Asia joka unohdetaan käytännössä ihan kokonaan

Kun ihminen, tavallinen kuluttaja,  kotitaloudessa saa rahaa ja toimii arjen rutiinien mukaisesti kunnes saatu raha on loppu ja taas saa rahaa. Kyse voi olla palkasta, jostain tuesta, eläkkeestä, tms. Sillä ei nyt ole väliä.

Ensinnäkin on huomioitava että pienituloiset sekä keskitasoa muutenkin köyhemmät käyttävät rahaansa enemmän kotimaassa kuin varakkaammat. Eli likipitäen köyhä kierrättää rahaa kotimaassa ja rikas enemmän ulkomailla.

Kun vähävarainen käyttää rahaa, se ohjautuu yleensä ruokatarvikkeisiin tai muuten lähellä olevien palvelujen käyttöön. Ruokakauppa, parturi, ehkä joku kenkäkauppa tms jne... ehkä joskus joku kioskilla käynti jne.. Tällä tavalla moni pienyrittäjä saa ansionsa enemmän juuri vähävaraisemmilta asiakkailta kuin vastaavasti varakkaammilta asiakkailta.

On ainakin suurelta osin perusteltua ettei esimerkiksi työttömien ansioturvan leikkauset paranna valtion tai julkisen talouden tasapainoa, vaan päinvastoin heikentävät syrjäseutujen tai harvaan asuttujen taajaminen elintasioa voimakkaasti. Näin ollen verotuotto valtiolle ei kasva, vaan heikkenee voimakkaasti. Tästä syntyy helposti kiertoilmiö jossa valtion tulotaso heikkenee, ja ilmenee lisää leikkaus tarpeita. Tätä ilmiötä on alettu kutsua "ikiliikkujaksi" vaikkei se sitä voi olla kuin määrätyn määrän.  Lopulta tilanne päätyy joko hyvinvoinnin kannalta katastrofiin, tai sitten on pakko alkaa verottamaan enemmän myös paremmin toimeentulevia.

Kaiken voisi kiteyttää yksinkertaisimpaan muotoon: Köyhän raha kiertää paikallista taloutta tukevammin kuin varakkaan raha. Köyhän rahasta palaa valtion pussiiin suurempi osa monien välikäsien kautta.

Kysytäänpä " Viisaammilta" tai "viisaammalta"

ChatGPT:

Minä: Kun ihminen käyttää palkkaansa kotitaloudessa ruokaan, elämiseen jne. Kuinka monta prosenttia keskimäärin palkasta palaa epäsuorasti takaisin valtiolle verojen muodossa?

Vastaus:

On tärkeää ymmärtää, että kulutusverot ja välilliset verot, kuten arvonlisävero, voivat muodostaa merkittävän osan valtion verotuloista. Näin ollen osa palkasta palaa valtiolle epäsuorasti näiden verojen kautta, kun henkilö käyttää palkkaansa ostoihin ja maksaa niistä veroa.

Keskiverto kulutusmenot ovat monimutkainen sekoitus tuotteita ja palveluita, ja niiden verotus voi vaihdella. Yleisesti ottaen kulutustuotteiden arvonlisävero ja mahdolliset muut kulutusverot muodostavat suuren osan valtion verotuloista.

Arvonlisävero (ALV) on yleinen kulutusvero, joka maksetaan monenlaisista tuotteista ja palveluista. Sen taso voi vaihdella eri tuotteiden ja palveluiden välillä. Esimerkiksi elintarvikkeiden, kuten perusruoan, arvonlisävero voi olla alhaisempi tai olla kokonaan vapautettu, kun taas muiden tuotteiden ja palveluiden ALV voi olla korkeampi.

Tämän perusteella on vaikea antaa tarkkaa prosenttiosuutta siitä, kuinka paljon keskimääräisestä palkasta palaa epäsuorasti takaisin valtiolle verojen muodossa, koska se riippuu suuresti yksilön kulutustottumuksista ja siitä, millaisiin tuotteisiin ja palveluihin hän rahansa käyttää. Arvioitu luku voi olla jossain 20–30 prosentin välillä, mutta tarkemman arvion saaminen edellyttäisi yksityiskohtaisempaa taloudellista analyysia ja tilastotietoja.

