Tuntematon jarru )
*
M
Työvoimareservin olemus ja talouden sisäänrakennetut tarpeet
Suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa työttömyyttä käsitellään useimmiten yksilön kysymyksenä. Julkisissa puheenvuoroissa toistuvat käsitteet kuten kannustinloukku, aktivointi, omatoimisuus ja työhalukkuus. Tämän narratiivin mukaan työttömyys on ennen kaikkea yksilön tila, johon voidaan vaikuttaa säätämällä taloudellisen pakon eli "kepin" ja "porkkanan" suhdetta.
Kun ilmiötä tarkastellaan syvemmin talous- ja yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta, esiin nousee toinen, huomattavasti monimutkaisempi ja kiusallisempi kysymys: Onko työttömyys – eli tietty määrä käyttämätöntä työvoimaa – sittenkin järjestelmän sisäänrakennettu ominaisuus, jopa sen toimintaedellytys?
Tämä luku syventyy pohtimaan työvoimareservin olemusta monelta eri kantilta. Kysymys ei ole mustavalkoinen, eikä siihen ole olemassa yhtä yksinkertaista vastausta. Kyse on arvovalinnoista, taloustieteellisistä koulukuntaeroista ja siitä, miten yhteiskunnan toimintakykyä ja inhimillistä pääomaa määritellään.
Tavoite, puskuri vai hyödyllinen sivutuote?
Markkinataloudessa tietyntasoinen työvoiman liikkuvuus ja työttömyys eli niin kutsuttu kitkatyöttömyys on vapaiden markkinoiden luonnollinen ilmiö. Kun ihmiset vaihtavat alaa, opiskelevat tai muuttavat paikkakunnalta toiselle, syntyy aina ajallista viivettä työn hakemisen ja löytämisen välille.
Uusklassisen taloustieteen ja oppikirjamallien mukaan työmarkkinoilla vaikuttaa kuitenkin myös niin sanottu tasapainotyöttömyys tai palkkapaineita hillitsevä työttömyysaste. Tämän ajattelutavan mukaan liian alhainen työttömyys (ns. täystyöllisyys) voi johtaa työvoimapulaan, mikä puolestaan nostaa palkkoja ja kiihdyttää inflaatiota. Tätä taustaa vasten tietty määrä työttömiä työnhakijoita toimii taloudelle joustavana puskurina:
- Työn hinnan ja palkkapaineiden tasapainottajana: Kun työvoimasta on runsasta tarjontaa, työnantajien kynnys ja paine nostaa palkkoja pysyy matalana.
- Joustavuuden takaajana: Yrityksille on tarjolla heti saatavilla olevaa työvoimaa silloin, kun suhdanteet kääntyvät nousuun tai tarvitaan joustavaa silppu- ja keikkatyövoimaa.
Tästä herää perusteltu kysymys: Onko massiiviseksi kasvanut työvoimareservi tietoisen politiikan tulos?
Yhden tulkinnan mukaan leikkauspolitiikka, sosiaaliturvan tiukennukset ja työttömyysturvan suojaosien poisto ovat olleet tietoinen keino luoda työntekijäpuolelle "valumapakkoa" eli alaspäin suuntautuvaa painetta. Kun ihmisen perusturva ajetaan riittävän tiukalle, kynnys ottaa vastaan mitä tahansa työtä – millä ehdoilla ja palkalla tahansa – madaltuu. Tässä katsannossa korkea työttömyys ei ole hallituksen tai elinkeinoelämän näkökulmasta varsinainen vahinko, vaan vipuvarsi, jolla heikennetään järjestäytyneen työvoiman neuvotteluasemaa ja devalvoidaan työn hintaa kansallisen kilpailukyvyn nimissä.
jne. Kyseessä voi olla kylmän laskelmoiva, ideologinen valinta, jossa heikoimmassa asemassa olevat asetetaan talousmallin joustovaraksi.
Entä jos kyse oli vahingosta? Väärien oletusten noidankehä
Toisaalta yhteiskunnallista päätöksentekoa ei pidä tarkastella pelkästään kyynisenä laskelmointina. On yhtä lailla mahdollista ja inhimillistä, että nykyinen syvä työttömyyskriisi ja sisämarkkinoiden hyytyminen syntyivät aidoista, mutta virheellisistä oletuksista.
