Vähäinen opetus ei anna mahdollisuuksia: Ammatillisen koulutuksen kapeudesta syntyy työväenluokan lukko

Amisreformi oli Juha Sipilän hallituksen hanke. Ammattikoulutus uudistettiin työelämä­lähtöiseksi

Pietilä Pennin tutkimus valottaa, miten osaamisperusteisuus ja suppeat opetusmäärät rajoittavat opiskelijoiden mahdollisuuksia

Suomalainen ammatillinen koulutus on vuosikymmenien ajan ollut työelämän tarpeisiin suunnattu järjestelmä, mutta uusi tutkimus paljastaa, että sen suppea laajuus ja työkeskeisyys lukitsevat opiskelijat – erityisesti tekniikan aloilla – työväenluokkaan. Tutkimuksen mukaan koulutus ei enää vastaa pelkästään opiskelijoiden taustoihin, vaan aktiivisesti tuottaa heidän asemaansa taloudellisen hyödyn ja työmarkkinoiden ehdoilla 1.

Osaamisperusteisuus: Työelämän vaatimusten monopolisaatio

Vuodesta 2018 lähtien ammatillinen koulutus on perustunut osaamisperusteisuuteen, jossa opetuksen sisältöjä ohjaavat konkreettiset työtehtävät. Tämä näkyy esimerkiksi äidinkielen/suomen opintojen supistumisena teknisiin käytännön tehtäviin, kuten autonrenkaan vaihtamisohjeiden tulkintaan, teoreettisten tekstilajien käsittelyn sijaan 1. Opettajat joutuvat muokkaamaan sisältöjä "sopiviksi" ammattialan tarpeisiin, mikä rajaa opiskelijoiden tekstitaitoja ja heikentää heidän kykyjään hakeutua korkeakoulutukseen 110.

Tutkimuksessa kuvatun osaamisen paradoksin mukaan tavoitteena on mahdollisimman vähäinen oppiminen: opetus keskittyy välittömästi työelämässä tarvittaviin taitoihin, mutta samalla jää pois laajemmat yhteiskunnalliset ja akateemiset näkökulmat. Tämä johtaa siihen, että opiskelijat eivät kehitä kykyä kriittiseen ajatteluun tai monimutkaisiin tekstityökaluihin, vaan heidän osaamisensa jää suppeaksi ja kontekstisidonnaiseksi 1.

Resurssien niukkuus ja opetuksen kapeutuminen

Lain uudistusten myötä koulutuksen järjestäjien on jouduttu tuottamaan enemmän tutkintoja pienemmällä rahoituksella. Tämä on johtanut opetuksen määrän ja laadun heikkenemiseen. Opettajat kertovat tutkimuksessa, että opetusta on leikattu "liian vähäiseksi" suhteessa tutkinnon vaatimuksiin, ja oppituntimäärät ovat niukentuneet 1. Kuntien rahoitusosuus ammatilliseen koulutukseen on nousemassa 195 euroon asukasta kohti vuonna 2025, mutta resurssien kohdentaminen ei ole riittänyt opetuksen laajentamiseen 10.

Historiallisesti tavoitteet ovat madaltuneet ja sisällöt kaventuneet, mikä näkyy myös opiskelijoiden asenteissa: heidän keskuudessaan voidaan jopa "kehuskella vähäisellä oppituntimäärällä" 1. Tämä vahvistaa käsitystä siitä, että ammatillinen koulutus nähdään enää välineenä työllistymiseen, ei kasvatuksellisena prosessina.

Lukko sosiaaliselle liikkuvuudelle

Suppea koulutus rajoittaa erityisesti maahanmuuttajataustaisten ja työläistaustaisten opiskelijoiden mahdollisuuksia. Heidän tekstitaitonsa eivät riitä korkeakoulujen vaatimuksiin, ja koulutusjärjestelmä vahvistaa mielikuvaa, että äidinkieli on "akateeminen aine", johon "amispoikien" ei kannata pyrkiä 1. Tämä heijastuu myös sukupuolittuneisiin asenteisiin: esimerkiksi rakennusalalla nuoret naiset joutuvat kohtaamaan ennakkoluuloja, vaikka ammatillinen koulutus pyrkii edistämään moninaisuutta 8.

