Valiantin etuvastuksen toiminta

Aiheesta on tarkemmin ja lisää erillisessä artikkelissa Sytytysjuttuja 
Sytytyshäiriöt voivat johtua myös tulpista kts artikkeli Nokinen tulppa

Valiantissa on erityinen ballast resistor ( kuorman tunteva lämpötilaan perustuva esivastus )  jolla on kaksi tehtävää. Ensinnäkin se auttaa kylmäkäynnistyksissä samalla tavalla kuten tavallinenkin etuvastusjärjestelmä, toiseksi se on suunniteltu erityisesti lämmön mukaan muuntuvaiseksi.

Ballastt resistor kirjan teksti

HUOM! Kaikki puolat eivät tarvitse etuvastusta. Se että onko puola tehokkaampi kun se ei tarvitse etuvastusta ei ole siitä pääteltävissä. Esim Accel suurtehopuola on samalla tavalla etuvastuksellinen puola kuin Valiantin alkuperäinenkin. Teholtaan Valiantin Early versioiden puola on liki samantehoinen kuin Accel suurteho puola. Accelin varsinainen etu hieman korkeamman perusjännitteen lisäksi on sen tuntuvasti nopeampi varautuminen suurilla kierroksilla.
Monissa autoissa ei ollut ns kylmäkäynnistys puolaa lainkaan. Erityisen surkea tilanne oli esim 63 Opel 1700 ja VW kuplat yms joissa korkein jännite ilman vastustakin oli vain 6V. Näissä oli muutoinkin 6V puola joka saattoi saada käynnistettäessä vain n 4 - 5 V jännitteen.

Tässä vertailussa kuten 6V puola ilman etuvastusta 6V järkestelmässä vaatii todellakin hyvän akun kovilla pakkasilla. Kun taas Valiantin n 8 - 9V puola saa jopa hieman ylijännitettä käynnistystilanteessa vaikka starttimoottori pudottaisi akun napajännitettä alle 10V lukemiin.

Kovemmilla kierroksilla taas ballast resistor korottaa hieman, tai jopa enemmän puolan jännitettä korkeammaksi jotta puola kerkeäisi varautua paremmin.

ballast resistor mopar

Valiant vm 62. Puolia oli kahta tyyppiä 1,65 - 1,79Ω sekä 1,41 - 1,55Ω

Etuvastuksen sekä puolan yhteinen virran kulutus moottori sammuksissa ( katkojan kärjet kiinni ) 3A sekä tyhjäkäynnillä 1,9A.

Valiant 62 ballast resistor

Sytytyspuolan. Sytytysmuuntajan mittauspisteet

Ensiökäämin mittauspisteet ovat 15 ja 1 , 1 menee katkojan kärjille. Ensiökäämin vastusarvo järjestelmässä jossa on katkojan kärjet mutta ei etuvastusta on n 3 Ohm luokkaa. Ja järjestelmässä jossa on etuvastus n 1,3 - 1,5 Ohmin luokkaa, Valiantissa 1,41 - 1,79 ohm riippuen puolasta kts kuva.

Toisiokäämin mittauspisteet ovat 15 ja 4. Vastusarvon hajonta on aika iso, mutta vanhemissa noin 7 - 9 KOhmn luokkaa, Valiantin alkuperäisessä puolassa on hiukan enempi käämikierroksia joten n 9400 - 11700 ohm.

Jos mitataan liittimien 1 ja 4 välistä resistanssia mukaan tulee myös ensiökäämin vastusarvo jolla sinänsä ei lukuarvona ole juurikaan merkitystä. Liittimen 1 ja 4 välisellä mittauksella voi helposti todeta onko jompi kumpi käämilanka poikki, muttei mittaus osoita kumpi on poikki.

sytytyspuola

Etuvastuksen toiminta

 

Tässä myös video etuvastuksen toiminnasta. Videolla todetaan että ballast resistoreita pitäisi olla hansalaatikossa varalla. No itsellä ei ole palanut poikki kuin yksi. Mutta olen minä niitä asiakkaiden autoihin vaihtanut silloin joskus 90 luvulla kun korjaamoni oli vielä toiminnassa.

Puolan tarkistus ( Auto on Mini ) mutta idea on täsmälleen sama.

2,7Ω Hyvin normaali perinteinen etuvastukseton puola
1,3Ω käytä n 1,6Ω etuvastusta
0,8Ω erikoispuola vain sitä varten tehdylle järjestelmälle.

Videolla näytetään puolassa olevien molempien käämien mittaus.

Sähkökaavio Early a-body wiring diagram

 

Comments powered by CComment