Jos asetutaan sellaisten päättäjien saappaisiin, jotka nojaavat vahvasti tarjontapuolen taloustieteeseen eli niin sanottuun trickle-down- (valumatalous) ja austerity- (talouskuri) logiikkaan, heidän maailmankuvassaan ajatusketju on voinut olla täysin vilpitön:
- Suhdanne uskonasiana: Päättäjät saattoivat rehellisesti uskoa, että globaalit suhdanteet ja Euroopan keskuspankin korkojen lasku kääntävät talouden kasvuun ihan juuri. "Valoa näkyy tunnelin päässä" ei ehkä ollutkaan pelkkää retoriikkaa, vaan aito toiveikkuus siitä, että ulkoinen kysyntä pelastaa Suomen.
- Usko kannustimien kaikkivoipaisuuteen: Uusklassisen teorian mukaan työttömyys on usein hakukustannus- tai kannustinongelma. Päättäjät saattoivat aidosti uskoa siihen, että kun sosiaaliturvaa leikataan ja "kannustinloukut" puretaan, ihmiset "aktivoituvat" ja hakeutuvat joustavammin töihin, mikä puolestaan saisi yritykset innostumaan rekrytoinneista.
- Oletus valumasta: Uskottiin vahvasti siihen, että kun hyvätuloisten ja yritysten verotusta kevennetään sekä sääntelyä puretaan, pääomat kanavoituvat automaattisesti kotimaisiksi investoinneiksi ja uudeksi yrittäjyydeksi.
Missä teoria kohtasi karun reaalitalouden?
Mikäli kehitys oli vahinko ja virhearvio, se johtui siitä, että laskukaavoissa unohdettiin reaalitalouden perustavanlaatuinen moottori: kotimainen ostovoima ja kysyntä.
Kun leikkaukset kohdistuivat pienituloisiin, joiden jokainen euro menee välittömästi ruokaan, vuokraan, lääkkeisiin ja paikallisiin palveluihin, tapahtui käänteinen ketjureaktio. Pienituloisilta leikattu euro ei jäänyt kellumaan tyhjiöön, vaan se oli suoraan pois paikallisen kampaajan, leipurin, remonttimiehen ja erikoisliikkeen kassakoneesta.
Kun kivijalkayrittäjien myynti sakkaa, he eivät palkkaa yhtäkään uutta työntekijää – riippumatta siitä, kuinka halvaksi tai helpoksi irtisanominen on tehty. Yrittäjä palkkaa tekijän vain silloin, kun on asiakkaita ja töitä.
Näin ollen tarjontapuolen kovat uudistukset, joilla piti korjata talous, toimivatkin itseään vastaan: ne leikkasivat kysynnän, ajoivat mikroyrityksiä konkurssiaaltoon ja kasvattivat työttömyyttä tilanteessa, jossa avoimia työpaikkoja oli jo valmiiksi moninkertaisesti vähemmän kuin hakijoita.
Tuhlatun osaamisen tragedia
Olipa kyseessä tietoinen ideologinen linjaus tai epäonnistunut laskuharjoitus, sen lopputulos reaalimaailmassa on karu ja järkyttävä.
Yhteiskunnassamme on satojatuhansia ihmisiä työttöminä tai alityöllistettyinä. Heidän joukossaan on kokeneita ammattilaisia, vastavalmistuneita nuoria, alalleen omistautuneita erikoisosaajia ja kädentaitajia.
Kun tämä valtava inhimillinen pääoma jätetään toimettomaksi:
- Luovuus ja ammattitaito ruostuvat: Pitkittynyt työttömyys ei ainoastaan murenna yksilön taloutta, vaan se kuluttaa itseluottamusta, ammatillista identiteettiä ja henkistä jaksamista.
- Kansantalous menettää panoksen: Suurin menetys ei ole se sosiaaliturva, joka työttömälle maksetaan elämiseen, vaan se tekemättä jäänyt työ, luomatta jäänyt lisäarvo ja maksamatta jääneet verotulot, jotka tämä ihmisjoukko voisi työllään yhteiskunnalle tuottaa.
- Sukupolvien välinen ahdinko syvenee: Nuorisotyöttömyyden kasvu ja lapsiperheköyhyys jättävät pitkät jäljet. Jos nuori valmistuu koulusta suoraan toimettomuuteen, kynnys päästä kiinni työelämän syrjästä kasvaa vuosi vuodelta.
Metalleja, raaka-aineita tai energiainvestointeja tarkasteltaessa puhuttaisiin mahtavasta haaskauksesta, jos arvokas resurssi jätettäisiin mätänemään varastoon. Mutta kun kyse on ihmisestä – yhteiskunnan tärkeimmästä pääomasta – toimettomuutta kutsutaan julkisessa puheessa usein vain "budjettirivin sopeuttamiseksi".
Pohdintaa lukijalle: Miten tästä eteenpäin?
