Kun asiakkaan rahapussi tyhjenee, tyhjenee yrittäjän kassakin

 Pienyrittäjän ongelma ei aina ole yrittäjässä, tuotteessa tai yritysideassa. Jos asiakkaalla ei ole rahaa ostaa, ei hyväkään yritys elä. Pienen paikkakunnan yrittäjän näkökulmasta kyse ei ole vain yhdestä sulkeutuvasta liikkeestä. Kyse on siitä, kuinka paljon rahaa yhteisössä liikkuu ja kuinka suuri osa siitä jää kiertämään paikallisesti.

9 euroa päivässä

Kävin juuri eräässä pikkukaupassa. Kyseessä oli eläintarvikeliike, joka on lopettamassa toimintaansa. Kauppias totesi minulle jotain hyvin arkista mutta samalla pysäyttävää. Hänkin tarvitsee laskujensa maksajan. Ja palkkaa. Pelkkä yhdeksän euron päivämyynti huonoina päivinä ei siihen riitä. Siinäpä se yrittäjyyden perusasia oikeastaan onkin. Yritys ei elä sillä, että yrittäjä käy aamulla avaamassa oven. Se elää asiakkaista. Asiakkaiden euroista. Ja ennen kaikkea siitä, että asiakkailla on mahdollisuus käyttää niitä euroja. Kauppias sanoi vielä lauseen, joka jäi pyörimään mieleeni:

"Suomi ei elätä meitä suomalaisia."

En tiedä tarkalleen, mitä hän sillä tarkoitti. Enkä halua tulkita hänen ajatuksiaan hänen puolestaan. Mutta lauseessa on jotakin olennaista. Jos suomalainen pienyrittäjä joutuu tilanteeseen, jossa suomalaiset asiakkaat eivät enää pysty ostamaan hänen tarjoamiaan tuotteita ja palveluita riittävästi, voidaan todella kysyä: mikä suomalaisessa taloudessa silloin oikein elättää ketä?

Yrittäjä ei voi myydä tyhjälle lompakolle

Olen viime viikkoina tavannut useita oman seutumme pienyrittäjiä. Kaksi heistä sanoi suoraan, etteivät he ole oman historiansa aikana nähneet näin huonoja aikoja. Se on aika pysäyttävä havainto. Nämä yrittäjät eivät edusta sellaista toimialaa, josta yhteiskunnan kannalta ensimmäisenä ajatellaan olevan kysymys elämästä ja kuolemasta. Eläintarvikkeet, erilaiset erikoisliikkeet, harrastukset, pienet palveluyritykset, kahvilat, ravintolat ja monet muut vastaavat kuuluvat helposti siihen osaan kulutusta, josta voidaan ensimmäisenä tinkiä.

Kun rahaa on vähän, ihminen priorisoi. Ensin asunto. Sitten sähkö. Sitten ruoka. Lääkkeet ja välttämätön terveydenhoito. Sen jälkeen katsotaan, mitä jää jäljelle. Ja jos mitään ei jää, pienyrittäjän kassakone ei kilise. Tämä on se asia, joka yrittäjyydestä puhuttaessa usein unohtuu.

Yrittäjä ei voi päättää, että ihmiset käyttävät enemmän rahaa.

Hän voi tehdä hyvän tuotteen. Hän voi palvella asiakkaansa hyvin. Hän voi hinnoitella tuotteensa järkevästi. Hän voi tehdä pitkää päivää. Mutta hän ei voi myydä ihmiselle, jolla ei ole rahaa.

Yksi rahapussi

Olen aikaisemmin kirjoittanut ajatuksesta, jota kutsun tässä yhden rahapussin teoriaksi.

Se on hyvin yksinkertainen ajatus. Tavallisella ihmisellä on yksi rahapussi. Kun asuminen kallistuu, rahaa jää vähemmän muuhun. Kun ruoka kallistuu, rahaa jää vähemmän muuhun. Kun lääkkeet kallistuvat, rahaa jää vähemmän muuhun.

Kun verot tai maksut nousevat, rahaa jää vähemmän muuhun. Ja kun samaan aikaan epävarmuus tulevaisuudesta lisääntyy, ihminen alkaa vielä varmuuden vuoksi säästää niissäkin asioissa, joita hän aikaisemmin osti. Yksi euro ei silloin katoa taloudesta. Se vain jää käyttämättä siellä, missä se aikaisemmin kiersi. Tämä on pienyrittäjän kannalta valtava asia.

Jos kolmen tuhannen asukkaan yhteisössä jokainen joutuu vähentämään kulutustaan esimerkiksi vain muutamalla eurolla viikossa, alkaa kertymä olla jo huomattava. Kun tähän lisätään hintojen nousu ja verotuksen vaikutukset, puhutaan nopeasti kymmenistä tai jopa sadoista tuhansista euroista, jotka jäävät alueella kuluttamatta vuoden aikana. Ja juuri tässä kohtaa makrotalous muuttuu mikrotaloudeksi. Tilastossa se näkyy ehkä prosenttina. Pienen yrityksen kassassa se näkyy tyhjänä päivänä.

ALV ei ole vain numero laskelmassa

Olen pohtinut tätä myös arvonlisäveron näkökulmasta. ALV:sta puhutaan helposti prosentteina ja valtion verotuloina. Mutta yrittäjän ja asiakkaan näkökulmasta kyse on myös hinnasta. Jos tuote kallistuu verotuksen vuoksi, asiakas joutuu tekemään uuden valinnan: Ostanko tämän vai jätänkö ostamatta?

Yksittäisen tuotteen kohdalla ero voi tuntua mitättömältä. Mutta talousalueella on tuhansia ihmisiä ja miljoonia ostotapahtumia. Jos jokaisesta ostoksesta lähtee pieni lisäsumma pois kuluttajan muusta käytettävissä olevasta rahasta, kokonaisvaikutus ei enää ole pieni. Ja erityisesti pienellä paikkakunnalla raha on mielenkiintoinen asia. Sama euro voi kiertää paikallisesti monta kertaa. Asiakas ostaa tuotteen paikallisesta liikkeestä. Yrittäjä maksaa sillä palkkaa. Työntekijä ostaa ruokaa paikallisesta kaupasta. Kauppias maksaa palkkoja ja ostaa palveluita. Palveluyrittäjä käyttää rahaa jälleen jossakin toisessa yrityksessä.

Yksi euro voi tehdä monta kierrosta.

Mutta jos ensimmäistä ostosta ei tehdä, yksikään seuraavista kierroksista ei toteudu. Siksi ostovoiman katoaminen on paljon suurempi asia kuin pelkkä yksittäisen kaupan huono myyntipäivä.

Kun pieni yritys sulkee ovensa

Eläinkaupan lopettaminen voi näyttää ulkopuoliselle pieneltä asialta. Yksi kauppa vähemmän. Yksi liiketila tyhjäksi. Ehkä joku ostaa tuotteet jatkossa suuresta marketista tai verkkokaupasta. Maailma jatkaa pyörimistään. Mutta paikallisesti tapahtuu jotakin muuta. Yksi yrittäjä menettää toimeentulonsa. Ehkä työntekijä menettää työnsä. Liiketilan omistaja menettää vuokratulonsa. Paikallinen tilitoimisto menettää asiakkaan. Huoltoyhtiö menettää asiakkaan. Mainostaja menettää asiakkaan. Ja ennen kaikkea alueelta katoaa yksi paikka, jossa raha aikaisemmin kiersi.

