Suurkauppojen keskittyminen, ostovoima ja yhteisöllisyyden voima
*
Kirjoitelmani
Me itse olemme rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Rakennamme kukin omalta osaltamme sitä halusimme tai emme. Mieluiten jokaisen tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisen yhteiskunnan jonka itse katsoo parhaimmaksi. Meillä on oikeus vaatia perinteinen Suomi takaisin. Meidän ei pidä kysyä mitä Suomi voisi tehdä meille, vaan mitä me voimme tehdä Suomen hyväksi. Siksi kirjoitin aiheesta kirjoitelman.
Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?
Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? Tiedätkö mitä on verhon takana? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina Persvako
Meillä on vielä toivoa tulevasta. //Manifesti//
Montako makkaraa ostaisit jos saisit paljon rahaa? Makkaraesimerkki ja rajakulutusalttisuus
Jarrumies tekee viimein tunnustuksen ( Tuntematon jarru )
Miten hallitus toimii? Yrittäjyys on hallituksen pihtiotteessa
*
Kts Kuka on Leksa?
Yhteiskunnallisessa keskustelussa törmää aika ajoin puheenvuoroihin, jotka pysäyttävät ja osuvat suoraan arjen kipupisteisiin. Katariina Souri nosti esiin vakavan pohdinnan S-ryhmän ja Keskon muodostamasta duopolista sekä "vihreän kortin" ympärille rakennetusta bonuskulttuurista. Tämä nosti esiin laajan ja syvällisen kysymyksen: mitä Suomen kaupparakenne, kuluttajien ostovoima ja pienyrittäjien elintila oikeasti tarkoittavat sen suhteen, millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?
Osuustoiminnan irvikuva ja duopolin valta
Katariina Sourin analyysi osui naulan kantaan monessa kohtaa. Suomen päivittäistavarakauppa on keskitetty kahdelle jättiläiselle, joiden hallussa on yli 80 prosenttia markkinoista. Tällainen määräävä markkina-asema luo suhteettoman neuvotteluvoiman suhteessa maatalouden alkutuottajiin, elintarvikejalostajiin ja pienyrittäjiin.
Suurkauppojen bonusjärjestelmä toimii kuluttajalle tietynlaisena kytkykauppana ja maksuharhana. Bonukset eivät ole mitään kauppajätin hyvää hyvyyttään jakamaa lahjarahaa, vaan pieni palautus ylihinnasta, jonka kuluttaja on itse jo tuotteissaan maksanut. Samaan aikaan kun ruoan hinta nousee ja maatalouden alkutuottajat kipuilevat olemattomien katteiden kanssa, suuret ketjut käärivät ennätystuloksia ja levittäytyvät agressiivisesti uusille toimialoille – aina polttoaineista ja hotelleista pankkipalveluihin.
Osuuskaupalla oli alun perin kirkas ja hieno aatteellinen tehtävä: tarjota jäsenilleen edullisia tuotteita ja vahvistaa paikallista yhteisöä. Vuosikymmenten saatossa jättiläisestä on siis tullut vanhan sanonnan mukaisesti "hyvä renki, mutta huono isäntä". Kun osuuskaupasta tulee jättimäinen pörssiyhtiön tavoin toimiva koneisto, se alkaa syödä tieltään erikoisliikkeet, pienet leipomot, suutarit ja kivijalkakaupat.
Ostovoiman mureneminen pakottaa peltomarkettiin
Vaikka analyysi suurkauppojen vallasta on täysin oikea, kuluttajan syyllistäminen on kohtuutonta. Tavallinen suomalainen ei asioi peltomarketissa ja vinguta etukorttia pahuuttaan tai sokeasta uskollisuudesta ketjua kohtaan. Hän tekee niin siksi, että hänen on pakko.
Kun pienituloisen, eläkeläisen tai osa-aikatyöntekijän lompakko kuivataan sosiaaliturvan leikkauksilla, ALV:n nostoilla ja elinkustannusten nousulla, todellista valinnanvapautta ei enää ole. Jos käteen jäävien eurojen myötä ainoa vaihtoehto on ostaa halvinta mahdollista halpamerkin lenkkimakkaraa tai tarjoustuotetta, kuluttaja ei voi lähteä tukemaan paikallista erikoisliikettä tai tilamyymälää, vaikka halua olisi kuinka paljon.