Tämän luvun tarkoitus ei ole tarjota helppoja syntipukkeja tai valmiita poliittisia katekismuksia, vaan kutsua sinut, hyvä lukija, arvioimaan tilannetta omalla ajattelullasi.
Kun seuraavan kerran kuulet uutisia työllisyystilastojen muutoksista, leikkauspaketeista tai kannustinloukkujen purkamisesta, voit pysähtyä pohtimaan seuraavia kysymyksiä:
- Mittaammeko me taloutta oikeilla asioilla? Onko yhteiskunnan onnistumisen mittari se, kuinka tiukalle turvaverkot voidaan puristaa, vai se, kuinka moni ihminen pystyy elättämään itsensä kohtuullisella, ihmisarvoisella työllä?
- Kumpi pyörittää taloutta: Usko siihen, että varallisuus valuu ylhäältä alaspäin kun rikkaita suositaan, vai se reaaliteetti, että talous herää eloon silloin, kun tavallisella kansalla ja pienyrittäjillä on ostovoimaa?
- Oliko nykyinen suunta vääjäämätön pakko vai arvovalinta? Jos kyseessä oli oppirakennelman epäonnistunut kokeilu, olemmeko valmiita tunnustamaan virheet ja korjaamaan suuntaa – vai jatkammeko urautunutta polkua vain siksi, ettei "muuta vaihtoehtoa" myönnetä olevan?
Hyvinvointivaltio ei ole luonnonlaki, joka säilyy itsestään, eikä se myöskään ole pelkkä kuluerä. Se on vakuutus ja yhteiskuntasopimus, jonka toimivuus punvitaan siinä, miten me suhtaudumme ihmiseen silloin, kun suhdanteet myrskyävät
Tällä kertaa nukkuvat ratkaisevat tulevaisuuden
Tiesitkö miten Sipilän hallituksestakin selvittiin?
Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vaalianalyyseissa seurataan tiiviisti eri puolueiden kannatusmittauksia, gallup-vaihteluita ja puheenjohtajien tenttimenestystä. Kuitenkin jokaisissa vaaleissa piilee yksi valtava tekijä, joka pystyy pyyhkimään kaikki asiantuntijoiden ennusteet pöydältä sekunnissa: niin sanottu nukkuvien puolue.
Kun sadat tuhannet kansalaiset päättävät jättää äänestämättä, he eivät suinkaan hiljennä ääntään tai anna "vastalauseilmoitusta" poliittiselle järjestelmälle. Todellisuudessa he antavat valtakirjan niille, jotka käyvät uurnilla joka tapauksessa.
Tässä kirjoituksessa tarkastellaan vaalimatematiikan kylmää logiikkaa, taktisen äänestämisen ansoja ja sitä, miksi juuri nyt – enemmän kuin kertaakaan vuosikymmeniin – jokaisen tavallisen suomalaisen on aika herätä.
Vaalimatematiikan kylmä logiikka: Kotiinjäänti on aina ääni voittajalle
( vaalimatematiikan lyhyt oppimäärä )
Suomen vaalijärjestelmä perustuu suhteelliseen vaalitapaan ja d’Hondtin menetelmään. Tämän järjestelmän ydin on yksinkertainen: jokainen annettu ääni muuttaa vertauslukuja ja suhteellisia voimasuhteita.
Kun ihminen jättää äänestämättä ajatellen, ettei "yhdessä äänessä ole mitään väliä", hän tekee itse asiassa matemaattisen valinnan:
- Aktiivisten ryhmien suhteellinen valta kasvaa: Ne väestöryhmät ja kannattajakunnat, jotka käyvät uurnilla kurinalaisesti vaaleista toiseen, saavat passiivisuuden ansiosta suhteessa huomattavasti suuremman painoarvon.
- Kynnyt edustajapaikoille madaltuu: Mitä alhaisemmaksi yleinen äänestysaktiivisuus jää, sitä pienemmällä äänimäärällä puolueet saavat kansanedustajia ja aluevaltuutettuja läpi.
- Leikkauspolitiikan hiljainen hyväksyntä: Jos arjen heikennyksistä, sote- maksujen noususta, palveluiden karsimisesta ja ostovoiman murenemisesta kärsivät ihmiset jäävät kotiin, leikkauksia tekevät voimat tulkitsevat hiljaisuuden hyväksynnäksi ja jatkavat valitulla linjalla.
Vaalimatematiikka ei tunne sympatiaa eikä selityksiä. Jos 30–40 prosenttia äänioikeutetuista jättää äänestämättä, pienenkin aktiivisen vähemmistön on mahdollista nousta vaalivoittajaksi ja määrätä koko valtakunnan suunta.
