Palvelu myy, palvelemattomuus ei niinkään


Palvelu myy.

Kävin eilen ( 12.8.2017) tutustumassa muutamaan kauppa liiketilaan. Ihan pikkasen vaan huomioita.

Taitaa mennä hyvin, koska asiakaspalvelun voi unohtaa lähes kokonaan. Ensimmäisessä paikassa sain juosta kauppaa ristiin rastiin etsien tuotetta. Kävin välillä ihan myyjän juttusillakin joka ystävällisesti toki näyttikin tietokoneen ruudulta missä päin kauppaa kyseinen tuote olisi. Löytämättä jäi.

Toinen kauppa olikin jo paljon vapaamuotoisempi. Ulkotiloissa (telttakatoksessa) sai vapaasti tutustua kesätuotteisiin joita olikin pitkin lattioita sikin sokin. Mennessämme isätiloihin oli kassalla tai asiakaspalvelutiskillä monta asiakasta jonossa. Asiakkaiden lisäksi oli juuri asiakkaita palvelevan myyjän seurana takaviistossa pieni muiden myyjien palaveri.

Kävelimme liiketilaa ristiin rastiin mutta emme hennonneet häiritä palaveria äännehtimällä. Seisoimme vain hetken aikaa heidän edessään. No. Täytyy käydä joskus toiste kun palaverit on pidetty.

Kävimme vielä parissa muussakin kaupassa. Pitihän sitä valita sitten pieni taukopaikka. Kahville päätimme mennä entisellelle huoltoasemalle. Nykyisin siinä on pihalla polttoaineautomaatit ja sisätilassa kahvila. ( Huom ei autotarvikkeita yms. )

Itsepalvelutiskiltä valitsimme paakelsit ja kahvit. Pääsinpä sitten kassan kohdalle jossa esittelin keräilemäni tuotteet. .. .. .. ihmettelyä.. .. .. Sitten myyjä äkkäsi kysyä että ottaisinko vielä Kismet suklaata? ( Hieno lisämyynti ele.

Toki tässä tapauksessa ei enää toiminut ) vastasin että en, kiitos. .. .. .. ... .... ... Myyjä ei sanonut hintaa eikä juuri mitään muutakaan enkä siten tiennyt oliko hän saanut jo"arvottua" kassaansa keräämäni tuotteet.

Kysyin viimein sitten rohkeasti että voinko jo maksaa? ja mitä tekee hinnassa?? Myyjä lupasi maksun olevan mahdollista mutta eipä saanut suustansa vieläkään sitä hintaa ulos. Kysyi ( ehdotti) kyllä kuitin tarpeesta, niin kuin laki sanoo.. Miten meni niinku omasta mielestä?

Sitten joskus tulevaisuudessa

Sitten joskus pitkän ajan päästä kun yritysten liikatuotot ja ylitse vuotavat kassavirrat ovat hellittäneet. Joku saattaa äkkästä palvelun merkityksen. Siihen voi mennä vielä pitkän aikaa. Toivottavasti elinpäiväni riittävät sen ajan kokemiseen.

NULL 2017-08-13 07:57:38 5 2017-08-14 13:10:25 5

Comments powered by CComment