Osaamisen paradoksi näkyy myös siinä, että vaikka koulutuksen tarkoitus on tuottaa työvoimaa, se heikentää pitkällä tähtäimellä yhteiskunnan elinvoimaa. Tutkimus korostaa, että opetuksen dekontekstualisaatio – irrottaminen yhteiskunnallisista ja institutionaalisista tekijöistä – on johtanut siihen, että taloudellinen tehokkuus on syrjäyttänyt yksilön kasvun ja oppimisen 1.

Reformin tarve: Laajempi näkökulma tulevaisuuteen

Ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi tutkimus ehdottaa, että opetukseen integroidaan enemmän yleissivistävää sisältöä ja kriittisen ajattelun harjoittelua. Tämä vaatisi sekä rahoituksen lisäämistä että opetussuunnitelmien uudistamista. Kuntaliitto onkin aloittanut hankkeen, jossa pyritään vahvistamaan koulutuksen strategista kumppanuutta ja omistajaohjausta 10.

Jatkuvan oppimisen merkitystä korostetaan myös työelämässä, missä automaatio vaatii uudelleenkouluttautumista 9. Kuitenkin nykyinen järjestelmä ei tarjoa eväitä tähän, vaan lukitsee opiskelijat suorittavan työn tehtäviin. Muutoksen avaimena olisi tasapaino työelämän tarpeiden ja laajan sivistyksen välillä – ennen kuin työväenluokan häkki muuttuu läpäisemättömäksi.

Lähteet:

• Pietilä Pennin tutkimus (2025) (Väitöskirja )
• Kuntaliiton raportit ammatillisesta koulutuksesta 10
• OAJ:n ja opettajien kokemukset 1 8

Artikkelin perustuu Pietilä Pennin tutkimukseen ja ammatillista koulutusta koskeviin julkisiin lähteisiin.

"Mika Niemelä ajaa maaliin kokoomuslaista ja perussuomalaista luokkayhteiskuntaa. ”Pietilän väitöskirjan väite on, että ammattikoulutus pitää tiukasti huolen, että duunarit myös pysyvät duunareina. Tutkijan mukaan eri suunnista välittyy tiukka viesti, että työläistä ei saa sivistää.”

Entä miksi perussuomalaiset ovat innolla mukana kokoomuksen projektissa? Koska perussuomalaisille sivistymätön duunari on tulevaisuuden voimavara." Amisten alasajon ideologian tarkoitus on palata luokkayhteiskuntaan Tapio Tuomaala

Fiktiivinen tarina

Tässä on fiktiivinen tarina, joka pohjaa Penni Pietilän väitöskirjan löydöksiin äidinkielen opetuksesta ammatillisessa koulutuksessa ja ilmiöön, jossa ammatillisesti koulutetut jäävät yhteiskunnallisesti osattomiksi erityisesti lukutaito- ja kielivalmiuksien puutteiden vuoksi:

"Väärillä sanoilla" – tarina Kallelta, joka halusi siirtyä alalta toiselle

Kalle oli kolmekymppinen metallimies. Hän oli valmistunut ammattikoulusta levyseppä-hitsaajaksi ja tehnyt töitä tehtaassa melkein kymmenen vuotta. Hän oli hyvä käsistään. Työnjohtaja sanoi, että Kalle hitsasi "kuin kone". Mutta Kalle ei enää jaksanut tehdaslinjan yksitoikkoisuutta. Hän haaveili uudesta suunnasta – kenties teknisen myynnin tai huolto-organisaation asiakaspalvelutehtävistä. Hän oli sosiaalinen, mutta ei osannut "käyttää oikeita sanoja".

Kun Kalle haki avoinna olevaan varaosamyyjän tehtävään, hän pääsi haastatteluun. Hän oli tehnyt huoltokeikkoja ja ymmärsi laitteiden toiminnan, mutta hänen työnhakukirjeensä oli hajanainen ja haastattelussa sanat takeltelivat. Hän puhui asioista niin kuin konehallilla oli totuttu – lyhyesti ja ammattisanastolla, jota haastattelija ei täysin ymmärtänyt. Kun piti kertoa vahvuuksistaan, Kalle sanoi: "No, kyl mä nyt hitsaan ja väännän mitä vaan, ei tässä mitään... oon aika tunnollinen kans." Kukaan ei auttanut häntä sanoittamaan osaamistaan uudessa kontekstissa.

