Kun asiakkaan rahapussi tyhjenee, tyhjenee yrittäjän kassakin
Pienyrittäjän ongelma ei aina ole yrittäjässä, tuotteessa tai yritysideassa. Jos asiakkaalla ei ole rahaa ostaa, ei hyväkään yritys elä. Pienen paikkakunnan yrittäjän näkökulmasta kyse ei ole vain yhdestä sulkeutuvasta liikkeestä. Kyse on siitä, kuinka paljon rahaa yhteisössä liikkuu ja kuinka suuri osa siitä jää kiertämään paikallisesti.
9 euroa päivässä
Kävin juuri eräässä pikkukaupassa. Kyseessä oli eläintarvikeliike, joka on lopettamassa toimintaansa. Kauppias totesi minulle jotain hyvin arkista mutta samalla pysäyttävää. Hänkin tarvitsee laskujensa maksajan. Ja palkkaa. Pelkkä yhdeksän euron päivämyynti huonoina päivinä ei siihen riitä. Siinäpä se yrittäjyyden perusasia oikeastaan onkin. Yritys ei elä sillä, että yrittäjä käy aamulla avaamassa oven. Se elää asiakkaista. Asiakkaiden euroista. Ja ennen kaikkea siitä, että asiakkailla on mahdollisuus käyttää niitä euroja. Kauppias sanoi vielä lauseen, joka jäi pyörimään mieleeni:
"Suomi ei elätä meitä suomalaisia."
En tiedä tarkalleen, mitä hän sillä tarkoitti. Enkä halua tulkita hänen ajatuksiaan hänen puolestaan. Mutta lauseessa on jotakin olennaista. Jos suomalainen pienyrittäjä joutuu tilanteeseen, jossa suomalaiset asiakkaat eivät enää pysty ostamaan hänen tarjoamiaan tuotteita ja palveluita riittävästi, voidaan todella kysyä: mikä suomalaisessa taloudessa silloin oikein elättää ketä?
Yrittäjä ei voi myydä tyhjälle lompakolle
Olen viime viikkoina tavannut useita oman seutumme pienyrittäjiä. Kaksi heistä sanoi suoraan, etteivät he ole oman historiansa aikana nähneet näin huonoja aikoja. Se on aika pysäyttävä havainto. Nämä yrittäjät eivät edusta sellaista toimialaa, josta yhteiskunnan kannalta ensimmäisenä ajatellaan olevan kysymys elämästä ja kuolemasta. Eläintarvikkeet, erilaiset erikoisliikkeet, harrastukset, pienet palveluyritykset, kahvilat, ravintolat ja monet muut vastaavat kuuluvat helposti siihen osaan kulutusta, josta voidaan ensimmäisenä tinkiä.
Kun rahaa on vähän, ihminen priorisoi. Ensin asunto. Sitten sähkö. Sitten ruoka. Lääkkeet ja välttämätön terveydenhoito. Sen jälkeen katsotaan, mitä jää jäljelle. Ja jos mitään ei jää, pienyrittäjän kassakone ei kilise. Tämä on se asia, joka yrittäjyydestä puhuttaessa usein unohtuu.
Yrittäjä ei voi päättää, että ihmiset käyttävät enemmän rahaa.
Hän voi tehdä hyvän tuotteen. Hän voi palvella asiakkaansa hyvin. Hän voi hinnoitella tuotteensa järkevästi. Hän voi tehdä pitkää päivää. Mutta hän ei voi myydä ihmiselle, jolla ei ole rahaa.
Yksi rahapussi
Olen aikaisemmin kirjoittanut ajatuksesta, jota kutsun tässä yhden rahapussin teoriaksi.
Se on hyvin yksinkertainen ajatus. Tavallisella ihmisellä on yksi rahapussi. Kun asuminen kallistuu, rahaa jää vähemmän muuhun. Kun ruoka kallistuu, rahaa jää vähemmän muuhun. Kun lääkkeet kallistuvat, rahaa jää vähemmän muuhun.
Kun verot tai maksut nousevat, rahaa jää vähemmän muuhun. Ja kun samaan aikaan epävarmuus tulevaisuudesta lisääntyy, ihminen alkaa vielä varmuuden vuoksi säästää niissäkin asioissa, joita hän aikaisemmin osti. Yksi euro ei silloin katoa taloudesta. Se vain jää käyttämättä siellä, missä se aikaisemmin kiersi. Tämä on pienyrittäjän kannalta valtava asia.
Jos kolmen tuhannen asukkaan yhteisössä jokainen joutuu vähentämään kulutustaan esimerkiksi vain muutamalla eurolla viikossa, alkaa kertymä olla jo huomattava. Kun tähän lisätään hintojen nousu ja verotuksen vaikutukset, puhutaan nopeasti kymmenistä tai jopa sadoista tuhansista euroista, jotka jäävät alueella kuluttamatta vuoden aikana. Ja juuri tässä kohtaa makrotalous muuttuu mikrotaloudeksi. Tilastossa se näkyy ehkä prosenttina. Pienen yrityksen kassassa se näkyy tyhjänä päivänä.