Tämä on paha loukku: kun ihmisten ostovoima murenee, ihmiset äänestävät jaloillaan ja hakeutuvat sinne, mistä kaiken saa halvimmalla ja yhden katon alta. Ja mitä enemmän ihmiset hakeutuvat jättimarketteihin, sitä varmemmin viimeisetkin kyläkaupat ja paikalliset pienyrittäjät joutuvat laittamaan lapun luukulle.
Pienkauppojen kilpailukyky ja ruohonjuuritason ahdinko
Kivijalkayrittäjät ja pienet lähikaupat elävät täysin tavallisten, paikallisten ihmisten ostovoimasta. Pienyrittäjällä ei ole taustallaan miljardiluokan logistiikkakoneistoa, juristiarmeijoita eikä mahdollisuutta kompensoida yhden tuoteryhmän tappioita toisella.
Yhden lompakon teoriassa jokainen leikattu euro on joltakin paikalliselta yrittäjältä pois. Kun pienituloisen ostovoimaa heikennetään, se ei vaikuta suuryrityksen sijoitussalkkuihin, mutta se tappaa paikallisen parturimyyjän, leipurin tai kenkäkauppiaan liiketoiminnan.
Hallituksen ja päättäjien juhlapuheet yrittäjyyden tukemisesta muuttuvat tyhjäksi helinäksi silloin, kun samaan aikaan leikataan ruohonjuuritason kysyntää, nostetaan arvonlisäveroa ja vaikeutetaan mikroyritysten toimintaedellytyksiä. Suomen yrityksistä valtaosa on alle kymmenen hengen mikroyrityksiä, ja juuri he maksavat suurkauppojen keskittymisen ja ostovoimattomuuden kalleimman hinnan.
Yhteisöllisyys ja yhteen hiileen puhaltaminen tulevaisuuden avaimena
Miten tämä kehitys sitten pysäytetään? Miten saamme elinvoiman palautettua kylille, kaupungeille ja ihmisten arkeen?
Ratkaisu ei löydy pelkästä valittamisesta tai menneiden muistelusta, vaan yhteen hiileen puhaltamisesta ja uudenlaisen yhteisöllisyyden rakentamisesta.
- Paikallistalouden arvon ymmärtäminen: Meidän on alettava nähdä talous ihmisten välisenä yhteistyönä, ei pelkkänä Excel-taulukkona. Kun raha jää kiertämään omalle paikkakunnalle – pienyrittäjälle, paikalliselle tuottajalle ja lähipalveluihin – se luo työtä ja hyvinvointia suoraan omille naapureillemme.
- Pienosuustoiminta ja suoramyynti: Isojen keskusliikkeiden rinnalle tarvitaan pienten toimijoiden omia verkostoja. Suoramyyntiringit, paikalliset tuottajaosuuskunnat ja matalan kynnyksen työosuuskunnat ovat keinoja, joilla tuottaja ja kuluttaja kohtaavat ilman raskaita väliportaita.
- Pienyrittäjien aito tukeminen: Pienyrittäjyydelle on luotava reilut pelisäännöt. ALV-alarajan nostaminen, kohtuulliset hallinnolliset velvoitteet sekä julkisten hankintojen pilkkominen sellaisiin osiin, että myös paikallinen pikkuyritys voi niihin osallistua, ovat välttämättömiä toimia.
- Reilu sopimusyhteiskunta ja ostovoima: Työstä on maksettava sellainen palkka, että sillä tulee toimeen ilman luukulta luukulle juoksemista. Kun tavallisella palkansaajalla ja eläkeläisellä on ostovoimaa, he käyttävät palveluita, ostavat kotimaista ruokaa ja pitävät yhteiskunnan pyörät pyörimässä.
Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?
Kysymys hyvinvointivaltion tulevaisuudesta on ennen kaikkea arvovalinta. Haluammeko yhteiskunnan, jossa muutama jättimäinen konserni hallitsee kaikkea kauppaa, ruoantuotantoa ja palveluita samalla kun maaseutu ja kaupunkien kivijalat autioituvat? Vai haluammeko ihmisen kokoisen Suomen, jossa työlle annetaan arvo, pienyrittäjää tuetaan ja heikoimmasta pidetään huolta?
Tulevaisuus ei synny itsestään, vaan se tehdään omin käsin. Minun yrittäjäsydämeni sykkii edelleen vahvana yhteisöllisyydelle, reilulle palkanmaksulle ja ihmisarvoiselle työlle. Yhteen hiileen puhaltamalla voimme purkaa suuryhtiöiden ylivallan ja rakentaa tilalle yhteiskunnan, joka on elävä, oikeudenmukainen ja vahva kaikille.
Kirjoittanut: Leif "Leksa" Kuismanen