Yksi yritys harvoin kaataa paikkakuntaa. Mutta kymmenien yritysten vähittäinen katoaminen tekee jo aivan toisenlaisen jäljen. Ensin lähtee yksi erikoisliike. Sitten toinen. Sitten kahvila. Sitten jokin palveluyritys. Lopulta ihmiset alkavat käydä muualla, koska omalla paikkakunnalla ei enää ole palveluita. Ja kun asiakkaat käyvät muualla, paikallinen yrittäjä menettää lisää asiakkaita. Siitä voi syntyä paikallisen talouden negatiivinen kehä.

Konkurssi ei ole vain numero tilastossa

Kun puhutaan konkursseista, puhutaan usein tilastoista. Konkurssien määrä kasvoi. Yrityksiä meni nurin. Yritystoiminta supistui. Mutta jokaisen konkurssin takana on ihminen. Yrittäjä, joka on ehkä käyttänyt yritykseensä vuosia. Hänellä on voinut olla yrityksessä kiinni säästöjään, omaisuuttaan ja valtava määrä omaa työtään. Ja sitten tulee hetki, jolloin laskelma ei enää toimi. Asiakkaita on liian vähän. Kulut ovat liian suuret. Rahaa tulee kassaan liian vähän. Lopulta yritystoiminta loppuu.

Siinä kohtaa yrittäjän elämä voi muuttua hyvin nopeasti. Eilen hän oli yrittäjä. Tänään hän miettii:

Mistä saan töitä? Mitä minä osaan? Kuka minut palkkaa? Miten maksan laskuni?

Tässä kohtaa tulee vastaan yrittäjyyden toinen puoli, josta puhutaan aivan liian vähän. Yrittäjyys on parhaimmillaan mahdollisuus. Mutta yrittäjyys on myös riski. Ja kun yritys kaatuu, yrittäjä ei välttämättä löydä uutta työpaikkaa seuraavana maanantaina.

"Mene töihin!"

Tässä on myös eräs yhteiskunnallisesti hyvin kummallinen piirre. Joskus yrittäjistä ja yrittäjyydestä puhutaan ikään kuin yrittäjä olisi jotenkin yhteiskunnan järjestelmän ulkopuolella. Yrittäjä on se, joka pärjää itse. Yrittäjä ei tarvitse yhteiskuntaa. Yrittäjä ottaa riskin ja kantaa seuraukset. Mutta mitä tapahtuu, kun riski toteutuu? Yritys loppuu. Yrittäjä jää ilman työtä. Ja yhtäkkiä sama ihminen, joka vielä hetki sitten työllisti ehkä itsensä tai muitakin, onkin työnhakija. Siinä tilanteessa voi olla aika karu tunne kuunnella yhteiskunnasta tuttua huutoa:

"Mene töihin!"

Niin. Mene töihin. Mutta minne? Tässä kohtaa pitäisi ehkä pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä yrittäjyys oikeasti tarkoittaa. Yrittäjä ei ole kone. Hän on ihminen. Ja yritys ei ole irrallinen saareke. Se on osa ympäröivää yhteiskuntaa.

Suomalainen yrittäjä tarvitsee suomalaisia asiakkaita

Tässä päädymme takaisin siihen eläinkauppiaan lauseeseen.

"Suomi ei elätä meitä suomalaisia."

Minusta lauseessa on paljon enemmän sisältöä kuin ehkä ensimmäisellä kuulemisella ymmärtää. Pienyrittäjän kannalta tärkeää ei ole ainoastaan se, mitä yritysverotus tekee yritykselle. Ei riitä, että yrittäjälle luvataan parempaa toimintaympäristöä, jos samalla hänen asiakkaidensa ostovoima heikkenee. Ei riitä, että yritykselle annetaan veronkevennys, jos asiakas joutuu jättämään ostoksen tekemättä. Ei riitä, että yrittäjää kehotetaan investoimaan, jos yrittäjä katsoo tyhjää liiketilaansa ja miettii, mistä asiakkaat tulevat. Yritys tarvitsee kysyntää. Ja kysyntä tarvitsee ostovoimaa. Tämä on niin yksinkertainen asia, että sen pitäisi olla jokaisen yrittäjyyttä ja talouspolitiikkaa suunnittelevan ihmisen perusasioita.

Yrittäjyys alkaa ihmisestä

Minulle yrittäjyys ei ole ensisijaisesti suuryrityksiä, pääomaa tai pörssikursseja. Yrittäjyys alkaa ihmisestä. Se alkaa ihmisestä, joka huomaa tarpeen ja päättää tehdä asialle jotakin. Se voi olla eläinkauppa. Autokorjaamo. Kampaamo. Kahvila. Pieni metalliverstas. Siivousyritys. Tietotekniikkapalvelu. Hieromo. Kuljetusyritys. Tai jokin sellainen yritys, jota emme vielä tänään osaa edes kuvitella.

Näistä ihmisistä rakentuu suomalainen yrittäjyys. Siksi heidän toimintaympäristönsä pitäisi kiinnostaa meitä kaikkia. Kun pieni yritys menestyy, hyöty ei jää vain yrittäjälle. Työpaikat lisääntyvät. Palvelut säilyvät. Rahaa jää paikkakunnalle. Verotuloja syntyy. Ihmisillä on mahdollisuuksia. Ja ennen kaikkea syntyy tunne siitä, että täällä kannattaa tehdä jotakin.

Mutta sama toimii myös toiseen suuntaan. Kun ostovoima katoaa, yritykset alkavat kadota. Kun yritykset katoavat, työpaikat vähenevät. Kun työpaikat vähenevät, ostovoima heikkenee entisestään. Ja silloin ollaan kierteessä, jonka katkaiseminen on paljon vaikeampaa kuin sen aloittaminen.

Kysymys ei siis ole vain yrittäjästä

Kun seuraavan kerran kuulemme uutisen yrityksen konkurssista, voisimme ehkä ajatella hetken muutakin kuin numeroa.

Mitä tapahtui?

Miksi asiakkaat vähenivät? Miksi ihmiset eivät enää ostaneet? Mihin heidän rahansa menivät? Oliko kyse yrityksen huonosta toiminnasta? Vai oliko kyse ympäröivän talouden muutoksesta? Ja ennen kaikkea: Mitä tapahtuu seuraavaksi sille ihmiselle, joka menetti yrityksensä? Yrittäjyyden edistäminen ei voi tarkoittaa vain sitä, että ihmisille sanotaan: "Ryhtykää yrittäjiksi."

Sen pitää tarkoittaa myös sitä, että rakennetaan yhteiskunta, jossa yrittäjän asiakkailla on mahdollisuus käyttää rahaa. Sillä lopulta yrittäjän tärkein pääoma ei ole yrityksen nimi, hieno liiketila tai edes hyvä liikeidea. Se on asiakas, jolla on mahdollisuus ostaa.