ALV ei ole vain numero laskelmassa
Olen pohtinut tätä myös arvonlisäveron näkökulmasta. ALV:sta puhutaan helposti prosentteina ja valtion verotuloina. Mutta yrittäjän ja asiakkaan näkökulmasta kyse on myös hinnasta. Jos tuote kallistuu verotuksen vuoksi, asiakas joutuu tekemään uuden valinnan: Ostanko tämän vai jätänkö ostamatta?
Yksittäisen tuotteen kohdalla ero voi tuntua mitättömältä. Mutta talousalueella on tuhansia ihmisiä ja miljoonia ostotapahtumia. Jos jokaisesta ostoksesta lähtee pieni lisäsumma pois kuluttajan muusta käytettävissä olevasta rahasta, kokonaisvaikutus ei enää ole pieni. Ja erityisesti pienellä paikkakunnalla raha on mielenkiintoinen asia. Sama euro voi kiertää paikallisesti monta kertaa. Asiakas ostaa tuotteen paikallisesta liikkeestä. Yrittäjä maksaa sillä palkkaa. Työntekijä ostaa ruokaa paikallisesta kaupasta. Kauppias maksaa palkkoja ja ostaa palveluita. Palveluyrittäjä käyttää rahaa jälleen jossakin toisessa yrityksessä.
Yksi euro voi tehdä monta kierrosta.
Mutta jos ensimmäistä ostosta ei tehdä, yksikään seuraavista kierroksista ei toteudu. Siksi ostovoiman katoaminen on paljon suurempi asia kuin pelkkä yksittäisen kaupan huono myyntipäivä.
Kun pieni yritys sulkee ovensa
Eläinkaupan lopettaminen voi näyttää ulkopuoliselle pieneltä asialta. Yksi kauppa vähemmän. Yksi liiketila tyhjäksi. Ehkä joku ostaa tuotteet jatkossa suuresta marketista tai verkkokaupasta. Maailma jatkaa pyörimistään. Mutta paikallisesti tapahtuu jotakin muuta. Yksi yrittäjä menettää toimeentulonsa. Ehkä työntekijä menettää työnsä. Liiketilan omistaja menettää vuokratulonsa. Paikallinen tilitoimisto menettää asiakkaan. Huoltoyhtiö menettää asiakkaan. Mainostaja menettää asiakkaan. Ja ennen kaikkea alueelta katoaa yksi paikka, jossa raha aikaisemmin kiersi.
Yksi yritys harvoin kaataa paikkakuntaa. Mutta kymmenien yritysten vähittäinen katoaminen tekee jo aivan toisenlaisen jäljen. Ensin lähtee yksi erikoisliike. Sitten toinen. Sitten kahvila. Sitten jokin palveluyritys. Lopulta ihmiset alkavat käydä muualla, koska omalla paikkakunnalla ei enää ole palveluita. Ja kun asiakkaat käyvät muualla, paikallinen yrittäjä menettää lisää asiakkaita. Siitä voi syntyä paikallisen talouden negatiivinen kehä.
Konkurssi ei ole vain numero tilastossa
Kun puhutaan konkursseista, puhutaan usein tilastoista. Konkurssien määrä kasvoi. Yrityksiä meni nurin. Yritystoiminta supistui. Mutta jokaisen konkurssin takana on ihminen. Yrittäjä, joka on ehkä käyttänyt yritykseensä vuosia. Hänellä on voinut olla yrityksessä kiinni säästöjään, omaisuuttaan ja valtava määrä omaa työtään. Ja sitten tulee hetki, jolloin laskelma ei enää toimi. Asiakkaita on liian vähän. Kulut ovat liian suuret. Rahaa tulee kassaan liian vähän. Lopulta yritystoiminta loppuu.
Siinä kohtaa yrittäjän elämä voi muuttua hyvin nopeasti. Eilen hän oli yrittäjä. Tänään hän miettii:
Mistä saan töitä? Mitä minä osaan? Kuka minut palkkaa? Miten maksan laskuni?
Tässä kohtaa tulee vastaan yrittäjyyden toinen puoli, josta puhutaan aivan liian vähän. Yrittäjyys on parhaimmillaan mahdollisuus. Mutta yrittäjyys on myös riski. Ja kun yritys kaatuu, yrittäjä ei välttämättä löydä uutta työpaikkaa seuraavana maanantaina.
"Mene töihin!"
Tässä on myös eräs yhteiskunnallisesti hyvin kummallinen piirre. Joskus yrittäjistä ja yrittäjyydestä puhutaan ikään kuin yrittäjä olisi jotenkin yhteiskunnan järjestelmän ulkopuolella. Yrittäjä on se, joka pärjää itse. Yrittäjä ei tarvitse yhteiskuntaa. Yrittäjä ottaa riskin ja kantaa seuraukset. Mutta mitä tapahtuu, kun riski toteutuu? Yritys loppuu. Yrittäjä jää ilman työtä. Ja yhtäkkiä sama ihminen, joka vielä hetki sitten työllisti ehkä itsensä tai muitakin, onkin työnhakija. Siinä tilanteessa voi olla aika karu tunne kuunnella yhteiskunnasta tuttua huutoa:
"Mene töihin!"
