Mediaaniharha ja ostovoiman todellisuus

* 

 Kirjoitelmani 

Me itse olemme rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Rakennamme kukin omalta osaltamme sitä halusimme tai emme. Mieluiten jokaisen tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisen yhteiskunnan jonka itse katsoo parhaimmaksi. Meillä on oikeus vaatia perinteinen Suomi takaisin. Meidän ei pidä kysyä mitä Suomi voisi tehdä meille, vaan mitä me voimme tehdä Suomen hyväksi. Siksi kirjoitin aiheesta kirjoitelman.

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? Tiedätkö mitä on verhon takana? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Meillä on vielä toivoa tulevasta. //Manifesti//

Montako makkaraa ostaisit jos saisit paljon rahaa? Makkaraesimerkki ja rajakulutusalttisuus

Jarrumies tekee viimein tunnustuksen ( Tuntematon jarru )

 *

Laaja analyysi tilastollisesta silmänkääntötempusta, reaalituloista ja arjen eriarvoistumisesta

Esipuhe: Kun keskiarvoista tulee poliittinen suojakilpi

Poliittisessa keskustelussa ja sosiaalisen median väittelyissä toistuu säännöllisesti tietty kertosäe: ”Suomalaisten palkka- ja palkkiotulojen mediaani on noussut, joten kaikkien töitä tekevien ostovoima on kohonnut reilusti. Vain tukien varassa elävillä ostovoima on laskenut.”

Tämä väite kuullostaa ensisilmäyksellä tekniseltä ja vakuuttavalta, koska se nojaa virallisiin tilastolukuihin. Tarkemmin purettuna kyseessä on kuitenkin vaarallinen tilastollinen silmänkääntötemppu ja mediaaniharha.

Tässä kirjoituksessa perataan auki, miksi palkkamediaanin kasvu ei kerro tavallisen palkansaajan arjesta, miten ostovoima muodostuu reaalimaailmassa ja miksi leikkauspolitiikan väittäminen ”vain tuella eläviin kohdistuvaksi” on faktuaalisesti väärin. Kyse ei ole pelkästä tilastoteoriasta, vaan siitä, miten päätökset vaikuttavat satojentuhansien työntekijöiden, pienyrittäjien ja eläkeläisten jokapäiväiseen elämään.

1. Mediaanipalkka ei ole koko Suomi – Tilastoharhan anatomia

Tilastoissa mediaani tarkoittaa sitä keskimmäistä havaintoa: puolet ihmisistä ansaitsee enemmän ja puolet vähemmän. Kun julkisuudessa hehkutetaan esimerkiksi yli 4 100 euron kuukausittaista palkkamediaania, luodaan mielikuva siitä, että ”tavallinen suomalainen työntekijä” nauttii yli neljän tonnin tuloista ja heidän ostovoimansa porskuttaa kasvussa.

Tämä kehys kätkee sisäänsä kaksi vakavaa valuvikaa:

A. Satojen tuhansien matalapalkkaisten näkymättömyys

Suomen työmarkkinoilla on valtava joukko ihmisiä, joiden tulot eivät ole koskaan olleet lähelläkään neljää tuhatta euroa:

• Kaupan alan myyjät, ravintolatyöntekijät, siivoojat ja kiinteistönhoitajat.
• SOTE-alan hoitajat, varhaiskasvatuksen työntekijät ja hoiva-avustajat.
• Osa-aikaiset työntekijät, pätkätyöläiset ja vuokratyöntekijät.

Nämä satojatuhannet suomalaiset ansaitsevat kuukaudessa 1 800 – 2 800 euroa bruttona. Kun korkeampien tuloluokkien (kuten asiantuntijoiden, johdon ja erikoisalojen) palkat nousevat ja verohelpotukset kohdistuvat ylempään keskiluokkaan, tilastollinen mediaani ja keskiarvo hilautuvat ylöspäin. Tämä tilastollinen nousu ei kuitenkaan tuo ainuttakaan lisäeuroa matalapalkkaisen työntekijän tilille.

B. Lottomatematiikan mekaniikka

Kyseessä on eräänlainen lottomatematiikka. Jos sadan hengen ryhmässä kymmenen eniten ansaitsevan tulot nousevat tuhannella eurolla ja yhdeksänkymmenen muun tulot pysyvät paikallaan tai laskevat, ryhmän keskiarvo ja mediaani voivat näyttää kaunista kasvua. Paperilla ”ryhmän ostovoima parani”, mutta arjessa 90 prosenttia ihmisistä on aiempaa tiukemmalla.

