Miksi minä puhun usein kannustavasti yrittäjyydestä?

Olen viettänyt lapsuuteni ympäristössä jossa lähes kaikki hankkivat elantonsa yrittäjyydellä, maanviljelyksellä tai muulla maaseudun elintavalla. Olen n. 20 vuoden ikäisestä ollut myös aina yrittäjä palkansaajan statuksen lisäksi. Sivutoiminen yrittäjyys kuin yhtälailla päätoiminen yrittäjyys on minulle tuttua. Olen myös hyvin suuren osan elämääni ollut osuuskunnan toiminnanohjaaja, sekä puheenjohtaja. Tässä työssä olen vuosikymmenten aikana käsitellyt satoja erilaisia tai joskus aika samanlaisia yrittäjyystarinoita ideoineen. Olen myös toiminut yritysneuvojana, ja vielä lisäksi kuulunut yrittäjä yhdistykseen.

Olen vahvasti sitä mieltä että yrittäjyys on kaiken yhteiskunnallisen taloudellisen toiminnan perusta. Olen myös vahvasti sitä mieltä että yrittäjyyden sekä palkansaajan rooleja ei tulisi sekoittaa väärällä tavalla eli juridiikalla. Yrittäjyys sinällään on aivan yhtä tärkeää, on se sisäistä tai y-tunnuksellista.

Vastustan voimakkaasti turhien tai syntyjään tarpeettomien yritysten syntyä. Mikään ei mielestäni ole surullisempaa kuin huonosti pärjäävä yritys tuskastuneen yrittäjä omistajan kanssa. Liian monta surullista tarinaa liian monella takana.

Olen kokenut yrittäjyydessä voimakkaita onnistumisen hetkiä sekä vastaavasti hyvin heikkoja surullisia hetkiä. Tunnen yrittäjyyden monet kasvot henkilökohtaisesti. Joitakin asioita teksin nyt toisin.

Toimiessani työntekijänä erilaisissa yrityksissä tai julkishallinnon tehtävissä olen aina toiminut yrittäjämäisellä asenteella. En ole osannut asettua "olen vain täällä töissä" asemaan koskaan. Olen toiminut aina kuin kyseessä olisi minun yritys tai minun projekti. Samaa olen toteuttanut omalta kohdaltani myös aikoinaan työntekijöilleni. En ole "kello kalle", mutta työt pitää tehdä.

En ole koskaan hyväksynyt työntekijän oikeuksien polkemista, enkä voi edelleenkään käsittää sellaista näkökantaa jossa ei reilu peli toteutuisi. Selkeillä säännöillä, sekä reiluilla tavoilla toimien tulee pärjätä niin työnantajan kuin työntekijän. Palkansaajalla on oltava samalla tavalla omat oikeutensa sekä voimavaransa tukemassa kuin työnantajallakin on. Palkkoja tai työehtoja polkemalla ei tapahdu todellista tervettä kasvua.

 

Osuuskuntatoiminta , osuustoiminta on ollut lähellä sydäntäni. Toisaalta olen välttynyt näkemään yritysmuotoa poliittisena välineenä, vaikka ominaispiirteet voisivatkin niin näyttää.

Posti toi uuden kirjan

pohjoismainensosialismi

Comments powered by CComment