Ja jos asiakkaan rahapussi tyhjenee, yrittäjän kassakin hiljenee. Ehkä juuri siksi tuo yhdeksän euron päivämyynti jäi mieleeni. Se ei ollut vain yhden eläinkaupan huono päivä. Se oli pieni ikkuna siihen, mitä tapahtuu, kun yhteiskunnan rahankierto alkaa hidastua. Ja siinä ikkunassa näkyi yrittäjä. Ihminen. Joka tarvitsee aivan saman asian kuin me kaikki muutkin:

riittävän toimeentulon elääkseen ja mahdollisuuden tehdä työllään jotakin merkityksellistä.

Millaisen Suomen sinä haluaisit rakentaa?

Yrittäjyys alkaa ihmisestä – ei suuryrityksestä

Matkalla yrittäjyyteen

Minkälaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

 Suomen tärkein yritys ei välttämättä ole vielä olemassa. Se saattaa olla jonkun tavallisen suomalaisen päässä oleva idea, taito tai ajatus, jolle ei ole vielä annettu mahdollisuutta. Yrittäjyys ei synny suuryritysten päätöksistä vaan ihmisistä. Siksi yhteiskunta, joka haluaa lisää yrittäjyyttä, ei voi samanaikaisesti heikentää ihmisten ostovoimaa, turvallisuutta, osaamista ja uskoa tulevaisuuteen.

Kuka oikeastaan synnyttää yrittäjyyden?

Suomalaisessa talouskeskustelussa yrittäjyydestä puhutaan usein yritysten kautta. Puhutaan investoinneista, yritysveroista, suuryritysten kilpailukyvystä, vientiyrityksistä ja siitä, kuinka Suomeen pitäisi saada lisää investointeja. Kaikki nämäkin ovat tärkeitä asioita. Mutta keskustelusta unohtuu helposti yksi pieni yksityiskohta.

Yrityksiä eivät synnytä yritykset. Ihmiset synnyttävät yrityksiä.

Ennen kuin on yritys, on ihminen. Joku huomaa ongelman, johon voisi löytyä ratkaisu. Joku osaa korjata jotakin, jota muut eivät osaa. Joku leipoo, rakentaa, kuljettaa, ohjelmoi, suunnittelee, opettaa, hitsaa, hoitaa tai myy. Joku toinen huomaa, että omalla paikkakunnalla puuttuu palvelu, jota ihmiset tarvitsevat. Siinä on yrittäjyyden alku. Ei Excelissä. Ei ministeriön laskentamallissa. Eikä suuryrityksen hallituksen kokoushuoneessa. Se alkaa ihmisestä.

Suomen tärkein yritys saattaa olla vielä perustamatta

Tätä näkökulmaa kannattaa miettiä hetki. Kun valtio haluaa lisää työpaikkoja, katse suunnataan helposti olemassa oleviin yrityksiin. Toivotaan investointeja, tuotannon kasvua ja uusia työpaikkoja. Mutta entä ne ihmiset, jotka voisivat itse perustaa yrityksen? Entä se työtön metallimies, joka osaa tehdä jotakin sellaista, josta joku olisi valmis maksamaan? Entä lähihoitaja, joka tietää, että vanhuksille tarvittaisiin aivan uudenlainen palvelu? Entä nuori, joka osaa ohjelmoida? Entä käsistään taitava ihminen, joka voisi korjata, rakentaa tai valmistaa jotain? Entä se viisikymppinen tai kuusikymppinen ammattilainen, jonka vuosikymmenten aikana hankittu osaaminen jää käyttämättä vain siksi, ettei hän enää sovi työmarkkinoiden valmiiksi rakennettuun muottiin? He eivät ole yhteiskunnan käyttämätöntä massaa. He ovat potentiaalisia yrittäjiä. Ja ennen kaikkea he ovat ihmisiä, joiden osaamista yhteiskunnalla ei ole varaa hukata.

Yrittäjä tarvitsee asiakkaita, ei vain mahdollisuuden yrittää

Tässä kohtaa tullaan yrittäjyyden ehkä yksinkertaisimpaan totuuteen. Yrittäjä tarvitsee asiakkaita. Yritys voi olla kuinka hienosti perustettu tahansa, mutta jos asiakkailla ei ole rahaa ostaa, yrityksellä on ongelma. Siksi tavallisen ihmisen ostovoima ei ole vain sosiaalipoliittinen kysymys. Se on myös yrittäjyyspolitiikkaa. Kun pienituloisen ihmisen käytettävissä oleva raha vähenee, se näkyy nopeasti arjessa. Kahvilassa käydään harvemmin. Kenkiä ei osteta. Auton korjausta lykätään. Parturissa käydään harvemmin. Ravintolassa syödään harvemmin. Kodin remontti siirtyy. Yksi ihminen ei ehkä muuta tilannetta. Mutta jos sama tapahtuu tuhansille tai kymmenille tuhansille ihmisille, vaikutus kertautuu. Paikallinen yrittäjä huomaa sen ensimmäisenä kassakoneellaan. Tässä on mielestäni yksi suomalaisen talouskeskustelun suurista vääristymistä. Yrittäjää ajatellaan helposti verotuksen kohteena, mutta liian harvoin ajatellaan sitä, mistä yrittäjän asiakkaat saavat rahansa. Ostovoima on yrittäjyyden polttoainetta.

Suuryritys ei korvaa tuhatta pientä yrittäjää

Suuryrityksillä on oma tärkeä tehtävänsä. Ne työllistävät, investoivat, vievät tuotteita maailmalle ja tuovat Suomeen pääomia ja osaamista. Mutta suuryritys ja pieni yrittäjä eivät ole sama asia. Kun suuri yritys investoi, kyse on usein olemassa olevan liiketoiminnan laajentamisesta. Kun tavallinen ihminen ryhtyy yrittäjäksi, kyse voi olla kokonaan uuden toiminnan synnyttämisestä. Yksi perustaa autokorjaamon. Toinen perustaa kotipalveluyrityksen. Kolmas alkaa valmistaa jotakin pientä tuotetta. Neljäs huomaa, että verkossa voisi myydä palvelua, jota omalla paikkakunnalla ei ole koskaan ollut. Viides perustaa yrityksen, koska haluaa työllistää itsensä. Näistä pienistä puroista syntyy talouden todellinen virta. Ja juuri siksi minusta on kummallista puhua yrittäjyyden edistämisestä tavalla, jossa katse on jatkuvasti jo olemassa olevissa suurissa yrityksissä. Jos haluamme lisää yrittäjyyttä, meidän pitää katsoa ihmisiä.

Turvallinen ihminen uskaltaa yrittää

Yrittäjyys vaatii riskinottoa. Mutta riskinottoa ei pidä sekoittaa turvattomuuteen. On aivan eri asia päättää itse ottaa hallittu riski kuin joutua tilanteeseen, jossa vaihtoehtoja ei enää ole. Jos ihmiseltä viedään toimeentulon turva, ostovoima, mahdollisuus kouluttautua ja usko siihen, että yhteiskunta auttaa tarvittaessa, ei synny automaattisesti yrittäjyyttä. Voi syntyä epätoivoa. Aito yrittäjyys tarvitsee rohkeutta, mutta rohkeus tarvitsee jonkinlaisen pohjan alleen. Siksi hyvinvointivaltio ja yrittäjyys eivät ole toistensa vastakohtia. Päinvastoin. Koulutus antaa ihmiselle osaamista. Terveydenhuolto ylläpitää toimintakykyä. Sosiaaliturva antaa mahdollisuuden ottaa hallittu riski ilman, että epäonnistuminen merkitsee koko elämän romahtamista. Ostovoima antaa yritykselle asiakkaat. Luottamus antaa ihmiselle uskalluksen yrittää. Näin syntyy yrittäjyyden infrastruktuuri.

