Aitiossa nauretaan – Kun säästökuurit paljastuvat retoriikaksi ja ideologia ottaa vallan

Haluatko sinä että tämä poliittinen teatteriesitys jatkuu jatkuu ja jatkuu? Vai mikä on sinun toiveesi?

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

( katso Onko Orpo onnstunut )

Politiikassa on yksi sääntö, joka toteutuu häiritsevän usein: todelliset prioriteetit eivät paljastu budjettitaulukoista vaan eleistä, ilmeistä ja siitä, miten valtaapitävät suhtautuvat niihin, joita heidän päätöksensä koskevat. Kun ministeri haukottelee mielenosoituksen aikana tai virnuilee eduskunnan aitiossa, kyse ei ole vain etikettivirheestä – se on viesti. Dokumentissa kuvataan tätä osuvasti: “Se on performatiivinen vallankäytön ele, joka viestittää heikommassa asemassa oleville kansalaisille heidän täydellistä merkityksettömyyttään.”

Tämä artikkeli kokoaa yhteen sen, mitä dokumenttisi osoittaa: Orpon hallitus ei ole epäonnistunut – se on onnistunut täsmälleen siinä, mitä se lähti tekemään. Säästökuurit eivät ole taloudellinen pakko, vaan poliittinen valinta. Ja kun katsoo kokonaisuutta, kyseessä on hallituksen näkökulmasta jopa nappiosuma.

1. Käytös paljastaa ideologian – ei säästöjä

Poliitikkojen eleet ovat harvoin sattumaa. Kun valtionvarainministeri haukottelee kansalaisten protestoidessa tai elinkeinoministeri virnuilee muiden vakavoituessa, kyse ei ole vain huonosta päivästä. Se on vallankäytön performanssi, joka kertoo, että mielenosoittajien huoli ei ole tärkeä.

Dokumentti kuvaa tätä ilmiötä läpitunkevasti: “Ulkoinen ilme ja kehonkieli paljastavat kylmästi ja lahjomattomasti päättäjien todelliset prioriteetit.”

Kun samaan aikaan leikataan kehitysvammaisten, mielenterveyskuntoutujien, vanhusten ja lasten palveluista, mutta löytyy rahaa hallituskumppanin helluntaikuorolle, viesti on selvä: säästökuuri ei ole taloudellinen välttämättömyys, vaan arvovalinta.

2. Säästökuurit ovat retoriikkaa – ideologia on todellinen moottori

Hallitus perustelee leikkauksia TINA-mantralla (“There Is No Alternative”). Mutta dokumentti osoittaa, että vaihtoehtoja on – niitä vain ei haluta käyttää.

Sote-järjestöiltä leikattiin 84 miljoonaa euroa, kolmasosa koko STEA-potista.

Samalla löytyi rahaa Jippii-kuorolle.

Tämä ei ole talouspolitiikkaa. Tämä on ideologinen priorisointi, jossa kansalaisyhteiskunnan roolia kavennetaan ja heikoimmassa asemassa olevien tuki murennetaan.

Kun hallitus väittää, ettei ole varaa Papunetin tai Tikoteekin kaltaisiin puhevammaisten palveluihin, mutta on varaa poliittisiin lehmänkauppoihin, säästöpuhe menettää uskottavuutensa.

3. Rakenteellinen muutos: hyvinvointivaltion purku ei ole vahinko

Dokumentti osoittaa, että hallitus on toteuttanut puhdasoppisen austerity–trickle-down -paketin, joka on ollut oikeiston pitkäaikainen haave. Ja se on toteutettu tavalla, joka tekee korjaamisen lähes mahdottomaksi.

Tämä on hallituksen näkökulmasta täydellinen onnistuminen:

• Työmarkkinoita on heikennetty.
• Työttömien asemaa on kurjistettu.
• Sosiaaliturvaa on leikattu.
• Julkisia palveluja on ajettu alas.
• Veropohjaa on kavennettu pysyvästi.
• Velkajarru sitoo tulevat hallitukset vuosikymmeniksi.