2. Bruttopalkka vs. Reaalinen ostovoima – Yhden lompakon teoria

Sampsamaiseen tilastointiin lankeavat keskustelijat sekoittavat keskenään kaksi eri asiaa: bruttopalkan muutoksen ja reaalisen ostovoiman.

Ihmiset eivät elä bruttopalkalla, vaan sillä rahamäärällä, joka jää käteen pakollisten menojen jälkeen. Kuluttajalla on käytössään vain yksi lompakko, josta maksetaan niin verot, asumiset, terveydenhoito kuin ruokakauppa.

Ostovoimaa ei ratkaise pelkästään palkan numero, vaan se, mitä sillä numerolla saa kaupan kassalta. Viime vuosina tavallisen palkansaajan lompakkoa on verotettu ja koverrettu monesta eri suunnasta samanaikaisesti:

1. Kulutusverojen korotukset (ALV 25,5 %): Yleisen arvonlisäveron nosto 25,5 prosenttiin tuntuu suhteellisesti kovimmin niissä lompakoissa, joissa kaikki tulo menee välittömästi arjen kulutukseen. Se on käänteisesti progressiivinen vero: mitä pienemmät tulot, sitä suuremman osan tuloistasi ALV vie.
2. Lääkkeiden ja terveydenhuollon ALV- ja maksukorotukset: Lääkkeiden verokannan nosto (14 prosenttiin) ja perusterveydenhuollon asiakasmaksujen raju nosto (jopa 50 prosentin korotukset) leikkaavat suoraan sairaiden, eläkeläisten ja lapsiperheiden käytettävissä olevia tuloja.
3. Lääke- ja hoitokattojen paukkuminen: Sairautta tai pitkäaikaishoitoa tarvitsevissa perheissä lääke- ja maksu-kattorajojen saavuttaminen jo alkuvuodesta tarkoittaa satojen eurojen ylimääräistä piikkiä arjen budjettiin.
4. Asumisen ja energian menot: Kohonneet korot, vuokrat, hoitovastikkeet ja sähkön siirtomaksut syövät leijonanosan matala- ja keskituloisten palkasta ennen kuin ainuttakaan ruokaostosta on tehty.

Kun palkka nousee paperilla kaksi prosenttia, mutta ALV, terveyskeskusmaksut, lääkkeet ja asumiskustannukset nousevat viisi tai kymmenen prosenttia, reaalinen ostovoima on pakkasella.

3. Myytin murtaminen: "Vain tukien varassa eläviltä leikataan"

Ehkä kaikkein sitkein ja myrkyllisin poliittinen väite kuuluu, että sosiaaliturvaleikkaukset olisivat osuneet ”vain työelämän ulkopuolella oleviin, tukien varassa eläviin”. Tällä narratiivilla pyritään jakamaan kansa kahteen leiriin: ”ahkeriin veronmaksajiin” ja ”tuella eläviin”, joista jälkimmäisten ahdinko esitetään heidän omana syynään.

Tämä väite on täysin väärä. Oikeistohallituksen tekemät leikkaukset osuivat täydellä voimalla nimenomaan työssäkäyviin pienituloisiin:

A. 300 euron suojaosan poisto

Aiemmin työtön tai osa-aikainen työntekijä sai tienata 300 euroa kuukaudessa ilman, että se leikkasi työttömyysturvaa. Tämä suojaosa kannusti ottamaan vastaan lyhyitä keikkoja, sijaisuuksia ja osa-aikatyötä.

Suojaosan poistaminen tarkoitti suoraa, satojen eurojen kuukausittaista tulonmenetystä niille kymmenille tuhansille palkansaajille, jotka yhdistivät osa-aikatyötä ja soviteltua päivärahaa. Tiede ja tutkimus osoittivat, että suojaosa lisäsi osa-aikatyön tekemistä 23–32 prosenttia ilman kielteistä vaikutusta kokoaikatyöhön siirtymiseen. Sen poistaminen oli puhdas leikkaus työssäkäyvän ihmisen pussiin.

B. Asumistuen leikkaukset ja suojaosat

Yleisen asumistuen leikkaukset, omavastuuosuuksien nostot ja työtulovähennysten heikennykset kohdistuivat suoraan matalapalkkaisiin työntekijöihin, jotka asuvat kalliiden asumiskustannusten kaupungeissa. Siivooja, kaupan myyjä tai varhaiskasvatuksen opettaja ei asu kaupungissa huvikseen, vaan tehdäkseen työtä. Asumistuen leikkaus oli suora palkanalennus heidän arjessaan.