Työ meni toiselle, jolla oli "asiakaspalveluosaamista ja hyvät viestintätaidot".

Kalle mietti uudelleenkouluttautumista. Hän hakeutui liiketoiminnan perustutkintoon aikuisopistoon, mutta pääsykokeessa piti kirjoittaa motivaatiokirje ja osoittaa perustiedot matikasta ja äidinkielestä. Hän ei selvinnyt alkutestistä. Vaikka hänellä oli käytännön kokemusta asiakastilanteista, hänen kielitaitonsa – juuri se mitä Pietilä väitöksessään kuvaa – oli rakennettu hitsausohjeiden, työraporttien ja käskyjen varaan. Hän ei ollut oppinut teksteillä toimimista yleisessä mielessä, vaan vain oman työnsä tarpeisiin.

Pietilän mukaan, tämä ei ole sattumaa. Ammatillisen koulutuksen äidinkielen opinnot ovat niukkoja, niissä vältellään teoreettista lukemista ja ne keskittyvät työn suorittamiseen liittyvään kieleen. Niin sanottu "literacy for labour" sitoo opiskelijan työväenluokkaiseen tekstielämään, eikä anna välineitä korkeampaan koulutukseen tai työelämän laajempiin kielivaatimuksiin. Osaamisperusteinen koulutus ei vaadi laajaa yleissivistystä, ja Kallen kohdalla se tarkoitti sitä, että hänen kielitaitonsa ei enää riittänyt yhteiskunnallisen liikkuvuuden välineeksi.

Kalle yritti vielä hakea aikuisten peruskoulun kursseille parantamaan äidinkieltä ja matematiikkaa. Hän istui kurssilla, jossa opettaja selitti, mitä "argumentointi" tarkoittaa. Kalle kyllä yritti, mutta kurssi eteni nopeasti, ja hän tunsi olevansa ulkopuolinen. Lopulta hän jätti kesken. "Eihän toi oo mulle", hän sanoi kaverilleen. "Ne puhuu jollain toisella kielellä."

Yhteenveto

Kallen tarina ei ole yksittäistapaus, vaan kuvastaa rakenteellista ongelmaa, jonka Pietilä tuo tutkimuksessaan esiin: ammattikoulun äidinkielenopetus ei anna valmiuksia elää tekstuaalisesti intensiivisessä yhteiskunnassa. Tämä vaikeuttaa paitsi jatkokouluttautumista myös työmarkkinoilla siirtymistä uuteen rooliin. Koulutusjärjestelmä ei tällä hetkellä lunasta lupaustaan sosiaalisesta liikkuvuudesta – ei varsinkaan "Kallen kaltaisille", jotka puhuvat vääriä sanoja oikealla sydämellä.

Esimerkkejä

Ammattikoulutus ilman sivistystä – kieli- ja matematiikkataidot jäävät taka-alalle

Kuvitelkaamme Kallea, joka valmistui ammattikoulusta sähköasentajaksi peruskoulun jälkeen. Hän kertoi suuntautuneensa heti tekniikan linjalle ja oppineensa käytännön ammatinhallintaa, mutta jääneensä kaipaamaan syvempää kieli- ja matematiikkaosaamista. Kallen tarina ei ole yksittäistapaus: tutkija Penni Pietilä järkyttyi huomatessaan, että ”puolet ikäluokasta saa niin typistetyn äidinkielen opetuksen, että tutkija on huolissaan sen seurauksista”yle.fi. Tämä tilanne juontaa juurensa vuonna 2018 käynnistyneestä ammatillisen koulutuksen reformista, jossa yhteiset aineet pirstaloituivat työelämälähtöisiksi palasiksi. Jokainen oppilaitos päättää nykyisin itse, kuinka paljon esimerkiksi äidinkieltä, matematiikkaa ja muita kieli- tai yleissivistäviä aineita opiskelijoille tarjotaanyle.fi. Käytännössä tämä on johtanut opetuksen sirpaloitumiseen: Pietilä raportoi, että ”äidinkielen opetuksen määrä oli vähentynyt huomattavasti. Tavoitteet olivat vaatimattomat. Opiskelemista ja opettamista oli mahdollisimman vähän”yle.fi.