Todellisuus saattaa hämmästyttää.

Vähävaraisen saamasta pienemmästä rahasta palaa elinkustannusten kautta kiertoon suurempi prosenttiosuus kuin varakkaamman saamasta rahasta. Rahan kierto kulkee vielä vähävaraiselta useammin paikallisesti kuin varakkaamalta.

Pähkäilyä :

Onko niin että leikkaukset vähävaraisilta eivät tuekaan valtion taloutta ja aiheuttavat enemmän haittaa kuin hyötyä yhteiskunnalle? Mielestäni on.

Kysytäänpäs sama kysymys ChatGPT:ltä

vastaus:

Leikkaukset vähävaraisilta voivat vaikuttaa monin tavoin valtion talouteen ja yhteiskuntaan yleisesti. Vaikka leikkaukset voivat vähentää suoria kustannuksia lyhyellä aikavälillä, niillä voi olla myös haitallisia vaikutuksia pitkällä aikavälillä sekä yksilöille että yhteiskunnalle kokonaisuutena.

1. Sosiaaliset vaikutukset: Leikkaukset voivat vaikuttaa negatiivisesti vähävaraisten ihmisten hyvinvointiin ja elämänlaatuun. Ne voivat johtaa terveydenhuollon, koulutuksen ja muiden tukipalveluiden heikkenemiseen, mikä puolestaan voi lisätä eriarvoisuutta ja köyhyyttä yhteiskunnassa.

2. Talouskasvun hidastuminen: Jos leikkaukset vähentävät kulutusta ja ostovoimaa vähävaraisilta, se voi johtaa talouskasvun hidastumiseen. Kulutuksen vähentyessä yritykset saattavat kohdata heikentynyttä kysyntää, mikä voi vaikuttaa työllisyyteen ja investointeihin.

3. Verotulot: Vähävaraisilta leikkaaminen voi myös vaikuttaa negatiivisesti valtion verotuloihin. Vähävaraisilla on yleensä pienemmät tulot, joten he maksavat myös vähemmän veroja suhteessa tulotasoonsa. Jos heidän tulonsa pienenevät entisestään leikkausten seurauksena, tämä voi johtaa verotulojen vähenemiseen.

4. Yhteiskunnallinen vakaus: Leikkaukset voivat myös heikentää yhteiskunnallista vakautta. Jos ihmiset kokevat olevansa epäoikeudenmukaisesti kohtelutuiksi tai jos sosiaaliset tukipalvelut ovat liian vähäisiä, se voi johtaa sosiaaliseen levottomuuteen ja epävakaisuuteen.

Kokonaisuutena on siis mahdollista, että leikkaukset vähävaraisilta voivat aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä yhteiskunnalle, erityisesti jos niillä ei ole asianmukaista tasapainoa tai jos niillä on laajoja negatiivisia vaikutuksia yhteiskuntaan. Paras lähestymistapa saattaa olla tasapainoisen politiikan noudattaminen, jossa otetaan huomioon sekä taloudelliset realiteetit että sosiaaliset tarpeet.

Verojen kautta kiertää, mutta miten

TINA-retoriikka (”There Is No Alternative” eli ”ei ole vaihtoehtoja”

TINA-retoriikka (”There Is No Alternative” eli ”ei ole vaihtoehtoja”) muuttuu hataraksi, kun sitä peilataan rahan kiertokulun todellisuuteen ja taloudellisiin vaikutusmekanismeihin. Lähteiden mukaan kyseessä ei ole taloudellinen välttämättömyys, vaan tietoinen poliittinen strategia, jolla arvovalinnat naamioidaan teknokraattiseksi pakoksi.

Tässä on analyysi siitä, miksi rahan kiertokulku tekee TINA-puheesta epäuskottavaa:

1. Köyhimmät ovat rahan kierron moottori

Rahan kiertokulun kannalta kaikkein tehokkain kansanosa on ”laatikko 3” eli heikompituloiset.

