Tietoja: Kategoria: Pissiä muroissa

Molemmista päistä tuhlaaminen

Kirjoitelmani

Me itse olemme rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Rakennamme kukin omalta osaltamme sitä halusimme tai emme. Mieluiten jokaisen tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisen yhteiskunnan jonka itse katsoo parhaimmaksi. Meillä on oikeus vaatia perinteinen Suomi takaisin. Meidän ei pidä kysyä mitä Suomi voisi tehdä meille, vaan mitä me voimme tehdä Suomen hyväksi. Siksi kirjoitin aiheesta kirjoitelman.

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina Persvako

Kuinka leikkauspolitiikka tuhoaa talouden varannot kahdesta suunnasta yhtä aikaa

Talouspolitiikasta puhuttaessa kuulee usein hehkutettavan "välttämättömiä säästöjä", "vyönkiristystä" ja "talouden laittamista kuntoon". Tavalliselle kansalaiselle tilanne myydään vertaamalla valtiontaloutta kotitalouden lompakkoon tai rikkoutuneeseen pesukoneeseen: kun rahat ovat loppu, kuulemma täytyy tingitä.

Tämä kotitalousvertaus on kuitenkin vaarallinen kognitiivinen ansa. Valtio ei ole yksityinen perhe. Perhe ei voi verottaa, perhe ei päätä sisämarkkinoiden rahavirroista, eikä perheen säästäminen leikkaa sen omia tulevia tuloja. Kun valtio leikkaa harkitsemattomasti ja vääristä paikoista, käynnistyy prosessi, jota voidaan kutsua molemmista päistä tuhlaamiseksi.

Kyseessä on kaksinkertainen hävikki: valtio heikentää omia tulojaan jakamalla verohelpotuksia ja ottamalla lisää velkaa samalla kun se tuhoaa kotimaisen ostovoiman ja ajaa sisämarkkinat taantumaan. Talouden varanto supistuu molemmista suunnista yhtä aikaa.

1. Ensimmäinen pää: Valtion tulojen rapauttaminen ja velkarahoitteiset elvytyslupaukset

Tuhlaamisen ensimmäinen pää liittyy siihen, miten valtio kohtelee omia tulojaan ja pörssipääomaa.

Julkisen talouden vakauttamista perustellaan usein velkakierteellä, mutta samaan aikaan valtion tulopohjaa ohennetaan tietoisilla poliittisilla ratkaisuilla. Hyvätuloisille ja suuryrityksille myönnetään merkittäviä veronkevennyksiä – kuten yhteisöverokannan laskuja tai marginaaliverotuksen kevennyksiä – siinä uskossa, että raha "elvyttäisi" taloutta.

Tämä ajattelu pohjaa niin sanottuun valumatalousteoriaan (trickle-down). Sen mukaan varakkaammille jätetty raha valuu investointeina ja kulutuksena alaspäin koko yhteiskunnan hyväksi. Tutkimusnäyttö ja arjen havainnot kuitenkin osoittavat, että tämä teoria ei toimi käytännössä:

Raha ei valukaan alas: Kun suurituloiselle tai vakavaraiselle suuryritykselle jätetään enemmän rahaa käteen, se ei juokse lähikauppaan ostamaan lisää leipää tai maitoa. Raha säästetään, sijoitetaan osakkeisiin, siirretään veroparatiiseihin tai käytetään ulkomaanmatkoihin ja tuontitavaroihin.
Tuloaukon paikkaaminen velalla: Kun valtion verotulot vähenevät kevennysten myötä satoja miljoonia tai jopa miljardeja euroja vuodessa, syntynyt reikä paikataan ottamalla lisää valtionvelkaa. Lisäksi syödään pahan päivän puskureita ja siirretään varoja julkisista rahastoista.
Maksajat löytyvät muualta: Velkaantuminen ei pysähdy, vaan alijäämät kasvavat. Veropohjan rapauttaminen velaksi on ensimmäinen suunta, josta valtion varantoja tuhlataan.

2. Toinen pää: Ostovoiman leikkaaminen ja kotimaisen kysynnän halvaannuttaminen

Samaan aikaan kun ensimmäisestä päästä luovutaan verotuloista, toisessa päässä isketään suoraan tavallisen kansalaisen ja pienituloisen arkeen.

Tämä tapahtuu leikkaamalla sosiaaliturvaa, asumistukea, työttömyysturvaa ja lapsikorotuksia, jäädyttämällä indeksejä sekä korottamalla kulutusveroja (kuten arvonlisäveroa) ja terveydenhuollon asiakasmaksuja.