Entä jos katsoisimme ihmisiä toisella tavalla?

Olemme tottuneet siihen, että ihminen näkyy yhteiskunnan laskelmissa menona silloin, kun hän ei ole töissä. Minusta pitäisi kysyä aivan toinen kysymys: Mitä tämä ihminen voisi tehdä, jos hänelle annettaisiin siihen mahdollisuus? Se muuttaa koko näkökulman. Työtön ei ole pelkkä työttömyystilaston numero. Hän voi olla tuleva työntekijä. Hän voi olla tuleva yrittäjä. Hän voi olla tuleva keksijä. Hän voi olla tuleva työnantaja. Tai hän voi yksinkertaisesti olla ihminen, joka tarvitsee hetken aikaa päästäkseen takaisin jaloilleen. Ihmiset eivät ole yhteiskunnan kuluerä. Ihmiset ovat yhteiskunnan tuotantokyky. Ja ehkä vielä tärkeämpää: ihmiset ovat yhteiskunnan tulevaisuus.

Yrittäjyyspolitiikka pitäisi aloittaa ruohonjuuritasolta

Jos todella haluamme Suomeen lisää yrittäjyyttä, meidän pitäisi kysyä: Miten tavallinen ihminen uskaltaa perustaa yrityksen? Miten hänen osaamisensa tunnistetaan? Miten ensimmäiset asiakkaat löytyvät? Miten epäonnistumisen riskiä voidaan pienentää? Miten paikallinen ostovoima säilytetään? Miten koulutusta ja osaamista vahvistetaan? Ja ennen kaikkea:

Miten rakennamme yhteiskunnan, jossa ihmisellä on mahdollisuus yrittää ilman, että hänen täytyy ensin pudota pohjalle?

Tässä on mielestäni yrittäjyyden todellinen ydin. Suomen seuraava menestystarina ei välttämättä synny suuryrityksen tutkimuslaboratoriossa.

• Se voi syntyä autotallissa.
• Keittiön pöydän ääressä.
• Pienen työpajan nurkassa.
• Tietokoneen ääressä.
• Tai työttömän ihmisen mielessä.

Siksi meidän pitäisi lopettaa ihmisten tarkasteleminen pelkkinä kustannuksina ja alkaa nähdä heidät potentiaalina.

Suomen tärkein työpaikka ei ehkä ole vielä olemassa.

Se voi olla sellaisen ihmisen päässä, jolla ei juuri nyt ole työpaikkaa. Ja Suomen tärkein yritys voi olla sellainen, jota ei ole vielä perustettu. Siksi yrittäjyyden tukeminen ei ensisijaisesti tarkoita olemassa olevien suuryritysten tukemista. Se tarkoittaa ihmisten mahdollisuuksien tukemista.

Sillä yrittäjyys alkaa aina ihmisestä.

Varoitus työttömälle työnhakijalle.

Ennenkuin ryntäät marjoja poimimaan lisätienestin toivossa. Tutustu riskeihin. ( Yrittäjäksi vaikka väkisin )

Marjametsä – työttömän uusi mahdollisuus vai byrokraattinen ansa?

Valtiovarainministeri Riikka Purra ja useat muut hallituspoliitikot ovat julkisuudessa haikailleet suomalaisia työttömiä ja nuoria marjametsiin paikkaamaan ulkomaisen työvoiman jättämää aukkoa. Tämä nostalginen visio, joka kumpuaa usein lapsuuden mustikkaretkistä, sivuuttaa kuitenkin täysin ne vakavat taloudelliset ja oikeudelliset riskit, joita nykyinen hallituksen itseaiheuttama uusi sosiaaliturvajärjestelmä asettaa työttömälle työnhakijalle.

Vaikka poliitikot peräänkuuluttavat omatoimisuutta, sama hallitus on purkanut kannustimet, kuten 300 euron suojaosan, tehden pienistäkin lisäansioista monelle kannattamattomia. Pahimmillaan marjastukseen innostuva työtön voi joutua viranomaisloukkuun: jos toiminta katsotaan säännölliseksi, hänet voidaan hyvin helposti luokitella päätoimiseksi yrittäjäksi, jolloin työttömyysturva katkeaa kokonaan.

Moni haikaileva, Purra mukaan lukien, ei tunnu huomioivan, että marjametsään lähteminen vaatii työttömältä usein täysin olemattomia resursseja – kuten autoa ja polttoainetta – samalla kun se sisältää 100-prosenttisen yrittäjäriskin ilman turvaverkkoja. Hallituksen sosiaaliturva edellyttää ettei omia säästöjä ole käytettävissä. Tällä sivustolla pureudumme siihen, miksi marjanpoiminnasta on tehty ideologinen kysymys ja miksi "matka yrittäjyyteen" ei missään tapauksessa pitäisi alkaa pakon tai byrokraattisen ansan kautta.

Tässä on varoituslista työttömälle työnhakijalle, joka suunnittelee marjastamista. Lähdeaineisto korostaa, että vaikka marjastus on perinteisesti nähty hyvänä lisätienestinä, nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä ja lainsäädäntö sisältävät useita byrokraattisia ansoja, jotka voivat johtaa tukien menetykseen.

1. Marjat omaan käyttöön (Harrastustoiminta)

Marjojen poimiminen omaan käyttöön on yleensä turvallisinta, mutta siinäkin on huomioitava tiettyjä riskejä:

• Aktiivisuuden ja työnhaun ristiriita: Työttömän on oltava välittömästi työmarkkinoiden käytettävissä. Jos vietät päivät pitkät kaukana metsässä, viranomainen voi tulkita, ettet ole tavoitettavissa tai valmis ottamaan työtä vastaan, mikä voi johtaa karenssiin tai etuuksien katkeamiseen.
• Kustannusriski: Marjapaikoille kulkeminen vaatii usein auton ja polttoainetta. Työttömän niukassa taloudessa bensiinikustannukset voivat nousta suuremmiksi kuin marjojen arvo, varsinkin jos marjapaikkoja joutuu etsimään kaukaa.
• Fyysinen rasitus: Teollinen marjanpoiminta on erittäin raskasta työtä, joka vaatii kovaa kuntoa. Huonokuntoiselle työttömälle metsään lähteminen voi olla terveysriski.
• Kyttäyksen pelko: Lähteissä mainitaan "kelakyttääjät" ja ilmiantajat. Vaikka poimisit vain omaan käyttöön, järjestelmällinen toiminta voi herättää epäilyksiä luvattomasta tulonhankinnasta.

