Kun satiiri väistyy – Matka vihaisesta piikittelystä rakentavaan yhteiskuntavisioon

Alkuperäinen vimma ja "Orpo tuhosi Suomen"

Oma kokemukseni 80 luvulta tähän päivään.

Olen ollut onnekas – Katse 1980-luvun aitoon hyvinvointivaltioon ja nykypäivän keppikuriin

Olen ollut elämässäni onnekas. Nuorena miehen alkuna 1980-luvun alussa tein päätöksen kouluttautua toiseen ammattiin. Perheessä oli jo lapsi, ja ajatus opiskelun aloittamisesta epäilytti: mahtaako siinä olla taloudellisesti mitään järkeä, kun vastuuta ja menojakin jo oli?

Työvoimatoimistossa asiat kuitenkin järjestyivät yllättävän hienosti. Ilmeni, että aikuiskoulutuksena toteutettavaan koulutukseen oli mahdollista saada tavallisen korvauksen päälle aikuiskoulutuslisää. Se muutti kaiken. Opiskelu ei tarkoittanut perheen ajamista ahdinkoon tai jatkuvaa pelkoa huomisesta.

Innostuin koulutuksen aikana muustakin: menin mukaan oppilastoimikuntaan ja neuvostoon. Kun kysyttiin, kuka haluaisi osallistua koulutuskeskuksen kokouksiin oppilasjäsenenä, ilmoittauduin heti. Siitä maksettiin jopa pieni kokouspalkkio. Nämä esimerkit saattavat kuulostaa pieniltä, mutta ne kertoivat jostain syvemmästä: 1980-luvun alussa yhteiskunta kannusti ihmistä oikeasti, ei kepillä uhkailemalla.

Tästä tuesta oli minulle valtavasti hyötyä. Sain hyvän ammattikoulutuksen ja tulevan ammatin ilman, että tarvitsi pelätä toimeentulon romahdusta. Samalla se kannusti olemaan mukana yhteiskunnan asioissa ja kantamaan vastuuta. Tuota aitoa kannustamista kaipaan nykypäivänä todella paljon.

Kun vertaan sitä aikaa tähän päivään, eroavaisuudet ovat pysäyttäviä. Yhteiskunnan suhtautuminen tavalliseen ihmiseen on muuttunut perustavanlaatuisesti.

1. Uudelleenkouluttautuminen: Aito investointi vs. mahdollisuuksien romuttaminen

• 1980-luvun alussa: Aikuiskoulutus nähtiin yhteiskunnan omana investointina. Kun ihminen halusi vaihtaa alaa tai päivittää osaamistaan, yhteiskunta rakensi siltoja. Aikuiskoulutuslisä ja toimeentuloturva takasivat sen, että perheellinenkin uskalsi opiskella uuden ammatin. Koulutus maksoi itsensä moninkertaisesti takaisin vuosikymmenten työnä ja verotuloina.
• Tänä päivänä: Aikuiskoulutustuki on kylmästi lakkautettu ja ammatillisesta koulutuksesta leikataan jatkuvasti. Nykypolitiikassa ihmisen oletetaan pysyvän lannistuneena tai vaihtavan alaa täysin omalla riskillään, ilman minkäänlaista taloudellista puskuria. Mahdollisuuksien luominen on korvattu pelolla ja karsimisella.

2. "Kannustaminen": Luottamus ja osallistaminen vs. Leikkaukset ja keppikuri

• 1980-luvun alussa: Kannustaminen tarkoitti porkkanaa ja luottamusta. Kun ihminen osoitti aktiivisuutta – kuten osallistui oppilastoimikuntaan tai koulutukseen – häntä tuettiin ja palkittiin. Yhteiskunta viesti, että jokainen panos on arvokas.
• Tänä päivänä: Kieli on kaapattu nurinkuriseksi. "Kannustaminen" tarkoittaa pienituloiselle, opiskelijalle ja työttömälle aina keppiä: leikataan asumistukea, poistetaan 300 euron suojaosat ja jäädytetään etuuksia. Samaan aikaan hyvätuloisille ja suuryrityksille jaetaan verohelpotuksia "kannustimena". Pienituloisen oletetaan aktivoituvan rangaistuksilla, hyvätuloisen palkitsemisella.