Niin. Mene töihin. Mutta minne? Tässä kohtaa pitäisi ehkä pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä yrittäjyys oikeasti tarkoittaa. Yrittäjä ei ole kone. Hän on ihminen. Ja yritys ei ole irrallinen saareke. Se on osa ympäröivää yhteiskuntaa.
Suomalainen yrittäjä tarvitsee suomalaisia asiakkaita
Tässä päädymme takaisin siihen eläinkauppiaan lauseeseen.
"Suomi ei elätä meitä suomalaisia."
Minusta lauseessa on paljon enemmän sisältöä kuin ehkä ensimmäisellä kuulemisella ymmärtää. Pienyrittäjän kannalta tärkeää ei ole ainoastaan se, mitä yritysverotus tekee yritykselle. Ei riitä, että yrittäjälle luvataan parempaa toimintaympäristöä, jos samalla hänen asiakkaidensa ostovoima heikkenee. Ei riitä, että yritykselle annetaan veronkevennys, jos asiakas joutuu jättämään ostoksen tekemättä. Ei riitä, että yrittäjää kehotetaan investoimaan, jos yrittäjä katsoo tyhjää liiketilaansa ja miettii, mistä asiakkaat tulevat. Yritys tarvitsee kysyntää. Ja kysyntä tarvitsee ostovoimaa. Tämä on niin yksinkertainen asia, että sen pitäisi olla jokaisen yrittäjyyttä ja talouspolitiikkaa suunnittelevan ihmisen perusasioita.
Yrittäjyys alkaa ihmisestä
Minulle yrittäjyys ei ole ensisijaisesti suuryrityksiä, pääomaa tai pörssikursseja. Yrittäjyys alkaa ihmisestä. Se alkaa ihmisestä, joka huomaa tarpeen ja päättää tehdä asialle jotakin. Se voi olla eläinkauppa. Autokorjaamo. Kampaamo. Kahvila. Pieni metalliverstas. Siivousyritys. Tietotekniikkapalvelu. Hieromo. Kuljetusyritys. Tai jokin sellainen yritys, jota emme vielä tänään osaa edes kuvitella.
Näistä ihmisistä rakentuu suomalainen yrittäjyys. Siksi heidän toimintaympäristönsä pitäisi kiinnostaa meitä kaikkia. Kun pieni yritys menestyy, hyöty ei jää vain yrittäjälle. Työpaikat lisääntyvät. Palvelut säilyvät. Rahaa jää paikkakunnalle. Verotuloja syntyy. Ihmisillä on mahdollisuuksia. Ja ennen kaikkea syntyy tunne siitä, että täällä kannattaa tehdä jotakin.
Mutta sama toimii myös toiseen suuntaan. Kun ostovoima katoaa, yritykset alkavat kadota. Kun yritykset katoavat, työpaikat vähenevät. Kun työpaikat vähenevät, ostovoima heikkenee entisestään. Ja silloin ollaan kierteessä, jonka katkaiseminen on paljon vaikeampaa kuin sen aloittaminen.
Kysymys ei siis ole vain yrittäjästä
Kun seuraavan kerran kuulemme uutisen yrityksen konkurssista, voisimme ehkä ajatella hetken muutakin kuin numeroa.
Mitä tapahtui?
Miksi asiakkaat vähenivät? Miksi ihmiset eivät enää ostaneet? Mihin heidän rahansa menivät? Oliko kyse yrityksen huonosta toiminnasta? Vai oliko kyse ympäröivän talouden muutoksesta? Ja ennen kaikkea: Mitä tapahtuu seuraavaksi sille ihmiselle, joka menetti yrityksensä? Yrittäjyyden edistäminen ei voi tarkoittaa vain sitä, että ihmisille sanotaan: "Ryhtykää yrittäjiksi."
Sen pitää tarkoittaa myös sitä, että rakennetaan yhteiskunta, jossa yrittäjän asiakkailla on mahdollisuus käyttää rahaa. Sillä lopulta yrittäjän tärkein pääoma ei ole yrityksen nimi, hieno liiketila tai edes hyvä liikeidea. Se on asiakas, jolla on mahdollisuus ostaa.
Ja jos asiakkaan rahapussi tyhjenee, yrittäjän kassakin hiljenee. Ehkä juuri siksi tuo yhdeksän euron päivämyynti jäi mieleeni. Se ei ollut vain yhden eläinkaupan huono päivä. Se oli pieni ikkuna siihen, mitä tapahtuu, kun yhteiskunnan rahankierto alkaa hidastua. Ja siinä ikkunassa näkyi yrittäjä. Ihminen. Joka tarvitsee aivan saman asian kuin me kaikki muutkin:
riittävän toimeentulon elääkseen ja mahdollisuuden tehdä työllään jotakin merkityksellistä.