C. Lapsikorotusten lakkauttaminen

Työttömyysturvan lapsikorotusten poistaminen leikkasi suoraan lapsiperheiden ja yksinhuoltajien ostovoimaa – riippumatta siitä, tekivätkö he osa-aikatyötä vai olivatko he hakemassa uutta työtä.

Tutkimuslaitosten riippumattomat laskelmat vahvistavat, että näiden leikkausten yhteisvaikutus pienten puskureiden työntekijäperheille oli jopa 1 000 – 2 000 euroa vuodessa. Kyse ei siis ollut mistään ”pienestä pikkurahasta”, vaan massiivisesta ostovoiman leikkauksesta työssäkäyvältä kansalta.

4. Kiertokulun pysähtyminen ja pienen yrittäjän kujanjuoksu

Ostovoiman jakautumisella ei ole kyse vain yksilön sosiaalipolitikoinnista, vaan se määrittelee koko kansantalouden toiminnan. Tässä kohdassa törmäävät kaksi eri talouskäsitystä: Trickle-down (valumatalous) ja Trickle-up (alhaalta ylöspäin pyörivä talous).

Valumatalouden umpikuja (Trickle-down)

Valumatalousoppi väittää, että kun hyvätuloisille annetaan veronkevennyksiä ja suuryrityksille helpotuksia, raha ”valuu” ajan myötä kaikkien hyväksi.

Tämä oppi on kumottu sekä tieteessä että reaalimaailmassa. Hyvätuloisen rajakulutusalttisuus on matala: kun hyvätuloinen saa tuhat euroa lisää, hän ei osta kahta lenkkimakkaraa enempää, ei käy kahdessa parturissa yhtä aikaa eikä osta viittä paria lisäkenkiä kotimaiselta valmistajalta. Raha menee säästöihin, pörssiosakkeisiin, kiinteistöihin tai ulkomaanmatkoihin. Se poistuu kotimaisesta arjen kiertokulusta.

Alhaalta ylöspäin pyörivä moottori (Trickle-up)

Pienituloisen työntekijän, eläkeläisen ja lapsiperheen rajakulutusalttisuus on lähes 100 prosenttia. Jokainen heille jätetty tai annettu euro menee välittömästi kotimaiseen kiertoon:

• Lähikaupan kassalle ruokaostoksiin (josta valtio kerää ALV:n ja kauppias maksaa palkat).
• Paikallisen suutarin, leipurin, kampaajan tai autokorjaamon palveluihin.
• Apteekkiin ja asumisen maksuihin.

Kun matalapalkkaisten ja keskituloisten ostovoimaa leikataan, kotimaisen reaalitalouden moottori sammutetaan. Pienyrittäjä ei saa asiakkaita, kivijalkakaupat tyhjenevät ja työllisyys sakkaa. Pienyrittäjän suurin uhka ei ole työntekijän sosiaaliturva, vaan se, ettei tavallisella kansalla ole rahaa ostaa hänen tuotteitaan tai palveluitaan.

5. Yhteenveto: Miten murennetaan poliittinen tilastoteatteri?

Mitä opimme mediaaniharhasta ja ostovoimakeskustelusta?

1. Älä sokaistu keskiarvoista: Kun joku hehkuttaa tilastollisen mediaanipalkan nousua, kysy heti: Miten tämä jakautuu? Mikä on matalapalkka-alojen reaalinen ostovoiman kehitys?
2. Katso kokonaisuutta (Yksi lompakko): Ostovoimaa ei lasketa bruttopalkasta, vaan siitä, mitä jää käteen verojen, ALV:n, terveyskeskusmaksujen, lääkkeiden ja asumiskustannusten jälkeen.
3. Lopeta vastakkainasettelu: Leikkaukset eivät kohdistuneet johonkin abstrakteihin ”tuella eläviin”, vaan suoraan työssäkäyviin osa-aikaisiin, pätkätyöläisiin ja lapsiperheisiin.
4. Ymmärrä talouden kiertokulku: Talous ei pyöri herrojen taseista, vaan tavallisen kansan arjen ostovoimasta. Kun pienituloiselta leikataan, pienyrittäjän kassa tyhjenee.

Kun opimme lukemaan tilastojen taakse ja tunnistamaan poliittisen teatterin muotoilut, lakkaamme olemasta helppoja kohteita hienoille vaalilauseille. Reaalitodellisuus ja inhimillinen arki voittavat aina tilasto-Excelin.