Työnhakuvelvoite

Itku minulle tulee. Itku ja suru.

Luulen ettei tämä uuden hallituksen luoma uudistus ehkäpä kerkeä koskea minua koska todennäköisesti jään eläkkeelle ennen sitä. Sitä ennen minun kuitenkin pitäisi oikeasti päästä töhin sillä ansiosidonnaisuuteni päivät eivät riitä eläkeikään saakka. Itku ja suru tulee ajatellessa kaikkia niitä joille tämä kurjistettu tulevaisuus tulee olemaan arkea. Tuleva uudistus ei tule lisäämään työpaikkoja, vaan päinvastoin. Mutta se tulee luomaan tilanteita joissa työhön mennään joko "pimeästi" tai muutoin alipakkkaisena, tai työtä on niin vähän ettei se tuo leipää pöytään. Heikentynyt ostovoima puraisee vähittäistavaran myyjääkin melko lailla.

Olen tavattoman surullinen siitä miten yleisesti luullaan työttömyyden olevan työttömän omaa syytä. Mikäli joku kuitenkin haluaa olla työtön ja siten käyttää hyväksi järjestelmää, olisi sellaisen estämiseksi keksittävä ihan joku toinen keino kuin rankaista niitä jotka haluavat työllistyä. Yleistäminen on populismia, ei muuta.

On aika vaikea käsittää tätä haistattelun ilmapiiriä jossa työssäoleva haistattelee työttömälle ja käskee painua töihin valittamasta. Olen kuullut uudistusta kritisoivia kutsuttavan "punikeiksi" tai "Stanilisteiksi" . Kun tällainen keskiluokassa oleva työssäkäyvä ihminen leikkii porvaria ja äänestää porvarillista puoluetta uskoen että se tuo myös hänelle turvaa tulevaisuudessa, on mahdotonta käsittää kuinka lyhytnäköisesti ajatellaan asioista.

Kun se päivä koittaa ettei enää töitä olekaan muuttuu entisen työntekijän identiteetti punikiksi tai stanilistiksi heti jos hän kritisoi uutta kohtaloaan. Kokonaisuutena helvetinmoista paskaa sekä ajattelemattomuutta sellainen. Toisaalta ei malttaisi olla sanomatta että siitäs sait. Mutta en silti niin toivo.

Minä olen kokoajan halunnut töhin. En vain ole töitä löytänyt.

Jäin työttömäksi työnantajani joutuessa konkurssiin 2022 toukokuussa.

Olen elänyt aina ahkerana työntekijänä, sekä pitkän työhistorian yrittäjänä. Olen aina tehnyt työni niin sanotusti 110 lasissa eli täysillä haluten kehittää yhteisöä sekä itseäni parempien tulosten saavuttamiseksi. Olen elänyt sen ajan kun minut haettiin töihin "kotoa" ts koulun penkiltä. Olen itsekin toiminut ns töihin etsijänä kun silloisena aikana oli sellainen oikea työvoimapula jossa etsittiin työntekijöitä.

Olen aina asenteeltani ollut ahkera, sekä positiivisesti ajatteleva. Politiikkaan minua on kysytty aikoinaan monesti. Useampi puolue on aikoinaan kysynyt ehdokkaaksi. En ole halunnut lähteä, enkä enää missään tapauksessa ole se ihminen joka siihen lähtisi. Eipä ole enää nykyisin kyseltykään.

Ihmiset on ajautuneen kahtia mielipiteidensä kohdalla. En koskaan elämäni aikana ole kuullut tai kokenut tällaista paskatörkyä heikompiosaisia kohtaan kuin se nyt on. Ikinä en olisi uskonut että tämä kaikki maailmalla jopa yleinen paskamalli rantautuisi meille. Olen monessakin mielessä "istunut molemmin puolin pöytää" Olen ollut yrittäjä sekä työnantaja ja myös palkansaaja työntekijä. Olen ollut työtön työvoimatoimiston pöydän ääressä, sekä asiantuntija sen samaisen pöydän toisella puolen. Olen ollut työnhakija sekä työnhaun kouluttaja. Mutta en koskaan, enkä missään tilanteessa tätä nykypäivää ennen ole nähnyt sitä paskamaista kahtiajakoa joka nyt vallitsee. Aina ennen on ollut sentään jonkilainen näkemys kokonaisuudesta. Tämä nykyinen aika on täysin paskaa! Öyhöttämisen kulta-aikaa!!