2. Marjojen myynti (Esimerkiksi torilla itse myydyt marjat)

Marjojen myynti sisältää vakavimpia taloudellisia riskejä, vaikka tulo onkin periaatteessa verovapaata.

• Suojaosan puuttuminen: Hallitus on poistanut työttömyysturvasta 300 euron suojaosan. Tämä tarkoittaa, että jokainen ansaittu euro leikkaa työttömyysetuutta heti ensimmäisestä eurosta alkaen.
• Toimeentulotuen 100 % leikkuri: Jos saat toimeentulotukea, Kela vähentää marjatulot tuesta täysimääräisesti. Käytännössä teet raskaan työn metsässä ilmaiseksi, koska ansaittu raha poistuu suoraan tuestasi.
• Yrittäjäksi luokitteleminen: Tämä on suurin riski. Jos poiminta on säännöllistä ja tulot huomattavia, viranomainen voi tulkita sinut päätoimiseksi yrittäjäksi tai itsetyöllistetyksi. Tällöin työttömyysturva katkeaa kokonaan, koska et ole enää työtön työnhakija.
• Tilisiirtojen vaara: Kaikki tilille tulevat suoritukset näkyvät Kelalle. Lähteet varoittavat, että jopa pienet summat voivat käynnistää selvitysrumban, joka viivästyttää tukien maksatusta viikoilla ja aiheuttaa taloudellista hätää.
• Yrittäjäriskin kantaminen: Myydessäsi marjoja kannat 100-prosenttisen yrittäjäriskin ilman yrityksen puskureita tai sosiaaliturvaa. Jos sato on huono tai et saa marjoja kaupaksi, olet menettänyt matkakulut ja työpanoksesi ilman mitään turvaa.

Yhteenveto työttömän muistilistaksi:

1. Vältä säännöllisyyttä, jottei toimintaa tulkita yrittäjyydeksi.
2. Muista, että jokainen ansaittu euro vähennetään toimeentulotuestasi.
3. Varaudu siihen, että omatoimisuudesta saattaa seurata selvityspyyntöjä ja tukien maksatuksen viivästymistä.
4. Punnitse tarkkaan matkakustannukset suhteessa saatuun hyötyyn.
5. Yrittäjyys on identiteetti ja oma päätös, mutta viranomainen voi "pakottaa" sinut yrittäjästatukseen vastoin tahtoasi, jos myyntitoimintasi on aktiivista.

Yrittäjyys identiteetti vs viranomaispäätös

Jos viranomainen, kuten Kela tai TE-toimisto, tekee päätöksen henkilön puolesta koskien yrittäjyyttä tai itsensä työllistämistä marjanpoiminnalla, se sotii syvällisesti "Matkalla yrittäjyyteen" -artikkelin esittämiä perusperiaatteita vastaan. Artikkelin mukaan yrittäjyys on sisäinen kasvuprosessi ja henkilökohtainen valinta, jota kukaan ulkopuolinen ei voi sanella.

Tässä on keskeisiä kohtia, joissa viranomaispäätös on ristiriidassa näkemyksesi kanssa:

• Päätösvallan riistäminen yksilöltä: Artikkeli korostaa, että yrittäjyyspäätöstä ei kukaan tee henkilön puolesta, vaan se on yksilön oma yrittäjämäinen päätös. Jos viranomainen luokittelee poimijan yrittäjäksi vastoin tämän omaa tahtoa (esimerkiksi säännöllisen toiminnan perusteella), se rikkoo periaatetta, jonka mukaan yrittäjyys on vapaaehtoista ja omaehtoista.
• Motivaation lähde (Sisäinen vs. Ulkoinen): Artikkeli opastaa selvittämään, onko motivaatio omaa tahtoa vai ulkoapäin säädeltyä. Viranomaispäätös, joka pakottaa tai "rankaisee" omatoimisuudesta luokittelemalla sen yrittäjyydeksi, on puhtaasti ulkoinen tekijä, joka ei tue kestävän yrittäjäidentiteetin syntymistä.
• Yrittäjyys identiteettinä, ei vain statuksena: Näkemyksessäsi yrittäjyys on identiteetti, johon kasvetaan vähitellen. Viranomaisjärjestelmä taas näkee yrittäjyyden usein vain teknisenä statuksena, jota käytetään perusteena sosiaaliturvan katkaisemiseen. Lähteissä todetaankin, että järjestelmä saattaa tulkita työttömän työllistyvän "omassa työssään", jos hän viettää metsässä aikaa järjestelmällisesti, mikä katkaisee työttömyysturvan.
• Hämmennyksen ja riskin hallinta: Artikkelissa hämmennys nähdään voimavarana, jonka kautta yksilö punnitsee ideaansa suhteessa itseensä. Viranomaisen tekemä mielivaltainen päätös luo kuitenkin sellaista ennalta-arvaamatonta riskiä, jota yksilön on mahdoton hallita järkevästi. Tämä sotii sitä periaatetta vastaan, että yrittäjän on oltava tietoinen riskeistään ja hallittava niitä itse.
• Aktiivisuus vs. Piilottelu: "Matkalla yrittäjyyteen" kannustaa aktiivisuuteen, verkostoitumiseen ja oman osaamisen esiintuomiseen. Nykyinen järjestelmä ja viranomaisten "kyttääminen" taas pakottavat ihmiset toimimaan salassa ja välttelemään aktiivisuutta, jotta tukia ei menetettäisi. Tämä on täydellinen vastakohta artikkelin ihanteelle yrittäjämäisestä elämäntavasta.

Yhteenvetona voidaan todeta, että siinä missä "Matkalla yrittäjyyteen" näkee yrittäjyyden positiivisena itsetoteutuksena ja mahdollisuutena, viranomaispäätöksellä langetettu yrittäjästatus marjanpoiminnassa näyttäytyy lähteiden mukaan pikemminkin byrokraattisena ansaana ja rangaistuksena omatoimisuudesta.

Kts "Matkalla yrittäjyyteen"

Työn hinta marjametsällä

Lähteissä analysoidaan tarkasti juuri tätä ilmiötä: vaikka nimellinen korvaus (kuten se 40–45 euroa) pysyisi samana, sen reaaliarvo ja työntekijän käteen jäävä hyöty pienenevät useasta eri suunnasta tulevan paineen vuoksi.