Sirpaleinen reformi ja yhteiset aineet

Nykyisellään ammatillisen koulutuksen tavoitteena lain mukaan pitäisi olla paitsi työelämäosaamisen, myös aktiivisen kansalaisuuden ja jatko-opintovalmiuksien tukeminenyle.fi. Käytännössä nuorista ammattilaistaan valmistetaan enemmän työvoimaksi kuin osallistuviksi kansalaisiksi. Reformissa koulutuksen järjestäjät siis itse päättävät, kuinka paljon yhteisiä aineita kuten äidinkieltä tai matematiikkaa opetetaanyle.fi. Opetusta on voitu supistaa minimiin ja sisällyttää vain työelämäsovelluksia, esimerkiksi tarjouspyyntöjen tai sähköpostien kirjoittamistayle.fi. Tuloksena perusosaaminen rapautuu: Kielitaidon supistumisen myötä opiskelijat ovat kentällä huomanneet, etteivät he pärjää pitkillä teksteillä tai uusien koulutusten vaatimuksissa.

Kallen tarina: työarkea ja puuttuvaa osaamista

Kalle kertoo arjessaan törmänneensä tilanteisiin, joissa vaaditaan vahvaa luku- ja kirjoitustaitoa. Ohjekirjat, sähkötyöturvallisuusmääräykset ja ammattikirjallisuus tuntuvat hänestä vaikeilta, ja hän joutuu turvautumaan kollegoiden apuun. Myös työnhakuun liittyvät dokumentit – ansioluettelot, motivointikirjeet, kilpailutuksiin vastaaminen – ovat Kallelle haastavia. Vaikka hän on taitava asentaja, puutteet kielessä ja tekstin ymmärryksessä rajoittavat hänen liikkuvuuttaan ja uramahdollisuuksiaan. Kalle olisi esimerkiksi halunnut hakea ammattikorkeakouluun syventämään osaamistaan, mutta otti sen sijaan lisäkursseja oman lukutaitonsa kohentamiseksi. Moni muu Kallen kaltainen opiskelija tuntee, että koulutusohjelma jätti hänet veneen sijasta kumiveneelle kansalaiselämän merellä – tiedon polut jäivät kapeiksi, ja käsitteellinen yleissivistys jäi opettamatta.

Tutkimus- ja tilastohavainnot

Tutkimukset ja tilastot tukevat arjen havaintoja. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) mukaan ammattikorkeakouluihin siirtyvistä opiskelijoista lähes puolet on aikaisemmin suorittanut ammatillisen tutkinnon. Näillä opiskelijoilla vahvuutena on käytännön työkokemus ja ammattiosaaminen, mutta mahdolliset puutteet liittyvät usein viestinnällisiin valmiuksiin, vieraisiin kieliin ja matematiikkaankarvi.fi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ammatillisen perustutkinnon suorittaneet tarvitsevat korkeakouluissa monesti lisätukea kirjoitus- ja lukutaitoihinsa sekä matemaattisiin perusteisiinsa – ja kyseiset taidot jäivät toisen asteen opintojen aikana vähiin.

Tilastokeskuskin huomioi ilmiön: ammattioppilaitoksissa koulutus on vaikeaa varsinkin niille, joiden perustaidot ovat heikot. ”Heikot perustaidot voivat estää työpaikan saamisen tai koulutukseen osallistumisen”tieke.fi, muistuttavat oppimisteknologian asiantuntijat. Tämä tarkoittaa, että jo perustason luku-, kirjoitus- ja matematiikkataidot ovat työelämän edellytys – ja niiden puute voi aidosti haitata sekä opintoihin jatkamista että työllistymistä. Koulutuksen keskeyttäminen on tilastojen mukaankin yleisempää ammatillisissa ohjelmissa: Tilastokeskuksen mukaan noin 11 % ammatillisen perustutkinnon opiskelijoista keskeytti opinnot vuonna 2021–2022stat.fi (verrattuna lukiolaisten 3,7 %:iin). Tästä näkyy, että jokaisen koulutusuran varhaisvaiheessa tarvittaisiin tukea, jotta puutteellisesta pohjasta ei seuraisi ulosajautumista.