Olen ollut aina yrittäjyyden tukija sillä edellytyksellä että yrittäjyys on perustetua, kannattavasti sopivaa sekä taloudellista tukea antavaa työntekijöille kuin omistajille. En ikinä ole kannattanut sellaista yrittäjyyden mallia jossa jokainen on ikäänkuin yrittäjä vailla vakaata tietoa tulevaisuudesta. Vakaus tulee koskea yritystä, kuin palkansaajaakin. Kun jokainen yrittää yksin, on kokonaisuus lopulta pelkkää ripoteltua voimavaraa joka jää käyttämättä.

Toivon sydämestäni että tämä häpeällinen ihmisarvoa loukkaava aikakausi jäisi historiaan samoin kuin muutkin öyhötyskaudet ovat jääneet. Aikansa kutakin. Aika olisi nyt.

IS:n kysely: Näin työttömyysturvan porrastaminen saa tukea - Politiikka - Ilta-Sanomat

"IS:n kysely: Työttömyysturvan porrastaminen saa kansalaisilta tukea – näin paljon Orpon hallituksen malli leikkaa

Selkeä enemmistö kansalaisista antaa tukensa ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamiselle. Työttömyysturvan taso laskee jatkossa kahden kuukauden työttömyyden jälkeen.

MERKILLEPANTAVAA on se, ettei Petteri Orpon (kok) hallituksen mallissa nosteta ansiosidonnaisen työttömyysturvan tasoa missään vaiheessa. Ansiosidonnainen tuki porrastuu siis vain alaspäin.

Tutkimuskysymyksessä ei annettu ymmärtää, että työttömyysturva olisi alkuvaiheessa nykyistä korkeammalla tasolla, mutta Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja pitää mahdollisena, että osa vastaajista on ymmärtänyt asian niin.

 

Hallitusohjelmakirjauksen mukaan ansioturvan tasoa porrastetaan nykytasosta siten, että kahdeksan työttömyysviikon jälkeen tuki laskee 80 prosentin tasolle alkuperäisestä ja 34 viikon jälkeen 75 prosentin tasolle alkuperäisestä."

Työministeri Arto Satonen (kok) vahvistaa IS:lle, että ansiosidonnainen työttömyysturva lähtee mallissa nykyiseltä tasoltaan, eikä se ole nousemassa.

osa1

osa2

n

https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/537536ee-5570-4b0f-ad91-a8d7190e7823?fbclid=IwAR2Xv-B-UQHQadmCWNZI9HK1iA2OlmVJ3hLHVQC-sr3TdR0E1Bp6SuN5Sxo

Tiedätkö mikä pitää valita?

Minä en ole koskaan oikein ollut täysin varma. Olen saattanut klikkailla mitä satuu.

raportointitetoimistolle

1.Avoin hakemus, eli hakemus yleisesti
Avoin hakemus on minusta se, että lähetät johonkin puljuun sähköpostia "hei minä täällä onks teillä töitä?". Vaikka eivät olisi missään kertoneet hakevansa työntekijöitä.
Firman julkaisemaan työpaikkailmoitukseen vastaaminen on tokavika.
Tein viimeksi pari avointa, kun täällä nyt ei juuri ole mitään työpaikkoja.
 
2. toisena, jos on osa-aikatyössä, voi kysyä omalta työnantajalta lisätunteja,
3. muun työmahdollisuuden hakeminen, eli kysyy jotain hommaa jostain ilman avointa hakemusta,
4. oman työn markkinointi eli etsii töitä joita voisi tehdä yrittäjänä,
5. työnhakuprofiilin julkaiseminen,
6. yli kaksi viikkoa kestävän työpaikan hakeminen, eli tavallinen määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva, eli ei mikään muutaman päivän tai max parin viikon keikka joka ei vielä katkaise työttömyyttä, ja
7. viimeinen on sama juttu, mutta siihen paikkaan hakeminen minkä työkkäri on lähettänyt että hae tuonne.

 

Comments powered by CComment