Tämä ei ole sattumaa. Tämä on strategia.

4. Perussuomalaiset – Kokoomuksen ideologinen työrukkanen

Dokumentti kuvaa, kuinka Perussuomalaiset hylkäsivät vaalilupauksensa ja ryhtyivät toteuttamaan Kokoomuksen talouspoliittista ohjelmaa. Tämä oli Kokoomukselle “onnenkantamoinen”, joka mahdollisti politiikan, jota se ei olisi yksin saanut läpi.

Perussuomalaiset saivat vastineeksi maahanmuuttopolitiikan kiristämisen – ja samalla he toimivat savuverhona, joka peitti näkyvistä talouspoliittisen ideologian.

5. Säästöjen todellinen vaikutus: talous heikkenee, ei vahvistu

Dokumentti osoittaa, että leikkaukset eivät vahvista taloutta – ne heikentävät sitä.

Fiskaalinen kerroin:

Leikattu euro ei ole säästetty euro. Se on menetetty euro talouden kierrosta.

Kun pienituloisilta leikataan, kulutus romahtaa. Kun kulutus romahtaa, yritykset kaatuvat. Kun yritykset kaatuvat, verotulot laskevat. Kun verotulot laskevat, velka kasvaa.

Hallitus siis leikkaa velan vähentämisen nimissä tavalla, joka lisää velkaa.

6. Velkajarru – poliittinen shakkimatti

Velkajarru ei ole talousinstrumentti. Se on poliittinen ansa, joka sitoo tulevat hallitukset jatkamaan samaa linjaa.

Kun velkasuhteen tavoite asetetaan 40 prosenttiin (EU:n vaatimusten ollessa 60 %), tulevat hallitukset pakotetaan leikkaamaan – riippumatta suhdanteista.

Tämä sementoi hyvinvointivaltion purun.

7. SISH – valtion tuottama sosiaalinen haitta

Dokumentti kuvaa ilmiön, jossa valtio tuottaa tietoisesti sosiaalista haittaa:

• Ihmiset pakotetaan nöyryyttävään byrokratiaan.
• Toimeentulotuki kiristyy.
• Asumistuki heikkenee.
• Työttömyysturva murenee.
• Palvelut katoavat.

Tämä ei ole säästöä. Tämä on kurituspolitiikkaa, jonka tarkoitus on luoda halpatyövoimareservi.

8. Käytös kruunaa kokonaisuuden

Kun ministeri Rydman sanoo: “Jos olen perääntynyt, olen perääntynyt itse itselleni.” se ei ole lipsahdus. Se on ideologinen julistus.

Se kertoo, ettei hän näe itseään vastuullisena kansalle, eduskunnalle tai yhteisille säännöille.

Se kertoo, että valta on itseisarvo.

Se kertoo, että säästökuurit ovat retoriikkaa – ideologia on todellinen ohjain.

Johtopäätös: Hallitus ei ole epäonnistunut – se on onnistunut omissa tavoitteissaan

Kun katsoo kokonaisuutta, dokumenttisi paljastaa yhden keskeisen asian:

**Orpon hallitus ei ole epäonnistunut.

Se on onnistunut täsmälleen siinä, mitä se lähti tekemään.**

Se on toteuttanut ideologisen projektin, joka:

• heikentää voimakkaasti hyvinvointivaltiota,
• siirtää varallisuutta alhaalta ylös,
• murentaa lähes täysin kansalaisyhteiskunnan,
• heikentää työntekijöiden asemaa,
• kaventaa demokratiaa,
• sementoi muutoksen velkajarrulla.

Säästökuurit ovat olleet retorinen savuverho, jonka takana toteutetaan poliittista tahtoa.

Ja kun ministerit virnuilevat aitiossa, he eivät naura sattumalle. He nauravat sille, että ideologia on saanut vallan – ja he ovat sen voittajia.