Varoitus taktikoinnista: Mielikuva-ansat ja aito arvovalinta
Kun vaalit lähestyvät, julkisuudessa alkaa usein voimakas puhe "taktisesta äänestämisestä". Kansalaisia kehotetaan äänestämään tiettyä suurpuoluetta vain siksi, ettei joku toinen pääsisi valtaan, tai hylkäämään itselle läheisin vaihtoehto "hukkaäänen" pelossa.
Taktiseen äänestämiseen liittyy kuitenkin vakavia sudenkuoppia, joista on syytä varoittaa:
1. Pelko kompassina johtaa vääriin kompromisseihin
Kun äänestyspäätös tehdään pelon tai jonkin asian vastustamisen pohjalta, tullaan helposti äänestäneeksi politiikkaa, joka ei todellisuudessa vastaa omia arvoja. Tällöin äänestäjä saattaa tulla tukeneeksi linjaa, joka vaalien jälkeen tekee tismalleen samoja leikkauksia ja kompromisseja, joita äänestäjä halusi välttää.
2. Moniarvoisuuden kapeutuminen
Taktikointi keskittää ääniä parille suurimmalle toimijalle ja karsii poliittisesta kentästä rohkeat, inhimilliset ja rakentavat vaihtoehdot. Demokratian elinehto on se, että erilaiset äänet ja ruohonjuuritason näkemykset tulevat kuulluksi.
3. Katteettomat lupaukset ja takinkäännöt
Suurimmat populistiset mielikuvakampanjat nojaavat usein siihen, että ihmisille luvataan "helppoja ratkaisuja" tai "pienen ihmisen puolella olemista". Teot hallituksessa saattavat kuitenkin olla täysin päinvastaisia. Siksi tärkein mittari ei ole se, mikä puolue näyttää gallupeissa suurimmalta, vaan se, millaisia tekoja ja arvovalintoja ehdokkaat arjessa edustavat.
Paras ja kestävin tapa äänestää on seurata omaa arvo- ja ihmissydäntä. Ääni, joka annetaan omille aidoille arvoille ja luotettavalle toimijalle, ei ole koskaan hukkaääni.
Jos milloinkaan, nyt on aika herätä
Meille uskotellaan usein, että monet päätökset – kuten sosiaaliturvan leikkaukset, terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset tai julkisen sektorin karsiminen – ovat "pakkorakoja" tai "vaihtoehdottomia välttämättömyyksiä".
Tämä on poliittista teatteria. Yhteiskunnassa ei ole mitään automaattia, joka pakottaisi murentamaan tavallisten ihmisten arkea.
Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin aikoinaan sodan jälkeisessä köyhässä Suomessa yhteisellä sopimuksella ja eettisellä valinnalla. Tänään monin verroin rikkaammassa maassa on kyse täsmälleen samasta asiasta: arvovalinnasta.
- Haluammeko yhteiskunnan, jossa muutama suuryhtiö ja rikas eliitti pärjää samalla kun tavallisen kansan, pienyrittäjien, eläkeläisten ja lapsiperheiden ostovoima murenee?
- Vai haluammeko palauttaa luottamuksen, kohtuullisuuden ja sen Suomen tavan olla yhdessä, jossa ketään ei jätetä yksin?
Vastaus näihin kysymyksiin ei löydy nettipalstojen huutokilpailuista, vaan vaaliuurnilta.
Tulevaisuus tehdään itse
Demokratia on arvokas ja hauras lahja. Se tarkoittaa sitä, että yhtenä päivänä muutaman vuoden välein jokaisen suomalaisen ääni on täsmälleen yhtä painava – olitpa sitten suurituloinen johtaja, pienyrittäjä, eläkeläinen, opiskelija tai työtön.
Jos jätät käyttämättä tämän oikeuden, annat muiden päättää, mihin sinun veroragasi käytetään, miten terveyskeskuksesi toimii ja miltä lastesi tulevaisuus näyttää.
Nyt ei ole aika kyyristellä tai lannistua. Jos milloinkaan, nyt on aika herätä, kaivaa äänioikeus esiin ja näyttää, millaisen hyvinvointivaltion me haluamme rakentaa.
Yhdessä eteenpäin.
Ja mitä sinä todellisuudessa voit tehdä!!!?
Osallistu ja vaikuta. Äänestä. Siinä on avaimet.
Tutustu aineistooni jossa pohditaan mitä tässä on tapahtunut ja kysytään suoraan: Mitä juuri sinä haluat?
Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?
Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina Persvako
Äänestä!
Vielä on toivoa