3. Terveydenhuolto ja arjen turva: Kestävät peruspalvelut vs. paukkuvat katot

• 1980-luvun alussa: Terveydenhuolto ja peruspalvelut olivat aidosti maksuttomia tai hyvin edullisia. Lääkkeet ja hoito olivat kaikkien saatavilla ilman, että sairaudesta seurasi taloudellinen katastrofi. Kunnissa järjestettiin maksuttomia kerhoja, kesäleirejä ja uimakouluja, joilla tuettiin perheiden arkea.
• Tänä päivänä: Terveyskeskusmaksuja nostetaan 50 prosenttia, lääkkeiden ja ruoan ALV-kantaa kiristetään ja sairaiden lääke- ja hoitokatot paukkuvat täyteen jo heti alkuvuodesta. Pienituloiset eläkeläiset ja pitkäaikaissairaat joutuvat punnitsemaan apteekin kassalla, mihin lääkkeisiin on kulussa varaa.

4. Yhteiskuntasopimus: Ihminen pääomana vs. Excel-taulukon kuluerä

• 1980-luvun alussa: Yhteiskunta perustui ajatukseen siitä, että ihminen on Suomen tärkein pääoma. Sosiaaliturva ja koulutus olivat turvaverkkoja, joiden varassa ihminen uskalsi ponnistaa eteenpäin ja kokeilla siipiään.
• Tänä päivänä: Ihmiset nähdään kylmässä Excel-politiikassa pelkkinä kuluerinä ja tilastollisina rasitteina. Reaalimaailman sijaan nojataan paperilla luotuihin laskennallisiin "haamutyöpaikkoihin", samalla kun ihmisten aito ostovoima ja inhimillinen arki murennetaan.

Lopuksi: Toivo elää meidän teoissamme

Kun katson tätä kehitystä kuuden vuosikymmenen kokemuksella, en voi olla tuntematta huolta siitä, miten kauas olemme etääntyneet inhimillisestä hyvinvointivaltiosta. Mutta huoli ei saa muuttua apaattisuudeksi.

Meillä on edelleen mahdollisuus valita toisin. Ensimmäinen askel on oppia lukemaan poliittisen puheen ja eufemismien taakse – tunnistamaan ne kohdat, joissa "kannustaminen" tarkoittaa kurjistamista. Meidän on opiskeltava, aktivoiduttava ja valmistauduttava tuleviin valintoihin, sillä toivo ei synny itsekseen. Se syntyy siitä, että päätämme yhdessä rakentaa Suomen, jossa ihminen on jälleen arvo itsessään.

 Kirjoitelmani 

Perinteinen Suomi takaisin. Kirjoitin tämän kirjoitelmaini siksi että luotan sekä uskon siihen muutokseen jonka me itse haluamme.

Me itse olemme rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Rakennamme kukin omalta osaltamme sitä halusimme tai emme. Mieluiten jokaisen tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisen yhteiskunnan jonka itse katsoo parhaimmaksi. Siksi kirjoitin aiheesta kirjoitelman.

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Visio

Kun aloin hahmotella jokunen kuukausi sitten uutta kirjoitusprojektiani, alkuperäinen ajatus oli selkeä ja tunteikas. Halusin antaa teokselle suoran, kaunistelemattoman ja kantaaottavan nimen: ”Orpo tuhosi Suomen”. Tarkoitukseni oli jatkaa täsmälleen sitä samaa polkua, jota olen kulkenut jo vuosia Leksanet.com-sivustoni Pissiä muroissa -palstalla – eli kirjoittaa viiltävää, piikittelevää ja armotonta yhteiskunnallista satiiria. Olin valmistellut jo melko mittavan aihelistauksen asiaa varten.

Pissiä muroissa -palstalla satiiri oli minulle luonteva ja toimiva työkalu. Kun seurasi sivusta, kuinka hallituksen retoriikassa työttömistä tehtiin ”laiskoja”, sosiaaliturvasta ”laskennallisia kannustinloukkuja” ja ihmisarvosta ”kuluerää”, satiiri toimi todella hyvin henkisenä varoventtiilinä. Satiirin ja huumorin avulla saattoi ravistella lukijaa, osoittaa poliittisen teatterin absurdeimmat puolet ja huutaa julki sen turhautumisen, jota moni tavallinen suomalainen mielessään kantaa.