Tässä on lähteiden mukainen analyysi siitä, miksi kuvailemasi tilanne on työn tekijälle ja pienyrittäjälle kestämätön:

• "Rahapusseja on vain yksi" ja ostovoiman kierre: Lähteissä korostetaan, että kun työn hintaa painetaan alas ja samalla sosiaaliturvaa leikataan, paikallinen ostovoima hiipuu. Vaikka poimija saisi marjoistaan saman summan kuin ennen, ALV-korotukset, terveysmaksut ja muut elinkustannusten nousut vievät "yhdestä rahapussista" niin suuren osan, ettei ansaittu raha riitä enää entiseen tapaan perusmenoihin.
• Työn markkinahinnan "halpuuttaminen": Lähteissä kritisoidaan poliittista tahtotilaa, jossa työn markkinahinta halutaan painaa tasolle, jolla se kilpailee halvimman ulkomaisen työvoiman kanssa. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa suomalaisen on mahdotonta pyytää työstään hintaa, joka kattaisi elämisen kulut ja yrityksen kiinteät menot.
• Arvon hämärtyminen ostajan ja myyjän välillä:
  • Myyjälle (työttömälle/poimijalle): Työ on muuttunut vähemmän arvokkaaksi, koska hallitus on poistanut suojaosat ja ansiotulovähennykset. Toimeentulotukea saavalle marjaämpärin arvo on käytännössä nolla, koska jokainen ansaittu euro leikkaa tukea saman verran.
  • Ostajalle (kuluttajalle): Marjat ovat kalliimpia, koska kaupallinen poiminta on kriisissä ja tarjonta vähenee. Lisäksi kuluttajilla on kipuraja sille, mitä he voivat marjoista maksaa; jos poimijalle maksettaisiin säällinen elämiseen riittävä palkka sivukuluineen, ämpärillisen hinta nousisi tasolle, jota moni ei enää pysty maksamaan.
• Yrittäjäriskin kasvu: Kun marjan hinta ei ole noussut suhteessa muihin kustannuksiin (kuten polttoaineeseen), poimijan kantama 100-prosenttinen yrittäjäriski muuttuu raskaammaksi. Lähteissä mainitaan, että mustikkakilosta saatava korvaus saattoi olla suhteellisesti parempi jopa 70-luvulla kuin nykyään.

Yhteenvetona voidaan todeta, että ilanne on klassinen kannustinloukku ja arvonalennus: järjestelmä vaatii aktiivisuutta, mutta samalla se syö työn tekemisen taloudellisen pohjan ja siirtää kaiken riskin yksilölle. Työn hinnan devalvaatio ei kurjista vain työtöntä, vaan se nakertaa koko yhteiskunnan ja pienyrittäjien elinedellytyksiä.

Miten tuon puhdistamisen kanssa?

 

 T= q*p = hintasuhde

Puhdistanko mustikat vai en – kannattaako niitä edes kerätä?

Joskus kaikkein yksinkertaisin kysymys paljastaa jotain paljon suurempaa. Tällä kertaa se kysymys on: kannattaako mustikat puhdistaa ennen myyntiä vai ei? Kun asiaa alkaa laskea, huomaa nopeasti, ettei kyse ole pelkästään mustikoista. Kyse on työn arvosta, ajankäytöstä ja siitä, kannattaako pienimuotoinen ahkeruus Suomessa enää lainkaan.

Lähdetään liikkeelle yksinkertaisesta esimerkistä.

Puhdistetun mustikkaämpärin hinta olisi 45 euroa ja puhdistamattoman 30 euroa. Lisäksi oletetaan, että puhdistamatonta mustikkaa menee kaupaksi noin 40 prosenttia enemmän kuin puhdistettua.

Matematiikka näyttää ensi silmäyksellä tältä:

• Puhdistettu: 1 ämpäri × 45 € = 45 €
• Puhdistamaton: 1,4 ämpäriä × 30 € = 42 €

Erotus on ainoastaan kolme euroa.

Jos tarkastelu lopetetaan tähän, puhdistetun mustikan myynti näyttää hieman kannattavammalta. Mutta tämä laskelma unohtaa kaikkein tärkeimmän asian: ajan.

Aika on arvokkaampaa kuin kolme euroa

Mustikoiden poimimiseen kuluu helposti muutamasta tunnista useisiin tunteihin riippuen marjapaikoista. Kun mukaan lisätään puhdistaminen, voidaan puhua jopa kuuden tai seitsemän tunnin kokonaistyöstä yhtä ämpärillistä kohden.

Tässä kohtaa kannattaa pysähtyä miettimään asiaa toisesta näkulmasta.

Jos puhdistamiseen kuluva aika käytettäisiin uuden ämpärillisen poimimiseen, saattaisi puhdistamattomien mustikoiden myynti muuttua selvästi kannattavammaksi. Kahden puhdistamattoman ämpärillisen myynti 30 euron kappalehintaan tuottaisi jo 60 euroa, mikä ylittää yhden puhdistetun ämpärillisen 45 euron tuoton selvästi.

Toisin sanoen kysymys ei olekaan enää siitä, kummasta saa kolme euroa enemmän, vaan siitä, mihin oma aikansa kannattaa käyttää.

Puhdistamiseen vai poimimiseen?

Mutta ovatko hinnat edes realistisia?

Todennäköisesti eivät ainakaan kaikissa tilanteissa.

Suoramyynti kuluttajille mahdollistaa huomattavasti paremman hinnan kuin marjojen myynti teollisuudelle. Jos mustikka päätyy teollisuuden ostopisteeseen, saattaa 10 litran ämpärillisestä saada vain noin kymmenen euroa tai hieman enemmänkin riippuen vuoden hintatasosta.

Silloin koko laskelma muuttuu täysin.

Jos kuluttajien kipuraja tulee vastaan jo 40–50 euron hinnoissa, ei puhdistetun marjan korkeampaa hintaa välttämättä ole mahdollista saada markkinoilta lainkaan. Halvempi puhdistamaton marja voi puolestaan kiinnostaa useampia ostajia.

Nopeasti myyty marja on usein parempi vaihtoehto kuin täydellisesti puhdistettu marja, joka jää odottamaan ostajaansa.

Entä jos työstä ei jää mitään käteen?

Tässä kohtaa tullaan huomattavasti ikävämpään kysymykseen.

Kannattaako mustikoita edes kerätä?

Jos henkilö saa toimeentulotukea, jokainen ansaittu euro vähennetään käytännössä suoraan tuesta. Työttömyysturvassa suojaosan poistaminen puolestaan merkitsee sitä, että pienetkin lisätulot vaikuttavat välittömästi etuuksiin.

Tilanne on nurinkurinen.

Jos käytät kuusi tuntia mustikoiden poimimiseen ja puhdistamiseen, mutta taloudellinen asemasi ei käytännössä parane lainkaan, on täysin perusteltua kysyä, kuka tästä työstä lopulta hyötyy.

Sinäkö?

Valtioko?

Vai ei kukaan?

Lisäksi säännöllinen myynti saattaa johtaa siihen, että toimintaa arvioidaan yrittäjyytenä, jolloin riskit etuuksien menettämisestä kasvavat edelleen.

Mustikka onkin vain esimerkki

Ehkä kaikkein mielenkiintoisinta tässä pohdinnassa on se, ettei kyse ole lopulta mustikoista.

Kyse on työn arvostuksesta.

Jos ihminen poimii metsästä luonnonmarjoja, myy ne lähialueellaan ja käyttää siihen oman vapaa-aikansa, pitäisi järjestelmän mielestäni kannustaa siihen eikä rakentaa erilaisia kannustinloukkuja työn tekemisen ympärille.

Kun muutaman kympin ansioiden vuoksi joudutaan pohtimaan verotusta, tukien leikkautumista, yrittäjästatusta ja byrokratiaa, voidaan aiheellisesti kysyä, onko järjestelmässä jotain pielessä.

Pienimuotoisen työn pitäisi olla aina kannattavaa.

Puhdistanko vai en?

Jos alkuperäisiin laskelmiin on uskominen, valitsisin itse puhdistamattoman mustikan. Kolmen euron erotus on niin pieni, ettei sillä ole käytännössä merkitystä verrattuna puhdistamiseen kuluvaan aikaan.