• Välitön kierto: Heikompituloiset kuluttavat lähes kaiken tulonsa välittömästi perushankintoihin, mikä palauttaa rahan nopeimmin takaisin taloudelliseen kiertoon ja valtiolle verotuloina.
• Kysynnän murentaminen: Kun hallitus leikkaa pienituloisilta, se sammuttaa sisämarkkinoiden kysyntää. Tämä johtaa yritysten konkursseihin ja työttömyyden kasvuun, mikä puolestaan vähentää valtion verotuloja ja lisää menoja.
• Säästöjen illuusio: Koska pienituloisilta leikkaaminen supistaa taloutta enemmän kuin se säästää (niin sanottu fiskaalinen kerroin), ”pakollinen” leikkaus tuleekin valtiolle kalliimmaksi.

2. Valumatalouden (Trickle-down) epäonnistuminen

TINA-puhe nojaa usein uskoon, että rikkaiden ja yritysten veronkevennykset hyödyttävät lopulta kaikkia. Lähteet osoittavat tämän olevan teoreettinen myytti:

• Rahan jumittuminen: Varakkaat (laatikko 1) eivät kuluta lisäeurojaan, vaan säästävät ja investoivat ne usein realisoitumattomaan arvonnousuun tai sijoitusmarkkinoille, jolloin raha poistuu reaalitalouden kierrosta.
• Dynaamisten vaikutusten mureneminen: Hallituksen lupaukset siitä, että veronalennukset maksavat itsensä takaisin dynaamisten vaikutusten kautta, ovat osoittautuneet ylioptimistisiksi. Alkuperäinen väite 60 prosentin itserahoittavuudesta on VM:n päivitetyissä laskelmissa huomattavasti matalampi, jättäen budjettiin massiivisen aukon.

3. TINA-retoriikka poliittisena suojakilpenä

Lähteet kuvaavat TINA-retoriikkaa keinona siirtää poliittiset valinnat demokraattisen debatin ulottumattomiin:

• Epäpolitisointi: Leikkaukset esitetään ”luonnonlakina” tai ”pakona”, jotta vaihtoehtoisia malleja – kuten investointeja inhimilliseen pääomaan tai varallisuuden verottamista – ei tarvitsisi arvioida.
• Rakenteellinen shakkimatti: Esimerkiksi tiukka velkajarru on kuvattu poliittiseksi ansaksi, joka sitoo tulevat hallitukset leikkausuralle vuosikymmeniksi riippumatta vaalituloksesta.
• Suhdanne selityksenä: Kun työllisyystavoitteet eivät toteudu, syylliseksi nimetään suhdanne. Kuitenkin hallituksen omat toimet, kuten ostovoiman leikkaaminen, ovat voineet itse aiheuttaa tai pahentaa tätä huonoa suhdannetta.

4. Vaihtoehtojen olemassaolo

Väite siitä, ettei vaihtoehtoja ole, on lähteiden mukaan virheellinen:

• Veropohjan vahvistaminen: Verotusta on kevennetty Suomessa kaksi vuosikymmentä. Jos veroaste olisi pidetty edes vuoden 2016 tasolla, valtiontulot olisivat noin 8 miljardia euroa suuremmat.
• Varallisuusverotus: Realisoitumaton arvonnousu ja listaamattomien yhtiöiden osinkohuojennukset ovat tietoisia valintoja, joilla suositaan varallisuutta työn tekemisen sijaan.

Yhteenvetona: TINA-retoriikka on epäuskottavaa, koska se jättää huomiotta sen, että talous on hämähäkinseitti, jossa yhden osan kurjistaminen heikentää koko systeemin kestävyyttä. Rahan kiertokulun näkökulmasta katsottuna leikkauspolitiikka ei ole ainoa tie, vaan yksi ideologinen valinta, jonka hinta maksetaan kasvavana eriarvoisuutena ja talouden lamaantumisena.