Keskeiset löydökset ja huomiot:

• Vajavainen kieliopetus: Pietilän mukaan jopa puolet ammatillisista opiskelijoista saa nykyään hyvin kevyttä äidinkielen opetusta, mikä jättää heille heikommat edellytykset osallistua vaativiin yhteiskunnallisiin keskusteluihinyle.fi.
• Jatko-opintokelpoisuus: Ammatillisen tutkinnon suorittaneilla on muodollinen kelpoisuus korkeakouluihin, mutta viestintä- ja matematiikkataidon puute hidastaa monen opiskelijan edistymistä ja vaatii lisätukeakarvi.fi.
• Yhteiskunnallinen eriytyminen: Jos ammatilliset opiskelijat nähdään ensisijaisesti työvoimana, heidän kansalaisosallisuutensa kärsii. Esimerkiksi erään analyysin mukaan ”ammattiin opiskelevia nuoria ajatellaan enemmän markkinoita palvelevina tuotannon tekijöinä kuin kansalaisina”, ja tällöin heillä on heikommat mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskuntaan kuin korkeakoulutetuillailmiomedia.fi. Kun julkisessa keskustelussa korostetaan pelkästään korkeakoulutuksen arvoa, syntyy eriarvoisuutta: kaikki ammattilinjaiset eivät halua tai pysty jatko-opintoihin, mutta samalla heille viestitään, että ainoa tie menestykseen kulkee yliopistojen kauttailmiomedia.fi.

Pohdinta ja toimet

Ammatillisen koulutuksen nykytilan perusteella on syytä kysyä, mitä taitoja tarvitaan hyvään elämään ja tasa-arvoiseen yhteiskuntaan kuulumiseen. Perustaidot – lukeminen, kirjoittaminen, matemaattinen päättely – ovat työelämän ja osallistumisen peruspilareitatieke.fi. Tämä näkyy myös väyliä avaavana lakitekstissä: ”Ammatillisen koulutuksen tulisi valmentaa opiskelijoita aktiivisiksi kansalaisiksi sekä tarjota valmiudet jatko-opintoihin”yle.fi. Nyt investointi näihin taitoihin on jäänyt liian pieneksi. Korjausliikkeenä koulutuksen järjestäjien tulisi lisätä sekä äidinkielen, matematiikan että vieraiden kielten tunteja ammatillisissa ohjelmissa ja tarjota tukiopetusta heikommille osaajille. Myös digioppimisen ratkaisujen kehittäminen auttaa: tutkimusten mukaan digitaaliset oppimisvälineet voivat tehokkaasti tukea nimenomaan puuttuvien perustaitojen vahvistamistatieke.fi.

Yhteiskunnallisesti ajateltuna kyse ei ole vain yksilön taidoista, vaan tulevaisuuden kansalaistaidoista: nykykäytännöt uhkaavat luoda eriytyneitä kuplia, joissa osa väestöstä pysyy pelkän käytännön osaamisen varassa. Ammatillisen koulutuksen pitäisi siis lunastaa lupaus kokonaisvaltaisesta valmiudesta – sekä työelämään että yhteiskuntaan. Muuten riskinä on, että ammatilliset opiskelijat jäävät paitsi niin taloudellisista mahdollisuuksista kuin keskustelu- ja vaikuttamispaikoista, mikä heikentää koko yhteiskunnan tasa-arvoa ja tulevaisuuden kestävyyttäyle.fitieke.fi.

Lähteet: Ajankohtaiset tutkimustulokset ja tilastot ammatillisesta koulutuksesta (mm. Penni Pietilän väitöstutkimusyle.fiyle.fi, Karvin koulutusraporttikarvi.fi, Tilastokeskuksen koulutustilastotstat.fi sekä oppimisteknologia- ja yhteiskuntatutkimuksettieke.fiilmiomedia.fi) ovat osin yhteneviä ja osin toisistaan täydentäviä. Ne vahvistavat käsitystä, että kieli- ja matematiikkataitojen heikkeneminen ammatillisessa koulutuksessa on todellinen ongelma, johon on puututtava.