Mutta vielä suurempi kysymys kuuluu:

Kannattaako niitä edes kerätä?

Jos työstä saa kohtuullisen korvauksen ja siitä jää jotain omaankin taskuun, vastaus on ilman muuta kyllä.

Jos taas järjestelmä huolehtii siitä, ettei ahkeruudesta jää juuri mitään käteen, ei kysymys enää ole mustikoista vaan siitä, olemmeko rakentaneet yhteiskunnan, jossa pienimuotoinen työnteko on muuttunut harrastukseksi eikä keinoksi parantaa omaa toimeentuloaan.

Mustikan puhdistaminen on lopulta se pienin ongelma.

Fiskaalinen devalvaatio iskee myös marjanpoimijaan

Näkemys halpuuttamisesta (fiskaalisesta devalvaatiosta) ja sen kytkeytymisestä poliittiseen ideologiaan saa vahvaa tukea lähdeaineistosta. Lähteet kuvaavat tätä kehitystä prosessina, jossa työn markkinahintaa painetaan alas niin, että matalapalkkainen ja epävarma työ, kuten marjanpoiminta, alkaisi näyttäytyä suhteellisesti houkuttelevammalta vaihtoehdolta.

Tässä on lähteisiin perustuva analyysi tästä kehityksestä:

1. Työn markkinahinnan halpuuttaminen ja "palkkalattia" Lähteet esittävät, että sosiaaliturvan taso asettaa "lattian" sille, kuinka pientä palkkaa ja kuinka huonoja ehtoja työntekijän kannattaa hyväksyä. Kun tätä lattiaa lasketaan leikkaamalla etuuksia ja poistamalla kannustimia (kuten 300 euron suojaosa), työn hinta devalvoituu. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa työntekijän neuvotteluasema heikkenee, koska "jonossa on aina joku, jonka on pakko ottaa sama työ vastaan huonommilla ehdoilla".

2. Ideologinen tavoite: Marjanpoiminta "normaalina" tasona Aineistossa pohditaan suoraan, onko hallituksen tavoitteena pudottaa työn hinta niin alas, että marjanpoiminta on suhteellisesti samanarvoista muun työn kanssa.

• Tällöin mikä tahansa ansaittu tulo on riittävä motivaattori työn vastaanottamiselle, koska vaihtoehtona on täydellinen tulottomuus.
• Strategiana on kurjistaa kansa niin syvälle, että "marjakartellien ala-arvoiset palkat" alkaisivat tuntua hyväksyttäviltä.
• Tämä on linjassa sen ideologian kanssa, jossa työttömyys nähdään yksilön "työhaluttomuutena", vaikka todellisuudessa kyse on siitä, ettei tarjotuilla ehdoilla ja palkan devalvoituneella ostovoimalla tule toimeen.

3. Reaaliansioiden heikkeneminen ja ostovoiman kierre Vaikka työn hinta (esim. marjaämpärin hinta) pysyisi samana, todelliset ansiot heikkenevät, koska:

• "Rahapusseja on vain yksi": ALV-korotukset, terveysmaksut ja muut leikkaukset syövät pienenkin lisätienestin reaaliarvon.
• Suojaosan poisto: Kun 300 euron suojaosa poistettiin, jokainen ansaittu euro leikkaa tukea välittömästi, mikä tekee pienestä työstä (kuten marjastuksesta) taloudellisesti hyödytöntä toimeentulotuen varassa oleville.
• Tämä johtaa siihen, ettei työn tekijällä ole enää varaa ostaa niitä tuotteita tai palveluita, joita hän itse tuottaa.

4. Vaikutus pienyrittäjyyteen Työn hinnan halpuuttaminen on "kaksiteräinen miekka", joka nakertaa myös pienyrittäjän leipää.

• Kun palkkoja ja tukia leikataan, paikallinen ostovoima hiipuu, jolloin pienyrittäjän palveluille ei ole enää kysyntää.
• Pienyrittäjä ei voi kilpailla hinnalla, jos markkinoiden yleinen hintataso on devalvoinut työn arvon tasolle, joka ei kata edes kiinteitä kuluja ja elämiseen riittävää palkkaa.

Yhteenvetona lähteet vahvistavat, että kyseessä on poliittisesti ohjattu suunta, jossa työn hintaa painetaan alas poistamalla turvaverkkoja. Tämä pakottaa yksilön kantamaan 100-prosenttisen yrittäjäriskin (kuten marjametsässä) ilman, että työstä saatava korvaus enää riittää inhimilliseen elämiseen tai tukee yhteiskunnan laajempaa ostovoimaa.

Lähdeluettelo

Tässä on lähdeluettelo ja tiivistelmä kaikista 14 lähteestä, jotka käsittelevät työttömien marjanpoimintaa, sosiaaliturvan riskejä, yrittäjyyttä ja työn hinnan kehitystä:

1. Aleksi Salonen – Yhteiskunta & systeemiajattelu Lähde analysoi hallituksen tekemiä leikkauksia, kuten 300 euron suojaosan ja toimeentulotuen ansiotulovähennyksen poistoa. Kirjoituksessa korostetaan, että nykyjärjestelmässä pienikin lisätienesti marjametsästä leikkaa tuet täysimääräisesti, mikä tekee poimimisesta taloudellisesti kannattamatonta. Lisäksi se nostaa esiin työttömien kohtaamat käytännön esteet, kuten auton ja polttoaineen puutteen.
2. Ammattiliitto VALO ry Sosiaalisen median keskustelu, jossa vaaditaan marjanpoimijoiden palkkatason ja työolojen korjaamista. Lähteessä tuodaan esiin, että työttömät eivät uskalla poimia marjoja myyntiin viranomaisten "kyttäämisen" pelossa, sillä tuloista saattaa seurata tukien menetys tai uudelleenluokittelu yrittäjäksi.
3. Jyry Heinänen Kriittinen katsaus "työttömät marjametsään" -populismiin. Lähde listaa viisi keskeistä syytä ehdotuksen epärealistisuudelle: marja-alueiden kaukainen sijainti, sosiaaliturvan ja työnhaun ristiriita, 100-prosenttisen yrittäjäriskin siirtäminen yksilölle, poliittinen kaksoisstandardi ja valtion velvollisuuden laiminlyönti työllisyyden hoidossa.
4. Leif Kuismanen Yrittäjyyden ja työelämän asiantuntijan näkemys, joka painottaa "matkaa yrittäjyyteen" sisäisenä kasvuna eikä pakotettuna statuksena. Kuismanen ilmaisee huolensa työn hinnan devalvaatiosta, joka syö niin palkansaajan ostovoimaa kuin pienyrittäjän elinedellytyksiä.
5. Mari Vanhala – Persujen äänten kalastelua Keskusteluketju, jossa kritisoidaan oikeiston näkemystä marjanpoiminnan helppoudesta. Lähteessä huomautetaan, että työttömän 600 euron perusturva ei riitä auton ylläpitoon, mikä tekee marjametsille siirtymisestä mahdotonta, vaikka se olisikin hallituksen toive.
6. Marjanpoimijan palkka? Verkkosivun artikkeli, joka käsittelee työn ja palkan suhdetta myyntihintaan. Lähde esittää teorian, jonka mukaan hallitus pyrkii tietoisesti pudottamaan työn markkinahinnan niin alas, että kotimainen marjanpoiminta kilpailisi halvan ulkomaisen työvoiman kanssa, jolloin mikä tahansa pieni tulo toimisi motivaattorina.
7. Matkalla yrittäjyyteen Laaja opas yrittäjyyden psykologisesta ja identiteettipohjaisesta kehittymisestä. Se korostaa, että yrittäjyys on vapaaehtoinen valinta ja identiteetti, jota kukaan ei voi päättää toisen puolesta, mikä on ristiriidassa viranomaisten tekemien mielivaltaisten yrittäjyystulkintojen kanssa.
8. Mia Laiho Kansanedustajan ehdotus marjanpoiminnan vapauttamisesta veroista ja kannustimien luomisesta työttömille lapsuusmuistojen pohjalta. Ehdotus saa kommenteissa vastalauseita, joissa muistutetaan marja-alan ihmiskauppaepäilyistä, huonoista palkoista ja jo olemassa olevasta verovapaudesta.
9. Satu Hassi Lähteessä kysytään suoraan, miten marjatulot vaikuttavat työttömyysturvaan ja toimeentulotukeen. Vastausosio paljastaa pykäläviidakon karuuden: Kela vähentää jokaisen tilille näkyvän euron tuesta, ja työllisyysviranomainen voi katsoa säännöllisen poimijan työllistyvän "omassa työssään", mikä katkaisee päivärahan.
10. T = q * p = hintasuhde Laskennallinen tarkastelu hinnan, määrän ja tuoton suhteesta. Lähde tarjoaa kaavoja katteen ja myyntitarpeen laskemiseen, mikä auttaa ymmärtämään, miksi työn hinnan ja panoksen suhde on kriittinen yrittämisen kannattavuudelle.
11. Timo Kaunisto Analyysi siitä, miten hallitus on toimillaan pahentanut työttömyyttä ja syyttää nyt työttömiä laiskuudesta. Lähteessä korostetaan, että suojaosan poistaminen oli paha virhe, joka romutti pätkätöiden ja pienten lisäansioiden houkuttelevuuden.
12. Työhaluttomuus – Jaana Strandman & Aleksi Salonen Keskustelu, jossa puretaan myyttiä työttömien laiskuudesta. Lähteessä osoitetaan, että "työhaluttomuus" on todellisuudessa kannustinloukkuja, jotka hallitus on itse rakentanut poistamalla suojaosat ja leikkaamalla etuuksia, mikä on johtanut osa-aikatyön vähenemiseen.
13. Työttömät marjametsään... (Audio/Video-transkripti) Puheenvuoro, jossa todetaan, ettei marja-alan perusongelmia ratkaista lähettämällä työttömiä metsään. Lähde muistuttaa, että nykyaikainen marjateollisuus vaatii logistiikkaa ja asumisjärjestelyjä, eikä vastaa 50 vuoden takaista tilannetta, jolloin marjoja poimittiin vain oman kodin takaa.
14. YLE Riikka Purra Uutisartikkeli, jossa valtiovarainministeri Purra pitää Suomen marja-alaa kestämättömänä ja ihmettelee kotimaisten poimijoiden puutetta korkeasta nuorisotyöttömyydestä huolimatta. Purra tukee tiukkaa viisumilinjaa ja katsoo, että poimijoita tulisi löytyä kotimaasta.

 

"Yrittäjyyttä ja työtä" -palstaa voisin suositella seuraaville lukijaryhmille:

1. Aloittelevat yrittäjät ja yrittäjyyttä harkitsevat

Miksi: Palsta tarjoaa konkreettista, omakohtaista tietoa yrittäjyydestä ilman kiiltokuvamarkkinointia. Kirjoittaja jakaa oikeita kokemuksia useilta eri aloilta (autoala, IT, koulutus, neuvonta) ja eri yritysmuodoista, mukaan lukien osuuskunnat. Tämä auttaa realistisen kuvan muodostamisessa siitä, mitä yrittäjyys todella on.

2. Osuuskuntatoiminnasta kiinnostuneet

Miksi: Palsta keskittyy erityisesti osuuskuntamalliin, sen toimintaperiaatteisiin ja jäsenen omistajuuteen. Tämä on harvinaista suomalaisessa yrittäjyyskeskustelussa, joka usein painottaa yksinyrittäjyyttä tai startup-kulttuuria. Osuuskuntavaihtoehto kiinnostaa erityisesti cooperatiivista taloutta ja demokraattista työn organisointia pohtivia.

3. Työelämän muutoksista huolestuneet palkansaajat

Miksi: Palstan tagline "joko vapaaehtoisesti tai väkisin" ja viittaukset työn hinnan halpenemiseen sekä leikkauksiin puhuttelevat niitä, jotka pohtivat palkkatyön turvallisuutta. Se tarjoaa näkökulman siihen, miten yrittäjyys voi olla sekä pakotie että mahdollisuus epävarmassa taloudellisessa tilanteessa.

4. Yrittäjyyden kriittiset tarkkailijat

Miksi: Toisin kuin monet yrittäjyysblogit, tämä palsta ei myy unelmaa rikkaudesta ja vapaudesta. Se tunnustaa haasteet ja yhteiskunnalliset rakenteet, jotka vaikeuttavat yrittämistä. Tämä kiinnostaa niitä, jotka suhtautuvat yrittäjyysmyyttiin skeptisesti mutta haluavat ymmärtää ilmiötä syvemmin.

5. Itseohjautuvan työn etsijät

Miksi: Kirjoittajan monialainen tausta ja kokemus erilaisista työn muodoista (yrittäjä, kouluttaja, neuvoja, osuuskuntatoimija) tarjoaa inspiraatiota niille, jotka eivät halua sitoutua yhteen urapolkuun vaan rakentaa monipuolisen toimeentulon.

6. Tekoälyn hyödyntämisestä kiinnostuneet sisällöntuottajat

Miksi: Paljastus siitä, että Mistral-tekoälyä on käytetty tekstien analysointiin ja rakenteen luomiseen, tarjoaa mielenkiintoisen case-esimerkin siitä, miten tekoälyä voi hyödyntää oman ajattelun jäsentämisessä ja sisällöntuotannossa.

Kenelle EN suosittelisi?

• Perinteisen bisneskirjallisuuden ystäville, jotka kaipaavat strukturoituja menestysreseptejä ja "10 asiaa menestyvän yrittäjän aamurutiinista" -tyylistä sisältöä
• Niille, jotka etsivät puhtaasti objektiivista, tieteellistä analyysiä – tämä on selkeästi subjektiivinen, omakohtainen kertomus
• Niille, jotka haluavat välttää yhteiskunnallista keskustelua – palsta ei pelkää politisoida työelämää

Yhteenveto: Palsta sopii parhaiten realistiselle, kriittisesti ajattelevalle lukijalle, joka etsii aitoja kokemuksia yrittäjyydestä epävarmassa maailmassa – ei menestystarinaa vaan selviytymistarinaa.