Ensimmäiset luonnokset olivatkin täynnä tätä tuttua vimmaa: terävää ilkeilyä ”Satusetä” Satosen dynaamisille työllisyyssaduille, ”Saksikäsi” Purran hykerrykselle ja pääministeri Orpon auktoriteetittomalle selittelysirkukselle. Tuntui siltä, että suorasukainen piikittely oli ainoa oikea kieli kuvamaan maamme ajautumista historialliseen kurjistamiskierteeseen.

1. Käännekohta: Kun tekoäly ja oma elämänkokemus haastoivat satiirin

Jotain perustavanlaatuista kuitenkin tapahtui, kun aloin luonnostella kirjan aloituskappaleita ja koejärjestelyjä tekoälyn (ChatGPT) avustuksella. Kun syötin koneelle alustavia satiirisia raakatekstejäni ja hain niille jäsentelyä sekä rakennetta, tekoäly antoi minulle pysäyttävän ja arvokkaan palautteen:

”Pelkkä huutaminen ja satiirinen piikittely jättävät lukijan katsomoon. Jos haluat tehdä teoksen, jolla on todellista painoarvoa, kirjoita enemmän pohdiskelevasti. Avaa omaa taustaasi, kerro kuka olet. Hyödynnä vuosikymmenten kokemustasi ruohonjuuritasolta ja selitä lukijalle, miksi tämä kaikki sattuu sinuun niin syvältä.”

Tämä palaute osui suoraan syvimpään omatuntooni. Ymmärsin, heti että tekoäly oli oikeassa. Satiiri on parhaimmillaan erinomainen herättäjä, mutta pelkällä piikittelyllä ei rakenneta mitään uutta. Jos teos sisältäisi vain pelkkää epäkohtien irvimistä, se tulisi osaksi samaa kohinaa ja vastakkainasettelun teatteria, jota olin somessa vuosia kritisoinut. Lopulta olisin samanlainen öyhöttäjä kuin pahimmat öyhöt somessa.

Tästä oivalluksesta syntyi teoksen henkinen suunnanmuutos, oikeastaan täyskäännös ja uusi nimi: ”Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?”.

Nimenvaihto ei ollut pelkkää kosmetiikkaa, vaan se oli kokonaan siirtymistä tuhoavasta kritiikistä rakentavaan kysymykseen. Se pakotti minut vakavoitumaan, astumaan alas satiirikon korokkeelta ja kysymään itseltäni: Mitä meillä on jäljellä, mitä voimme pelastaa ja millaisen Suomen haluamme jättää tuleville sukupolville?

2. Haalarista kravattiin: Omaelämäkerrallinen ankkuri pohdiskelulle

Uusi, pohdiskeleva ote vaati täydellisesti sen, etten puhu yleisellä tai teoreettisella tasolla, vaan ankkuroin ajatukseni omaan elämäntarinaani. Olen saanut elää ja katsoa suomalaista yhteiskuntaa yli kuusi vuosikymmentä lähes jokaiselta mahdolliselta kantilta:

• Varhainen vastuu Tirvankylässä: Kasvoin Valkealan Tirvassa 1970-luvun maalaistalon arjessa sodankäynneen sukupolven keskellä. Opin jo alle 17-vuotiaana huoltamaan koneet, ajamaan traktoria ja puimuria, halkomaan puut, hoitamaan karjaa ja kantamaan vastuuta pikkusisaruksista sekä pikkuveljeni diabeteksesta. Siellä iskostui takaraivoon elämänohje: ”Ensin tulee yritys, vasta sitten ymmärrys” ja ”Jokainen tekee sen minkä pystyy, ei enempää eikä vähempää, eikä kaveria ikinä jätetä”.
• Haalarivuodet duunarina: Aloitin suorittavasta työstä sahan raamipokana, Vapon turvesuon traktorikuskina ja autoasentajana. Tiedän miltä tuntuu manuaalisen työn raskaus, öljyiset kädet ja duunarin arjen todellisuus.
• Putoaminen ja yrittäjän kriisi: 1990-luvun devalvaatiolamassa oma varaosien maahantuontini sekä autokorjaamoni ajautui konkurssiin . Maksoin työntekijöilleni palkat kassan viimeisistä pennosista ja kohtasin sossun tiskillä kylmän virkamiesbyrokratian. Se opetti omakohtaisesti, kuinka kaukana päättäjien Excel-taulukot ovat kriisiin joutuneen ihmisen reaalitodellisuudesta.
• Kravattivuodet ja asiantuntijuus: Aikuiskoulutustuen turvin opiskelin tietotekniikan ammatin ja työskentelin vuosikausia IT-kouluttajana, yrittäjyysvalmentajana, työnhakukouluttajana, Työosuuskunta Innetin toiminnanohjaajana sekä TE-toimiston asiantuntijana TE-hallinnon virkamiehenä.