Tässä kohdassa sokeus kansantalouden kierrolle käy kalliiksi:

Kulutusalttius on sata prosenttia: Pienituloisen, eläkeläisen, opiskelijan tai tavallisen duunarin kulutusalttius on lähes 100 prosenttia. Jokainen heille annettu tai heidän pussissaan pidetty euro menee välittömästi kotimaiseen kiertoon: ruokakauppaan, apteekkiin, suutarille, kampaajalle, paikalliselle huoltamolle tai kahvilaan.
Trickle-up-moottorin sammuttaminen: Kun pienituloisten lompakosta leikataan viimeisetkin vapaat sataset, kuluttajat siirtyvät pakon edessä selviytymismoodiin. Turhat ostokset karsitaan. Tämä sammuttaa alhaalta ylöspäin suuntautuvan rahan kierron (Trickle-up).
Kivijalkayrittäjien kujanjuoksu: Paikalliset pientalouden harjoittajat ja kivijalkayrittäjät eivät elä kansainvälisestä vientikaupasta tai pörssikursseista, vaan tavallisten suomalaisten ostovoimasta. Kun asiakkaiden rahat loppuvat, yritysten liikevaihto romahtaa. Tuloksena on konkurssiaalto, lomautuksia ja työttömyyden kasvua.

3. Fiskaalinen kerroin – Miksi leikattu euro ei ole säästetty euro?

Suurin väärinkäsitys talouspuheessa on ajatus siitä, että jos valtio leikkaa budjetistaan miljardin, valtio säästää puhtaana käteisenä miljardin.

Talous ei toimi staattisessa Excel-taulukossa. Taloustieteessä käytetään käsitettä fiskaalinen kerroin, joka kuvaa sitä, miten paljon yksi leikattu tai lisätty euro muuttaa koko bruttokansantuotetta:

Laskusuhdanteessa kerroin on korkea: Kun talous on valmiiksi heikko ja leikkaukset kohdistetaan pienituloisiin, fiskaalinen kerroin nousee usein tasolle 1,4–1,5.
Leikkaus supistaa taloutta moninkertaisesti: Tämä tarkoittaa, että jos valtio leikkaa esimerkiksi 9 miljardia euroa, se ei suinkaan säästä 9 miljardia. Kerroin 1,5 tarkoittaa, että leikkaus supistaa kokonaistuotantoa eli BKT:ta peräti 13,5 miljardilla eurolla.
Verotulot sulavat käsiin: Kun BKT supistuu 13,5 miljardia euroa, valtion ja kunnan verotulot (ALV, kunnallisverot, yhteisöverot) pienenevät normaalin veroasteen mukaisesti noin 5,7 miljardilla eurolla.
Mitä jää jäljelle? Alkuperäisestä 9 miljardin euron "säästöstä" sulaa kaksi kolmasosaa pois talouden supistumisen seurauksena. Todellinen hyöty valtion velkaan on vain noin 3,3 miljardia – mutta samalla on tuhottu tuhansia työpaikkoja, yritysten elinvoimaa ja kansalaisten ostokykyä.

Tätä kutsutaan säästöjen illuusioksi. Paperilla on tehty suuria leikkauksia, mutta käytännössä valtion velkaantuminen kiihtyy, koska verokertymä romahtaa.

4. Osaoptimointi ja kerrannaiskustannukset

Molemmista päistä tuhlaaminen näkyy myös lyhytnäköisenä osaoptimointina. Viraston tai ministeriön budjettikirjassa saadaan tietty rivi näyttämään pienemmältä, mutta lasku siirretään muualle yhteiskuntaan moninkertaisena:

Ennaltaehkäisystä leikkaaminen: Kun leikataan järjestöiltä, mielenterveyspalveluista, varhaiskasvatuksesta tai päihdetyöstä, ihmiset eivät katoa mihinkään. Ongelmat syvenevät ja eskaloituvat. Muutaman vuoden kuluttua sama ihminen päätyy erikoissairaanhoitoon, lastensuojelun sijaishuoltoon tai ulosottoon – ja tämä maksaa valtiolle kuusi- tai kymmenkertaisesti enemmän.
Toimeentulotuen räjähdys: Kun asumistukea tai työttömyysturvan suojaosia leikataan työnteon "kannustamisen" nimissä, käy päinvastoin: pätkätöiden vastaanottamisesta tulee riski ja ihmiset putoavat viimesijaiselle toimeentulotuelle. Byrokratia kasvaa ja julkiset menot lisääntyvät toisessa luukussa.

5. Yhteenveto: Miten suunta käännetään?

Molemmista päistä tuhlaava talouspolitiikka on ajautunut umpikujaan:

Velka kasvaa, koska tulopohjaa heikennetään ja elvytetään vääriä kohteita.
Sisämarkkinat halvaantuvat, koska enemmistön ostovoima leikataan.
Julkiset palvelut murenevat, ja yhteiskunnallinen turvattomuus lisää pitkän aikavälin kustannuksia.

Aito ja kestävä talouden tervehdyttäminen ei synny kurjistamalla niitä, joilla on jo valmiiksi vähiten. Se syntyy ymmärtämällä talouden kiertokulku: kun pieni- ja keskituloisten ostovoima pidetään kunnossa, raha pyörittää kotimaisia yrityksiä, luo työtä ja palautuu verotuloina takaisin valtion kassaan.

Tulevaisuus ja toimiva hyvinvointivaltio eivät synny pakko- ja vaihtoehdottomuusretoriikasta, vaan tietoisista moraalisista valinnoista ja reaalitalouden ymmärtämisestä.