Tämä monivaiheinen tausta – siirtymä haalarista kravattiin ja nyt takaisin ruohonjuuritasolle – antoi minulle kyvyn nähdä järjestelmän molemmat puolet. Ymmärrän pienyrittäjän tuskan täysin omakohtaisena kokemuksena ostovoiman romahduksesta, mutta ymmärrän myös duunarin ja työttömän hätätilan, kun turvaverkkoja murennetaan. Tiesin kokemuksesta kuinka duunarin turvaverkko kannattelee samalla pienyrittäjää. Tämä kokemus taustallani oivalsin, että minun ei tarvitse huutaa tai ilkkua; omat kokemukseni ja faktat puhuvat puolestaan.

3. Satiirin rajat ja vakavoitumisen tarve

Satiirilla on ilman muuta paikkansa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Se paljastaa keisarin alastomuuden ja saattaa teennäisen mahtipontisuuden naurunalaiseksi. Kuitenkin tilanteessa, jossa yhteiskunta on ajautunut syvään polarisaatioon ja sosiaalisen median kommenttikentät ovat muuttuneet pelkäksi leimaamiseksi ja uhoamiseksi, satiiri saattaa pahimmillaan pahentaa tautia.

Kun ministerit viestivät meemeillä, ilveilyllä ja saksilla poseeraamalla, poliittisesta päätöksenteosta on tehty gladiaattoriareena. Jos vastaamme tähän pelkällä samankaltaisella huutelulla ja piikittelyllä, ajaudumme tilaan, jossa kumpikin osapuoli huutaa omasta poterostaan ja kuunteleminen lakkaa kokonaan. Kahtia jakautumisen arvet voivat säilyä todella kauan.

Vakavoituminen on edellytys systeemiajattelulle ja poliittiselle lukutaidolle. Kun satiiri väistyy, tilalle tulee tilaa analyysille:

1. Ei hyökätä ihmisiä vaan mekanismeja vastaan: Kyse ei ole yksittäisten poliitikkojen ilkeydestä, vaan uusliberalistisesta talousopista (austerity, trickle-down, fiskaalinen devalvaatio), joka on otettu sokeaksi ohjenuoraksi.
2. Paljastetaan TINA-retoriikka: Näytetään toteen, että puheet ”pakkoratkaisuista” ja ”vaihtoehdottomuudesta” (There Is No Alternative) ovat pelkkä kielellinen suojakilpi arvovalintojen piilottamiseksi.
3. Puhkaistaan tilastolliset kuplat: Osoitetaan tutkimustiedolla (VATT, Labore, Tilastokeskus), ettei työttömyysturvan suojaosien poisto luonut aitoja työpaikkoja, vaan kasvatti suuren joukon epätoivoista halpatyöreserviä ja siirsi ihmisiä toimeentulotuelle, jota sitäkin on heikennetty.

4. Moninäkökulmainen heijastus: Persvako-Pekka, Sanni ja Lassi

Jotta kirja ei muuttuisi kuivaksi taloustieteelliseksi oppikirjaksi tai yksipuoliseksi luennoksi, loin aluksi jo ennen kirjan luonnostekstejä kerronnan rungoksi fiktiivisen hahmogallerian, joka heijastaa suomalaisen yhteiskunnan eri puolia ja sukupolvien välistä vuoropuhelua:

• Persvako-Pekka: Perinteinen duunari ja keikkamies, joka elää arjen murroksen keskellä. Pekka on kokenut pettymyksiä ja ajautunut populistisen retoriikan ansaan, mutta etsii rehellisesti vastausta siihen, miksi hänen ostovoimansa ja arvostuksensa murenivat.
• Sanni (Pekan tytär): Uuden sukupolven herännyt lukija ja tulkki. Sanni edustaa kielellistä ja poliittista lukutaitoa. Hän ei tyydy iskulauseisiin, vaan tarkistaa uutisten taustat, purkaa ministerien retorisen teatterin (”Kato orava!” -taktiikan) ja näyttää isälleen kylmät tilastofaktat.
• Lassi: Poliittinen strategisti ja järjestelmäanalyytikko, joka yhdistää pisteet makrotalouden, lainsäädännön ja suurpääoman valtasuhteiden välillä.

Tämän kolmikon väliset keittiönpöytäkeskustelut mahdollistavat sen, että monimutkaisetkin talouskertoimet, veromuutokset ja lakiuudistukset voidaan purkaa auki kansantajuisesti, huumoria unettamatta mutta vakavalla asiapohjalla.

5. Tulevaisuudennäkymä: Voimien kerääminen ja oikean kirjan synty

Tällä hetkellä kerään voimia, jäsennän aineistoa ja kirkastan teemakokonaisuuksia. Kirjoitusprosessi on raskas, sekä myös henkisesti kuluttava, sillä se vaatii jatkuvaa paneutumista laajaan tutkimustietoon, lakiteksteihin ja yhteiskunnallisen keskustelun virtaan. On jotenkin väsyttävää törmätä jatkuvasti kansan luokkajakoa korostaviin aiheisiin, tai lähdetietoihin. Tavallinen kansalainen joutuu ahdingossa valitsemaan joko puolesta tai vastaan ja usein omaksuu helpomman tien ja ottaa hiljaa hyväksyen hyödyllisen idiootin viitan harteilleen. Tämän havaitseminen on surullista ja kovin väsyttävää.

Mutta tämä matka satiirista syvälliseen pohdiskeluun on vahvistanut uskoani siihen, että kirjalla on selkeä tehtävä. Se ei ole surukirja menetystä menneisyydestä, vaan kutsu pohtimaan tulevaisuutta:

• Hyvinvointivaltio on valinta, ei luonnonlaki: Suomea ei rakennettu siksi, että se oli halvin ratkaisu, vaan siksi, että se oli inhimillisin ja kestävin tapa pitää koko kansa mukana.
• Siirtymä Trickle-downista Trickle-up-malliin: Kasvu ei valu rikkaiden taseista alaspäin, vaan se rakentuu alhaalta ylöspäin silloin, kun tavallisen ihmisen arjen ostovoima ja turvallisuus ovat kunnossa.
• Inhimillinen pääoma on arvokkainta omaisuuttamme: Koulutus, ennaltaehkäisevät sote-palvelut ja järjestöjen tekemä kolmannen sektorin työ eivät ole pelkkiä ”menoeriä”, vaan ne ovat yhteiskunnan tärkeintä tulevaisuusinvestointia.

Kun satiiri väistyy, tilalle jää rehellinen, inhimillinen ja toiveikas kysymys, johon jokaisen suomalaisen on omalla toiminnallaan ja päätöksillään vastattava:

Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme? Millaisen Suomen jätämme jälkeemme?

Inkeroisissa, syyskuussa 2026
Leif Kuismanen

Tiivistelmä: Kirjan kehityskaari satiirista vakavaksi teokseksi

Ja lopuksi todeten kuten somepalstalla Pekka Hetta minun olevan "melkoinen hupiukko".  Sehän se tietenkin olisi tarkoituksenikin. Ikävä kyllä hupailulle on paikkansa, muttei juuri nyt, eikä tämän aiheen kanssa. Jokseenkin olen väsynyt ja pidän siksi hupailussa taukoa. Pekka näyttää vielä jaksavan. Voimia hänelle.

Kiitin Pekkaa kohteliaasti näkemyksestänsä sanoen "Kiitos samoin!"

 Kirjoitelmani 

Perinteinen Suomi takaisin

Me itse olemme rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Rakennamme kukin omalta osaltamme sitä halusimme tai emme. Mieluiten jokaisen tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisen yhteiskunnan jonka itse katsoo parhaimmaksi. Siksi kirjoitin aiheesta kirjoitelman.

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako