Poliittinen avioliiton kriisi ja vaalinalainen ero

 3.11.2026, 166 päivää vaaleihin

* 

 Kirjoitelmani 

Me itse olemme rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Rakennamme kukin omalta osaltamme sitä halusimme tai emme. Mieluiten jokaisen tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisen yhteiskunnan jonka itse katsoo parhaimmaksi. Meillä on oikeus vaatia perinteinen Suomi takaisin. Meidän ei pidä kysyä mitä Suomi voisi tehdä meille, vaan mitä me voimme tehdä Suomen hyväksi. Siksi kirjoitin aiheesta kirjoitelman.

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan pohdiskelevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?  ( viimeisimmät päivitykset kohdissa: 1.10.8 , 5.1.7 , 6.1.1, 6.1.2 , 6.1.3 ja tänään 3.11.2026 6.1.4 ) Lisäksi pohdintaa mitä muuta kirjaani kuuluisi: Kuuluvatko nämä aiheet kirjaani?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? Tiedätkö mitä on verhon takana? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Meillä on vielä toivoa tulevasta. //Manifesti//

Montako makkaraa ostaisit jos saisit paljon rahaa? Makkaraesimerkki ja rajakulutusalttisuus

Jarrumies tekee viimein tunnustuksen ( Tuntematon jarru )

Poliittinen kilven kiilloitus Kas kilpi kiiltää näin

 *

Vaalinalainen ero

Politiikassa avioliitot eivät synny rakkaudesta, vaan vallanhimosta ja yhteisistä intresseistä. Kun tarkastellaan suomalaisen puoluekentän viimevuotista kehitystä – erityisesti Kokoomuksen ja Perussuomalaisten yhteiseloa hallituksessa – näytelmä noudattaa oppikirjamaisesti hätiköidyn romanssin, katkeran arjen ja vääjäämättömän vaalinalaisen eron kaavaa.

Kun uurnille menosta alkaa olla kulunut riittävästi aikaa ja seuraavat vaalit jo häämöttävät horisontissa, rakkaustarina vaihtuu taistelukilpien hinkkaamiseen, syyttelyyn ja teatraaliseen pöyristymiseen. Mutta miten tähän pisteeseen tultiin, ja miksi tämä näytelmä toistuu aina saman kaavan mukaan?

1. Lähtökohdat ennen vaaleja: Periaatteet, kynnykset ja elämää suuremmat lupaukset

Ennen edellisiä eduskuntavaaleja tunnelma oli kireä ja rajoja vedettiin näkyvästi. Vaaliteltoilla, toritapaamisissa ja suorissa televisiotenteissä vakuuteltiin kilpaa pienen ihmisen puolustamista ja omien periaatteiden murtumattomuutta.

Perussuomalaisten johto julisti napakasti televisiokameroille, ettei pienituloisilta, työttömiltä tai kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta leikkaaminen tulisi kysymykseen. ”Se ei meille käy” oli lause, joka painui äänestäjien mieleen takuuna siitä, että puolue toimisi puskurina kylmää leikkauspolitiikkaa vastaan. Samaan aikaan puolueen näkyvät hahmot päivittelivät julkisesti, miten kukaan voisi leikata vaikeimmassa asemassa olevilta suomalaisilta.

Kokoomus puolestaan profiloitui vastuullisena talouden pelastajana, mutta vakuutti samaan hengenvetoon, että sosiaali- ja terveyspalvelut sekä koulutus olisivat ”erityissuojelussa”. Lisäksi Kokoomuksessa pidettiin etäisyyttä populistiseen möläyttelyyn ja korostettiin sivistysporvarillista arvoarvokkuutta. Apupuolue RKP puolestaan vannoi omille kannattajilleen, ettei se astuisi koskaan samaan hallitukseen, joka harjoittaa perussuomalaista politiikkaa.

Ennen vaaleja annetut lupaukset olivat kuin juhlallisia valoja: niillä myytiin äänestäjille kuvaa siitä, että oma puolue seisoisi aina arvojensa takana.

2. Vaalitulos ja vaali-illan ihme: Pika-kosinta ja "Hyvä hallitusohjelma"

Kun vaalitulos oli selvitetty ja kabinettien ovet sulkeutuivat Säätytalolla, tapahtui kummia. Periaatteet ja kynnyskysymykset liukenivat hiljaisuudessa ilmaan.

Mieli herkistyi ja valta kutsui. Molemmat osapuolet löysivät toisistaan uusia, kummallisen mieluisia puolia. Ennen vaaleja leikkauksia vastustanut osapuoli oli valmis hyväksymään sosiaaliturvan, työttömyysturvan ja asumistuen historiallisen rajut leikkaukset, kunhan vastineeksi saatiin tiukennuksia maahanmuuttopykäliin ja julkisia kohuja. Kokoomus taas oli valmis katsomaan läpi sormien rasismi- ja kielenkäyttökohuja, kunhan elinkeinoelämän toivelista – työntekijöiden aseman heikennykset, lakko-oikeuden rajaaminen ja suurituloisempien veronkevennykset – saatiin ajettua sellaisenaan läpi.

Pari astui julkisuuteen käsi kädessä ja puki päälleen täysin samanlaisen, humisevan tuulipuvun. Tämän poliittisen liiton hedelmänä esiteltiin yhteinen lempilapsi: ”Hyvä hallitusohjelma”.

Siitä hetkestä lähtien hallitusohjelmasta tehtiin kaiken kattava suojakilpi ja selitys. Aina kun sosiaaliturvasta leikattiin, terveyskeskusmaksuja nostettiin tai ay-liikettä murennettiin, ministerit ja kansanedustajat esiintyivät ruudussa toistaen mekaanisesti samaa mantraa: ”Mutta kun meillä on tämä hyvä hallitusohjelma.”

Monelle äänestäjälle näytelmä aiheutti kognitiivisen krapulan. Kommenttikentissä yskittiin aamukahveja henkitoriin:

”Kenet me oikein äänestimme valtaan? Äänestimmekö sitä, joka sanoi ’se ei meille käy’, vai sitä, joka vaalien jälkeen totesikin, että ’kyllähän tämä meille käy’?”

3. Arki yhteisessä kodissa: Lempilapsen todellinen hinta

Yhteisen hallituskodin arki muodostui nopeasti kylmäksi reaalipolitiikaksi. Kun hallitusohjelman ”dynaamiset vaikutukset” ja leikkaukset iskivät arkeen, kävi selväksi, ketkä laskun maksoivat.

Työttömyysturvan suojaosien poisto, asumistuen leikkaukset, lapsikorotusten poistaminen ja arvonlisäveron korotukset tyhjensivät tavallisten duunarien, eläkeläisten ja pienituloisten lompakot. Samaan aikaan sote-alueet ajautuivat syhenevään rahoituskriisiin ja terveyskeskusjonot pitenivät.

Kun kansalaiset ja oppositio kyseenalaistivat tehtyjä päätöksiä, hallituskumppanit puolustautuivat eduskuntasalissa tiiviinä rintamana. Jokaisessa luottamusäänestyksessä painettiin JAA-nappia. Iskeytyipä eteensä millainen rasismikohu, ihmisoikeusjärjestöjen varoitus tai leikkausmylly tahansa, Kokoomus, Perussuomalaiset, RKP ja KD äänestivät kerta toisensa jälkeen luottamusta toisilleen.

Keskustelukentillä ja sosiaalisessa mediassa ilmiötä kuvattiin osuvasti:

”Turha pöyristyä jälkikäteen kumppanin toiminnasta. Joka ikinen kerta kun luottamuksesta äänestettiin, koko hallitusporukka painoi JAA-nappia ja antoi siunauksensa kaikelle tehdylle.”

Moraalinen teatteri pidettiin yllä hallituskabinettien suojassa niin kauan kuin vaaleihin oli vielä vuosia. Mutta mikään ei kestä ikuisesti – varsinkaan politiikan sovinnollisuus, kun vaaliuurnat alkavat häämöttää.

4. Tuskainen ero ja taistelukilpien kiillotus

Nyt kun vaaleihin on aikaa enää joitakin kuukausia, ”hyvästä hallitusohjelmasta” ja yhteisestä lapsesta on muodostunut kiusallinen, raskas taakka. Kuhertelu on ohi, ja edessä on tuskainen, julkinen ero.

Nyt käynnistyy suomalaisen politiikan tutuin näytelmä: mielikuvallinen kilven kiillottaminen ja vastuun pakoilu.

• Kokoomuksen pöyristymistaktiikka: Kokoomusjohdosta alkaa kuulua podcast- ja mediaryöpytystä, jossa pahoitellaan hallituskumppanin käytöstä. Esiin astutaan voivottelemaan, kuinka Perussuomalaiset ”käyttäytyvät huonommin kuin pienet lapset” tai pöyristytään ministereiden ”Send them back” -lippiksistä ja silmien vääntelystä. Tällä teatraalisella moraaliposeerauksella Kokoomus yrittää pestä omat kätense tehdyistä leikkauksista ja houkutella takaisin menettämiään sivistyneitä kaupunkilaisäänestäjiä. Vastuuta tehtyistä päätöksistä ei oteta, vaan syy vieritetään sivistymättömän kumppanin niskaan.
• Perussuomalaisten uusi räyhävaihde: Perussuomalaiset puolestaan huomaavat, että omat vaalilupaukset on syöty ja leikkaukset ovat osuneet omaan kannattajakuntaan. Koska tuloksilla tai saavutuksilla ei voi kehuskella, palataan vanhaan tuttuun pelikirjaan: nostetaan pöydälle maahanmuutto, aiheutetaan uusia kulttuurisotia ja syytetään kaikesta ”vihervasemmistoa”, mediaa tai EU:ta. Omaa kilpeä hinkataan väittämällä, että muut estivät paremman politiikan teon.

Kumpikin osapuoli yrittää nyt vakuutella kansalle, ettei ole koskaan ollutkaan samaa mieltä kumppaninsa kanssa. Kuraa roiskuu ja pahaa mieltä pahoitellaan, mutta vain siksi, että omat kasvot saataisiin pestyä puhtaiksi ennen kuin kansa astuu äänestyskoppiin.

Kuten somen terävissä kommenteissa todetaan:

”Koko kauden he ovat hyväksyneet kaiken ja äänestäneet kaiken läpi. Nyt kun vaalit lähestyvät, leikitään yllättynyttä ja aletaan silitellä omia taistelukilpiä puhtaiksi. Se haisee kauas hyvesignaloinnilta ja vaalipaniikilta.”

5. Äänestäjän muisti ja "vanha suola"

Nyt käynnissä oleva pesäeroteatteri on rakennettu sen varaan, että äänestäjän muisti olisi lyhyt. Oletus on, että kun kauden lopussa heitetään pari napakkaa kuittia kumppanille ja syytetään muita, tehty leikkauspolitiikka ja murenettu hyvinvointivaltio unohduksissa pyyhkiytyvät pois.

Mutta hätiköidyn avioliiton ja myrskyisän eron jälkeen on syytä kysyä: kannattaako tällaiseen teatteriin enää langeta?

Kun vaaleissa seuraavan kerran valitaan suuntaa, jokaisen kansalaisen kannattaa muistaa, että teot ratkaisevat, eivät vaalinalaiset irtiotot. Sama porukka, joka nyt moittii toisiaan podcasteissa ja lehtien palstoilla, istui vuositolkulla samassa pöydässä ja hyväksyi jokaisen päätöksen.

Lämmitetty liitto ei ole koskaan alkuperäistä parempi. Jos kansa nielee taas kerran samat vaalisloganit ja hinkatut taistelukilvet kakistelematta, se saa vaalien jälkeen lautaselleen täsmälleen saman laihan sopan. Tulevissa vaaleissa peli ratkeaa siihen, osataanko kulissien taakse katsoa ja vaatia aitoa, rehellistä vastuunkantoa.

Tällä kertaa nukkuvat ratkaisevat tulevaisuuden

Tiesitkö miten Sipilän hallituksestakin selvittiin?

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vaalianalyyseissa seurataan tiiviisti eri puolueiden kannatusmittauksia, gallup-vaihteluita ja puheenjohtajien tenttimenestystä. Kuitenkin jokaisissa vaaleissa piilee yksi valtava tekijä, joka pystyy pyyhkimään kaikki asiantuntijoiden ennusteet pöydältä sekunnissa: niin sanottu nukkuvien puolue.

Kun sadat tuhannet kansalaiset päättävät jättää äänestämättä, he eivät suinkaan hiljennä ääntään tai anna "vastalauseilmoitusta" poliittiselle järjestelmälle. Todellisuudessa he antavat valtakirjan niille, jotka käyvät uurnilla joka tapauksessa.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan vaalimatematiikan kylmää logiikkaa, taktisen äänestämisen ansoja ja sitä, miksi juuri nyt – enemmän kuin kertaakaan vuosikymmeniin – jokaisen tavallisen suomalaisen on aika herätä.

Vaalimatematiikan kylmä logiikka: Kotiinjäänti on aina ääni voittajalle

( vaalimatematiikan lyhyt oppimäärä )

Suomen vaalijärjestelmä perustuu suhteelliseen vaalitapaan ja d’Hondtin menetelmään. Tämän järjestelmän ydin on yksinkertainen: jokainen annettu ääni muuttaa vertauslukuja ja suhteellisia voimasuhteita.

Kun ihminen jättää äänestämättä ajatellen, ettei "yhdessä äänessä ole mitään väliä", hän tekee itse asiassa matemaattisen valinnan:

1. Aktiivisten ryhmien suhteellinen valta kasvaa: Ne väestöryhmät ja kannattajakunnat, jotka käyvät uurnilla kurinalaisesti vaaleista toiseen, saavat passiivisuuden ansiosta suhteessa huomattavasti suuremman painoarvon.
2. Kynnyt edustajapaikoille madaltuu: Mitä alhaisemmaksi yleinen äänestysaktiivisuus jää, sitä pienemmällä äänimäärällä puolueet saavat kansanedustajia ja aluevaltuutettuja läpi.
3. Leikkauspolitiikan hiljainen hyväksyntä: Jos arjen heikennyksistä, sote- maksujen noususta, palveluiden karsimisesta ja ostovoiman murenemisesta kärsivät ihmiset jäävät kotiin, leikkauksia tekevät voimat tulkitsevat hiljaisuuden hyväksynnäksi ja jatkavat valitulla linjalla.

Vaalimatematiikka ei tunne sympatiaa eikä selityksiä. Jos 30–40 prosenttia äänioikeutetuista jättää äänestämättä, pienenkin aktiivisen vähemmistön on mahdollista nousta vaalivoittajaksi ja määrätä koko valtakunnan suunta.

Varoitus taktikoinnista: Mielikuva-ansat ja aito arvovalinta

Kun vaalit lähestyvät, julkisuudessa alkaa usein voimakas puhe "taktisesta äänestämisestä". Kansalaisia kehotetaan äänestämään tiettyä suurpuoluetta vain siksi, ettei joku toinen pääsisi valtaan, tai hylkäämään itselle läheisin vaihtoehto "hukkaäänen" pelossa.

Taktiseen äänestämiseen liittyy kuitenkin vakavia sudenkuoppia, joista on syytä varoittaa:

1. Pelko kompassina johtaa vääriin kompromisseihin

Kun äänestyspäätös tehdään pelon tai jonkin asian vastustamisen pohjalta, tullaan helposti äänestäneeksi politiikkaa, joka ei todellisuudessa vastaa omia arvoja. Tällöin äänestäjä saattaa tulla tukeneeksi linjaa, joka vaalien jälkeen tekee tismalleen samoja leikkauksia ja kompromisseja, joita äänestäjä halusi välttää.

2. Moniarvoisuuden kapeutuminen

Taktikointi keskittää ääniä parille suurimmalle toimijalle ja karsii poliittisesta kentästä rohkeat, inhimilliset ja rakentavat vaihtoehdot. Demokratian elinehto on se, että erilaiset äänet ja ruohonjuuritason näkemykset tulevat kuulluksi.

3. Katteettomat lupaukset ja takinkäännöt

Suurimmat populistiset mielikuvakampanjat nojaavat usein siihen, että ihmisille luvataan "helppoja ratkaisuja" tai "pienen ihmisen puolella olemista". Teot hallituksessa saattavat kuitenkin olla täysin päinvastaisia. Siksi tärkein mittari ei ole se, mikä puolue näyttää gallupeissa suurimmalta, vaan se, millaisia tekoja ja arvovalintoja ehdokkaat arjessa edustavat.

Paras ja kestävin tapa äänestää on seurata omaa arvo- ja ihmissydäntä. Ääni, joka annetaan omille aidoille arvoille ja luotettavalle toimijalle, ei ole koskaan hukkaääni.

Jos milloinkaan, nyt on aika herätä

Meille uskotellaan usein, että monet päätökset – kuten sosiaaliturvan leikkaukset, terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset tai julkisen sektorin karsiminen – ovat "pakkorakoja" tai "vaihtoehdottomia välttämättömyyksiä".

Tämä on poliittista teatteria. Yhteiskunnassa ei ole mitään automaattia, joka pakottaisi murentamaan tavallisten ihmisten arkea.

Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin aikoinaan sodan jälkeisessä köyhässä Suomessa yhteisellä sopimuksella ja eettisellä valinnalla. Tänään monin verroin rikkaammassa maassa on kyse täsmälleen samasta asiasta: arvovalinnasta.

• Haluammeko yhteiskunnan, jossa muutama suuryhtiö ja rikas eliitti pärjää samalla kun tavallisen kansan, pienyrittäjien, eläkeläisten ja lapsiperheiden ostovoima murenee?
• Vai haluammeko palauttaa luottamuksen, kohtuullisuuden ja sen Suomen tavan olla yhdessä, jossa ketään ei jätetä yksin?

Vastaus näihin kysymyksiin ei löydy nettipalstojen huutokilpailuista, vaan vaaliuurnilta.

Tulevaisuus tehdään itse

Demokratia on arvokas ja hauras lahja. Se tarkoittaa sitä, että yhtenä päivänä muutaman vuoden välein jokaisen suomalaisen ääni on täsmälleen yhtä painava – olitpa sitten suurituloinen johtaja, pienyrittäjä, eläkeläinen, opiskelija tai työtön.

Jos jätät käyttämättä tämän oikeuden, annat muiden päättää, mihin sinun veroragasi käytetään, miten terveyskeskuksesi toimii ja miltä lastesi tulevaisuus näyttää.

Nyt ei ole aika kyyristellä tai lannistua. Jos milloinkaan, nyt on aika herätä, kaivaa äänioikeus esiin ja näyttää, millaisen hyvinvointivaltion me haluamme rakentaa.

Yhdessä eteenpäin.

Ja mitä sinä todellisuudessa voit tehdä!!!?

Osallistu ja vaikuta. Äänestä. Siinä on avaimet.

Tutustu aineistooni jossa pohditaan mitä tässä on tapahtunut ja kysytään suoraan: Mitä juuri sinä haluat?

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Äänestä!

Vielä on toivoa

Järjestelmän puskuri vai yksilön syy?

31.10.2026, 169 päivää vaaleihin

* 

 Kirjoitelmani 

Me itse olemme rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Rakennamme kukin omalta osaltamme sitä halusimme tai emme. Mieluiten jokaisen tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisen yhteiskunnan jonka itse katsoo parhaimmaksi. Meillä on oikeus vaatia perinteinen Suomi takaisin. Meidän ei pidä kysyä mitä Suomi voisi tehdä meille, vaan mitä me voimme tehdä Suomen hyväksi. Siksi kirjoitin aiheesta kirjoitelman.

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?  ( viimeisimmät päivitykset kohdissa: 1.10.8 , 5.1.7 , 6.1.1 ja 6.1.2 )

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? Tiedätkö mitä on verhon takana? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Meillä on vielä toivoa tulevasta. //Manifesti//

Montako makkaraa ostaisit jos saisit paljon rahaa? Makkaraesimerkki ja rajakulutusalttisuus

Jarrumies tekee viimein tunnustuksen ( Tuntematon jarru )

 *

M

Työvoimareservin olemus ja talouden sisäänrakennetut tarpeet

Suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa työttömyyttä käsitellään useimmiten yksilön kysymyksenä. Julkisissa puheenvuoroissa toistuvat käsitteet kuten kannustinloukku, aktivointi, omatoimisuus ja työhalukkuus. Tämän narratiivin mukaan työttömyys on ennen kaikkea yksilön tila, johon voidaan vaikuttaa säätämällä taloudellisen pakon eli "kepin" ja "porkkanan" suhdetta.

Kun ilmiötä tarkastellaan syvemmin talous- ja yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta, esiin nousee toinen, huomattavasti monimutkaisempi ja kiusallisempi kysymys: Onko työttömyys – eli tietty määrä käyttämätöntä työvoimaa – sittenkin järjestelmän sisäänrakennettu ominaisuus, jopa sen toimintaedellytys?

Työttömien määrä lisääntyy edelleen. Tavoite, vai vahinko? (työllisyys)

Tämä luku syventyy pohtimaan työvoimareservin olemusta monelta eri kantilta. Kysymys ei ole mustavalkoinen, eikä siihen ole olemassa yhtä yksinkertaista vastausta. Kyse on arvovalinnoista, taloustieteellisistä koulukuntaeroista ja siitä, miten yhteiskunnan toimintakykyä ja inhimillistä pääomaa määritellään.

Tavoite, puskuri vai hyödyllinen sivutuote?

Markkinataloudessa tietyntasoinen työvoiman liikkuvuus ja työttömyys eli niin kutsuttu kitkatyöttömyys on vapaiden markkinoiden luonnollinen ilmiö. Kun ihmiset vaihtavat alaa, opiskelevat tai muuttavat paikkakunnalta toiselle, syntyy aina ajallista viivettä työn hakemisen ja löytämisen välille.

Uusklassisen taloustieteen ja oppikirjamallien mukaan työmarkkinoilla vaikuttaa kuitenkin myös niin sanottu tasapainotyöttömyys tai palkkapaineita hillitsevä työttömyysaste. Tämän ajattelutavan mukaan liian alhainen työttömyys (ns. täystyöllisyys) voi johtaa työvoimapulaan, mikä puolestaan nostaa palkkoja ja kiihdyttää inflaatiota. Tätä taustaa vasten tietty määrä työttömiä työnhakijoita toimii taloudelle joustavana puskurina:

1. Työn hinnan ja palkkapaineiden tasapainottajana: Kun työvoimasta on runsasta tarjontaa, työnantajien kynnys ja paine nostaa palkkoja pysyy matalana.
2. Joustavuuden takaajana: Yrityksille on tarjolla heti saatavilla olevaa työvoimaa silloin, kun suhdanteet kääntyvät nousuun tai tarvitaan joustavaa silppu- ja keikkatyövoimaa.

Tästä herää perusteltu kysymys: Onko massiiviseksi kasvanut työvoimareservi tietoisen politiikan tulos?

Yhden tulkinnan mukaan leikkauspolitiikka, sosiaaliturvan tiukennukset ja työttömyysturvan suojaosien poisto ovat olleet tietoinen keino luoda työntekijäpuolelle "valumapakkoa" eli alaspäin suuntautuvaa painetta. Kun ihmisen perusturva ajetaan riittävän tiukalle, kynnys ottaa vastaan mitä tahansa työtä – millä ehdoilla ja palkalla tahansa – madaltuu. Tässä katsannossa korkea työttömyys ei ole hallituksen tai elinkeinoelämän näkökulmasta varsinainen vahinko, vaan vipuvarsi, jolla heikennetään järjestäytyneen työvoiman neuvotteluasemaa ja devalvoidaan työn hintaa kansallisen kilpailukyvyn nimissä.

jne. Kyseessä voi olla kylmän laskelmoiva, ideologinen valinta, jossa heikoimmassa asemassa olevat asetetaan talousmallin joustovaraksi.

Entä jos kyse oli vahingosta? Väärien oletusten noidankehä

Toisaalta yhteiskunnallista päätöksentekoa ei pidä tarkastella pelkästään kyynisenä laskelmointina. On yhtä lailla mahdollista ja inhimillistä, että nykyinen syvä työttömyyskriisi ja sisämarkkinoiden hyytyminen syntyivät aidoista, mutta virheellisistä oletuksista.

Jos asetutaan sellaisten päättäjien saappaisiin, jotka nojaavat vahvasti tarjontapuolen taloustieteeseen eli niin sanottuun trickle-down- (valumatalous) ja austerity- (talouskuri) logiikkaan, heidän maailmankuvassaan ajatusketju on voinut olla täysin vilpitön:

• Suhdanne uskonasiana: Päättäjät saattoivat rehellisesti uskoa, että globaalit suhdanteet ja Euroopan keskuspankin korkojen lasku kääntävät talouden kasvuun ihan juuri. "Valoa näkyy tunnelin päässä" ei ehkä ollutkaan pelkkää retoriikkaa, vaan aito toiveikkuus siitä, että ulkoinen kysyntä pelastaa Suomen.
• Usko kannustimien kaikkivoipaisuuteen: Uusklassisen teorian mukaan työttömyys on usein hakukustannus- tai kannustinongelma. Päättäjät saattoivat aidosti uskoa siihen, että kun sosiaaliturvaa leikataan ja "kannustinloukut" puretaan, ihmiset "aktivoituvat" ja hakeutuvat joustavammin töihin, mikä puolestaan saisi yritykset innostumaan rekrytoinneista.
• Oletus valumasta: Uskottiin vahvasti siihen, että kun hyvätuloisten ja yritysten verotusta kevennetään sekä sääntelyä puretaan, pääomat kanavoituvat automaattisesti kotimaisiksi investoinneiksi ja uudeksi yrittäjyydeksi.

Missä teoria kohtasi karun reaalitalouden?

Mikäli kehitys oli vahinko ja virhearvio, se johtui siitä, että laskukaavoissa unohdettiin reaalitalouden perustavanlaatuinen moottori: kotimainen ostovoima ja kysyntä.

Kun leikkaukset kohdistuivat pienituloisiin, joiden jokainen euro menee välittömästi ruokaan, vuokraan, lääkkeisiin ja paikallisiin palveluihin, tapahtui käänteinen ketjureaktio. Pienituloisilta leikattu euro ei jäänyt kellumaan tyhjiöön, vaan se oli suoraan pois paikallisen kampaajan, leipurin, remonttimiehen ja erikoisliikkeen kassakoneesta.

Kun kivijalkayrittäjien myynti sakkaa, he eivät palkkaa yhtäkään uutta työntekijää – riippumatta siitä, kuinka halvaksi tai helpoksi irtisanominen on tehty. Yrittäjä palkkaa tekijän vain silloin, kun on asiakkaita ja töitä.

Näin ollen tarjontapuolen kovat uudistukset, joilla piti korjata talous, toimivatkin itseään vastaan: ne leikkasivat kysynnän, ajoivat mikroyrityksiä konkurssiaaltoon ja kasvattivat työttömyyttä tilanteessa, jossa avoimia työpaikkoja oli jo valmiiksi moninkertaisesti vähemmän kuin hakijoita.

Tuhlatun osaamisen tragedia

Olipa kyseessä tietoinen ideologinen linjaus tai epäonnistunut laskuharjoitus, sen lopputulos reaalimaailmassa on karu ja järkyttävä.

Yhteiskunnassamme on satojatuhansia ihmisiä työttöminä tai alityöllistettyinä. Heidän joukossaan on kokeneita ammattilaisia, vastavalmistuneita nuoria, alalleen omistautuneita erikoisosaajia ja kädentaitajia.

Kun tämä valtava inhimillinen pääoma jätetään toimettomaksi:

1. Luovuus ja ammattitaito ruostuvat: Pitkittynyt työttömyys ei ainoastaan murenna yksilön taloutta, vaan se kuluttaa itseluottamusta, ammatillista identiteettiä ja henkistä jaksamista.
2. Kansantalous menettää panoksen: Suurin menetys ei ole se sosiaaliturva, joka työttömälle maksetaan elämiseen, vaan se tekemättä jäänyt työ, luomatta jäänyt lisäarvo ja maksamatta jääneet verotulot, jotka tämä ihmisjoukko voisi työllään yhteiskunnalle tuottaa.
3. Sukupolvien välinen ahdinko syvenee: Nuorisotyöttömyyden kasvu ja lapsiperheköyhyys jättävät pitkät jäljet. Jos nuori valmistuu koulusta suoraan toimettomuuteen, kynnys päästä kiinni työelämän syrjästä kasvaa vuosi vuodelta.

Metalleja, raaka-aineita tai energiainvestointeja tarkasteltaessa puhuttaisiin mahtavasta haaskauksesta, jos arvokas resurssi jätettäisiin mätänemään varastoon. Mutta kun kyse on ihmisestä – yhteiskunnan tärkeimmästä pääomasta – toimettomuutta kutsutaan julkisessa puheessa usein vain "budjettirivin sopeuttamiseksi".

Pohdintaa lukijalle: Miten tästä eteenpäin?

Tämän luvun tarkoitus ei ole tarjota helppoja syntipukkeja tai valmiita poliittisia katekismuksia, vaan kutsua sinut, hyvä lukija, arvioimaan tilannetta omalla ajattelullasi.

Kun seuraavan kerran kuulet uutisia työllisyystilastojen muutoksista, leikkauspaketeista tai kannustinloukkujen purkamisesta, voit pysähtyä pohtimaan seuraavia kysymyksiä:

• Mittaammeko me taloutta oikeilla asioilla? Onko yhteiskunnan onnistumisen mittari se, kuinka tiukalle turvaverkot voidaan puristaa, vai se, kuinka moni ihminen pystyy elättämään itsensä kohtuullisella, ihmisarvoisella työllä?
• Kumpi pyörittää taloutta: Usko siihen, että varallisuus valuu ylhäältä alaspäin kun rikkaita suositaan, vai se reaaliteetti, että talous herää eloon silloin, kun tavallisella kansalla ja pienyrittäjillä on ostovoimaa?
• Oliko nykyinen suunta vääjäämätön pakko vai arvovalinta? Jos kyseessä oli oppirakennelman epäonnistunut kokeilu, olemmeko valmiita tunnustamaan virheet ja korjaamaan suuntaa – vai jatkammeko urautunutta polkua vain siksi, ettei "muuta vaihtoehtoa" myönnetä olevan?

Hyvinvointivaltio ei ole luonnonlaki, joka säilyy itsestään, eikä se myöskään ole pelkkä kuluerä. Se on vakuutus ja yhteiskuntasopimus, jonka toimivuus punvitaan siinä, miten me suhtaudumme ihmiseen silloin, kun suhdanteet myrskyävät

Tällä kertaa nukkuvat ratkaisevat tulevaisuuden

Tiesitkö miten Sipilän hallituksestakin selvittiin?

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vaalianalyyseissa seurataan tiiviisti eri puolueiden kannatusmittauksia, gallup-vaihteluita ja puheenjohtajien tenttimenestystä. Kuitenkin jokaisissa vaaleissa piilee yksi valtava tekijä, joka pystyy pyyhkimään kaikki asiantuntijoiden ennusteet pöydältä sekunnissa: niin sanottu nukkuvien puolue.

Kun sadat tuhannet kansalaiset päättävät jättää äänestämättä, he eivät suinkaan hiljennä ääntään tai anna "vastalauseilmoitusta" poliittiselle järjestelmälle. Todellisuudessa he antavat valtakirjan niille, jotka käyvät uurnilla joka tapauksessa.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan vaalimatematiikan kylmää logiikkaa, taktisen äänestämisen ansoja ja sitä, miksi juuri nyt – enemmän kuin kertaakaan vuosikymmeniin – jokaisen tavallisen suomalaisen on aika herätä.

Vaalimatematiikan kylmä logiikka: Kotiinjäänti on aina ääni voittajalle

( vaalimatematiikan lyhyt oppimäärä )

Suomen vaalijärjestelmä perustuu suhteelliseen vaalitapaan ja d’Hondtin menetelmään. Tämän järjestelmän ydin on yksinkertainen: jokainen annettu ääni muuttaa vertauslukuja ja suhteellisia voimasuhteita.

Kun ihminen jättää äänestämättä ajatellen, ettei "yhdessä äänessä ole mitään väliä", hän tekee itse asiassa matemaattisen valinnan:

1. Aktiivisten ryhmien suhteellinen valta kasvaa: Ne väestöryhmät ja kannattajakunnat, jotka käyvät uurnilla kurinalaisesti vaaleista toiseen, saavat passiivisuuden ansiosta suhteessa huomattavasti suuremman painoarvon.
2. Kynnyt edustajapaikoille madaltuu: Mitä alhaisemmaksi yleinen äänestysaktiivisuus jää, sitä pienemmällä äänimäärällä puolueet saavat kansanedustajia ja aluevaltuutettuja läpi.
3. Leikkauspolitiikan hiljainen hyväksyntä: Jos arjen heikennyksistä, sote- maksujen noususta, palveluiden karsimisesta ja ostovoiman murenemisesta kärsivät ihmiset jäävät kotiin, leikkauksia tekevät voimat tulkitsevat hiljaisuuden hyväksynnäksi ja jatkavat valitulla linjalla.

Vaalimatematiikka ei tunne sympatiaa eikä selityksiä. Jos 30–40 prosenttia äänioikeutetuista jättää äänestämättä, pienenkin aktiivisen vähemmistön on mahdollista nousta vaalivoittajaksi ja määrätä koko valtakunnan suunta.

Varoitus taktikoinnista: Mielikuva-ansat ja aito arvovalinta

Kun vaalit lähestyvät, julkisuudessa alkaa usein voimakas puhe "taktisesta äänestämisestä". Kansalaisia kehotetaan äänestämään tiettyä suurpuoluetta vain siksi, ettei joku toinen pääsisi valtaan, tai hylkäämään itselle läheisin vaihtoehto "hukkaäänen" pelossa.

Taktiseen äänestämiseen liittyy kuitenkin vakavia sudenkuoppia, joista on syytä varoittaa:

1. Pelko kompassina johtaa vääriin kompromisseihin

Kun äänestyspäätös tehdään pelon tai jonkin asian vastustamisen pohjalta, tullaan helposti äänestäneeksi politiikkaa, joka ei todellisuudessa vastaa omia arvoja. Tällöin äänestäjä saattaa tulla tukeneeksi linjaa, joka vaalien jälkeen tekee tismalleen samoja leikkauksia ja kompromisseja, joita äänestäjä halusi välttää.

2. Moniarvoisuuden kapeutuminen

Taktikointi keskittää ääniä parille suurimmalle toimijalle ja karsii poliittisesta kentästä rohkeat, inhimilliset ja rakentavat vaihtoehdot. Demokratian elinehto on se, että erilaiset äänet ja ruohonjuuritason näkemykset tulevat kuulluksi.

3. Katteettomat lupaukset ja takinkäännöt

Suurimmat populistiset mielikuvakampanjat nojaavat usein siihen, että ihmisille luvataan "helppoja ratkaisuja" tai "pienen ihmisen puolella olemista". Teot hallituksessa saattavat kuitenkin olla täysin päinvastaisia. Siksi tärkein mittari ei ole se, mikä puolue näyttää gallupeissa suurimmalta, vaan se, millaisia tekoja ja arvovalintoja ehdokkaat arjessa edustavat.

Paras ja kestävin tapa äänestää on seurata omaa arvo- ja ihmissydäntä. Ääni, joka annetaan omille aidoille arvoille ja luotettavalle toimijalle, ei ole koskaan hukkaääni.

Jos milloinkaan, nyt on aika herätä

Meille uskotellaan usein, että monet päätökset – kuten sosiaaliturvan leikkaukset, terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset tai julkisen sektorin karsiminen – ovat "pakkorakoja" tai "vaihtoehdottomia välttämättömyyksiä".

Tämä on poliittista teatteria. Yhteiskunnassa ei ole mitään automaattia, joka pakottaisi murentamaan tavallisten ihmisten arkea.

Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin aikoinaan sodan jälkeisessä köyhässä Suomessa yhteisellä sopimuksella ja eettisellä valinnalla. Tänään monin verroin rikkaammassa maassa on kyse täsmälleen samasta asiasta: arvovalinnasta.

• Haluammeko yhteiskunnan, jossa muutama suuryhtiö ja rikas eliitti pärjää samalla kun tavallisen kansan, pienyrittäjien, eläkeläisten ja lapsiperheiden ostovoima murenee?
• Vai haluammeko palauttaa luottamuksen, kohtuullisuuden ja sen Suomen tavan olla yhdessä, jossa ketään ei jätetä yksin?

Vastaus näihin kysymyksiin ei löydy nettipalstojen huutokilpailuista, vaan vaaliuurnilta.

Tulevaisuus tehdään itse

Demokratia on arvokas ja hauras lahja. Se tarkoittaa sitä, että yhtenä päivänä muutaman vuoden välein jokaisen suomalaisen ääni on täsmälleen yhtä painava – olitpa sitten suurituloinen johtaja, pienyrittäjä, eläkeläinen, opiskelija tai työtön.

Jos jätät käyttämättä tämän oikeuden, annat muiden päättää, mihin sinun veroragasi käytetään, miten terveyskeskuksesi toimii ja miltä lastesi tulevaisuus näyttää.

Nyt ei ole aika kyyristellä tai lannistua. Jos milloinkaan, nyt on aika herätä, kaivaa äänioikeus esiin ja näyttää, millaisen hyvinvointivaltion me haluamme rakentaa.

Yhdessä eteenpäin.

Ja mitä sinä todellisuudessa voit tehdä!!!?

Osallistu ja vaikuta. Äänestä. Siinä on avaimet.

Tutustu aineistooni jossa pohditaan mitä tässä on tapahtunut ja kysytään suoraan: Mitä juuri sinä haluat?

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Äänestä!

Vielä on toivoa

Oletko urautunut?

 29.10.2026, 171 päivää vaaleihin

* 

 Kirjoitelmani 

Me itse olemme rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Rakennamme kukin omalta osaltamme sitä halusimme tai emme. Mieluiten jokaisen tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisen yhteiskunnan jonka itse katsoo parhaimmaksi. Meillä on oikeus vaatia perinteinen Suomi takaisin. Meidän ei pidä kysyä mitä Suomi voisi tehdä meille, vaan mitä me voimme tehdä Suomen hyväksi. Siksi kirjoitin aiheesta kirjoitelman.

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?  ( viimeisimmät päivitykset kohdissa: 1.10.8 , 5.1.7 ja 6.1.1 )

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? Tiedätkö mitä on verhon takana? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Meillä on vielä toivoa tulevasta. //Manifesti//

Montako makkaraa ostaisit jos saisit paljon rahaa? Makkaraesimerkki ja rajakulutusalttisuus

Jarrumies tekee viimein tunnustuksen ( Tuntematon jarru )

 *

Miten uusi normaali hiipii arkeemme ja miten siitä herätään

Aika ajoin jokaisen meistä on syytä pysähtyä, riisua arjen kiireet ja kysyä itseltään suora kysymys: olenko minä urautunut? Olenko ajautunut tilanteeseen, jossa hyväksyn ympärillä tapahtuvat muutokset vääjäämättöminä luonnonlakeina pelkästään siksi, että ne tapahtuvat vähitellen? Poliittisessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa tämä urautuminen ei ole sattumaa, vaan se on tulosta pitkäjänteisestä prosessista, jossa kansalaiset totutetaan heikentyvään arkeen pala palalta.

Kun leikkauksista, palveluiden karsimisesta ja eriarvoisuuden kasvusta tulee taustakohinaa, yhteiskunnallinen vaatimustaso laskee. Urautumisesta pyristely vaatii kuitenkin heräämistä, omien lähtökohtien rehellistä tarkastelua sekä rohkeutta kysyä, mihin tämä tie todellisuudessa johtaa.

1. Huomaamaton sopeutuminen: Kun poikkeustilasta tulee uusi normaali

Miten ihmiset saadaan hyväksymään asioita, joita he olisivat vielä jokunen vuosi sitten pitäneet täysin mahdottomina? Vastaus piilee kahdessa käsitteessä: salamitekniikassa ja niin sanotussa shifting baseline -ilmiössä eli uuden normaalin hiipimisessä.

Hyvinvointivaltiota ei koskaan pureta yhdellä dramaattisella iskulla, sillä sellainen herättäisi välittömän ja yhtenäisen vastarinnan. Sen sijaan uudistukset toteutetaan salamiviipaleina kerrallaan. Ensin tehdään pienen pieni nipistys suojaosaan, sitten nostetaan asiakasmaksuja aivan vähän, karsitaan lähiterveysaseman aukioloaikoja ja siirretään palveluita ajanvarausten sekä digitaalisten muurien taakse. Mikään yksittäinen toimenpide ei yksinään näytä maailmanlopulta, mutta kun viipaleita leikataan riittävän monta vuotta, lautaselle ei jää enää mitään.

Tämän prosessin myötä jokainen sukupolvi ja jokainen vuosi tottuu pykälää heikompaan elintasoon ja palvelutasoon. Kuten verkkeskusteluissa on osuvasti kuvattu: "Eletään ankeita ihmisarvoa loukkaavia aikoja, ja kohta meillä on uusi normaali eikä kukaan muista, miten asiat olivat aiemmin."

Asteittaisen totuttamisen vaara on siinä, että ihmiset lakkaavat vertaamasta nykytilaa siihen, mitä toimiva hyvinvointivaltio kerran oli. Kun laadukkaasta terveydenhoidosta tai kohtuullisesta asumisesta tehdään ylellisyyttä, kansalainen alkaa puolustaa omaa alistumistaan. Urautunut mieli ajattelee: ehkä tämä kurjistaminen on välttämätöntä, ehkä minun pitää vain sopeutua.

2. TINA-retoriikan kognitiivinen ansa: "Ei ole vaihtoehtoja"

Samaan aikaan kun uutta normaalia rakennetaan salamitekniikalla, julkista puhetta hallitsee niin sanottu TINA-retoriikka (There Is No Alternative – ei ole vaihtoehtoja). Se on eliitin ja päätöksentekijöiden tehokkain työkalu saada kansa alistumaan omia etujaan vastaan sotiviin ratkaisuihin.

TINA-retoriikan mekanismi on yksinkertainen ja tehokas:

• Valintojen epäpolitisointi: Ideologiset arvovalinnat, kuten julkisten palvelujen leikkaukset ja suurituloisimpien verokevennykset, puetaan teknisten pakkojen, velkajarrujen ja matemaattisten paratkoon-laskelmien kaapuun.
• Kotitalousvertaus harhaanjohtajana: Valtiontalous rinnastetaan tietoisesti tavallisen perheen budjettiin. Vaitetaan, että "kun rahat ovat loppu, pesukone jää ostamatta". Tämä arkijärjeltä tuntuva vertaus peittää sen tosiasian, että valtio ei ole kotitalous: valtion menot ovat aina jonkun toisen tuloja ja kotimaisen talouden verenkiertoa.
• Vastuun siirtäminen luonnonlaeille: Vetoamalla "pakkorakoon" ja "välttämättömyyteen" päättäjät pakoilevat poliittista henkilövastuuta päätöstensä inhimillisistä ja taloudellisista seurauksista.

Kun sana pakko toistetaan riittävän monta kertaa vakavalla ilmeellä, kriittinen ajattelu lamautuu. Ihminen kokee, ettei asiasta tarvitse enää keskustella. TINA-retoriikka luo kognitiivisen ansan, jossa vaihtoehtojen esittäjät leimataan naiiveiksi tai epävastuullisiksi "pilvenpolttelijoiksi". Lopulta urautunut kansalainen alkaa itse toistaa päätöksentekijöiden argumentteja ja puolustaa järjestelmää, joka murentaa hänen omaa arkeaan.

3. Tiedätkö todella, mitä tapahtuu, jos tahtosi tapahtuu?

Urautumisesta herääminen alkaa siitä, että ihminen uskaltaa pysähtyä ja katsoa peiliin. On uskallettava kysyä itseltään: tunnistanko minä ne kielelliset ansat ja mielikuvat, joita minulle syötetään? Tiedänkö todella, mitä tapahtuu, jos minun toivomani politiikka toteutuu viimeistä piirtoa myöten?

Monesti populismille tai kovalle leikkausretoriikalle nyökyttelevä ihminen ei tule ajatelleeksi päätösten ketjureaktiota:

• Säästöjen illuusio: Kun leikataan ennaltaehkäisevistä palveluista, mielenterveystyöstä tai sote-järjestöiltä, ongelmat eivät katoa. Ne siirtyvät myöhemmin yhteiskunnan kalleimpiin korjaaviin palveluihin – erikoissairaanhoidon päivystyksiin, laitoshoitoon ja sosiaalitoimeen. Lasku ei pienenny, se vain kasvaa ja siirtyy toiseen taskuun.
• Kotimarkkinoiden sammuttaminen: Kun pienituloisilta, opiskelijoilta ja eläkeläisiltä leikataan ostovoima, raha lakkaa kiertämästä paikallisissa yrityksissä. Jokainen leikattu euro on pois leipurin, kampaajan, remonttimiehen ja kivijalkakauppiaan kassasta.
• Universaaliuden romuttaminen: Kun yhteiset palvelut ja tuet muutetaan leimaavaksi "köyhänavuksi" tai ajetaan alas, keskiluokka siirtyy yksityisten vakuutusten ja palveluiden käyttäjäksi. Tällöin veronmaksuhalukkuus murenee, yhteiskunta kahtiajakautuu ja heikoimmat jäävät tyhjän päälle.

Oletko varma, että tämä on se tulevaisuus, jonka haluat jättää lapsillesi ja seuraaville sukupolville? Onko se yhteiskunta, jossa jokainen on "oman onnensa seppä", vai sellainen, jossa pidetään huolta siitä, että kaikilla on aito mahdollisuus päästä edes lähtöviivalle?

4. "Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?" – Taustoja omalle pohdinnalle

Olen kirjoittanut teostani "Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?" juuri sitä varten, että jokainen lukija voisi ammentaa siitä taustoja, näkökulmia ja työkaluja omalle pohdinnalleen. Kirjan tarkoitus ei ole tarjota valmiiksi pureskeltuja totuuksia tai puoluepoliittista aivopesua, vaan se on kutsu pysähtyä ja ajatella itse.

Pohjoismaista hyvinvointivaltiota ei aikoinaan rakennettu siksi, että jokin valtiovarainministeriön laskentakaava olisi osoittanut sen olevan halvin mahdollinen ratkaisu. Se rakennettiin sodan jälkeisessä niukkuudessa inhimillisenä ja pragmaattisena arvovalintana. Silloin ymmärrettiin jotain syvällistä ihmisestä ja yhteiskunnasta: eihän meillä ole koskaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin riippua toisissamme.

Hyvinvointivaltio oli sukupolvien välinen sopimus ja vakuutus. Se tarkoitti sitä, että sairaus, työttömyys tai syntymän arpajaiset eivät saa määrittää ihmisen koko elämänkaarta. Se takasi maksuttoman koulutuksen, terveydenhuollon ja turvaverkon, jotta jokainen voisi nousta kaatumisen jälkeen uudelleen jaloilleen.

Kun nykyisessä politiikassa ihmiset taannutetaan BKT-laskelmien "menoeriksi", "menopaineiksi" ja "laskennallisiksi kannustinloukuiksi", me kadotamme sen arvopohjan, jolle tämä maa pystytettiin. Hyvinvointivaltio on arvovalinta, ei sattuma tai luonnonlaki. Se muuttuu ja murenee tehtyjen päätösten mukana – ja se voidaan myös rakentaa uudelleen, jos me niin päätämme.

5. Ääni ja teot: Miten urautumisesta noustaan toimintaan

Urautumisesta vapautuminen ei tapahdu valittamalla, vaan toimimalla. Suurin virhe on ajatella, että "kaikki on jo päätetty puolestamme" ja jättää vaikuttaminen muille.

Äänestäminen on voimakkain keino

Vaalipäivänä jokaisen suomalaisen ääni on täsmälleen yhtä painava – olitpa sitten suurituloinen johtaja, eläkeläinen, opiskelija tai työtön. Äänestämättä jättäminen ei ole neutraali teko tai protesti; se on matemaattinen lahja ja hiljainen hyväksyntä nykyiselle linjalle. Jos sinä jätät äänestämättä, siirrät oman vaikutusvaltasi niille ryhmille, jotka käyvät uurnilla kurinalaisesti vaaleista toiseen.

Poliittisen ja kielellisen lukutaidon kasvattaminen

Muutos alkaa siitä, että opimme katsomaan poliittisen teatterin ja iskulauseiden taakse. Kuten kirjoittamani hahmon Persvako Sannin oppitunneissa todetaan, jokaisen kansalaisen tulisi ottaa käyttöön kolmiosainen kaava:

1. YMMÄRRÄ: Pura kielellinen naamiointi. Mitä sanat oikeasti tarkoittavat? Kuka tästä päätöksestä hyötyy ja kuka maksaa laskun?
2. KYSY: Haasta päätökset ja ehdokkaat. Onko tämä todella luonnonlaki vai ideologinen arvovalinta? Mitä tässä jätetään sanomatta?
3. VAIKUTA: Älä jää yksin. Vaikuttaminen ei ole vain vaalipäivän tapahtuma, vaan se on asiapuheen levittämistä, myyttien murtamista kahvipöydissä ja sosiaalisessa mediassa sekä järjestäytymistä.

Harkittu kritiikki myös itseään kohtaan

Urautumisesta herääminen vaatii myös älyllistä rehellisyyttä ja itsekritiikkiä. On uskallettava kysyä: olenko minäkin mennyt joskus halpaan? Olenko heittäytynyt konformismiin ja puolustanut jotain ratkaisua vain siksi, että se sopi oman leirini narratiiviin?

Kyky tarkistaa omaa ajatteluaan ja muuttaa mielipidettään uuden tiedon valossa ei ole heikkous, vaan se on demokratian ja ihmisyyden suurin vahvuus. Politiikka ja tulevaisuus eivät ole ennalta määrättyjä ennusteita. Peli on kesken, ja se ratkaistaan vaaliuurnilla ja arjen teoilla. Tulevaisuus ei tapahdu meille – me teemme sen yhdessä.

Äänestys. Tulenko koskaan oppiin ( Pekka Hetan mielestä "Paska biisi" ). Äänestäminen. ( Persvako Pekka )

Tulenko_oppiin1.mp3

Kulkee kylmät väreet selkäpiitä, ei heille taaskaan mikään riitä.
Laitan tän nyt stoppiin, kun meen äänestyskoppiin.

Äänet kuiskii : Usko mua, ne huijaa sua. kuuntele, mä neuvon sua.

Tulenko koskaan oppiin, et etten kuuntelis sua. Aloin taas kerran sua uskoon, äänet kuiskii, ne ohjaa mua.

Olin matkalla äänestyskoppiin, äänet kuiskii, ne huijaa mua. Tulenko koskaan oppiin, etten taas kuuntellis sua.

Tulenko koskaan oppiin, et etten kuuntelis sua. Aloin taas kerran sua uskoon, äänet kuiskii, ne ohjaa mua.

Aloin taas kerran sua uskoon, äänet kuiskii, ne ohjaa mua. Tulenko koskaan oppiin, taas kuuntelin sua.

Tulenko koskaan oppiin, et etten kuuntelis sua. Aloin taas kerran sua uskoon, äänet kuiskii, ne ohjaa mua.

Tällä kertaa nukkuvat ratkaisevat tulevaisuuden

Tiesitkö miten Sipilän hallituksestakin selvittiin?

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vaalianalyyseissa seurataan tiiviisti eri puolueiden kannatusmittauksia, gallup-vaihteluita ja puheenjohtajien tenttimenestystä. Kuitenkin jokaisissa vaaleissa piilee yksi valtava tekijä, joka pystyy pyyhkimään kaikki asiantuntijoiden ennusteet pöydältä sekunnissa: niin sanottu nukkuvien puolue.

Kun sadat tuhannet kansalaiset päättävät jättää äänestämättä, he eivät suinkaan hiljennä ääntään tai anna "vastalauseilmoitusta" poliittiselle järjestelmälle. Todellisuudessa he antavat valtakirjan niille, jotka käyvät uurnilla joka tapauksessa.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan vaalimatematiikan kylmää logiikkaa, taktisen äänestämisen ansoja ja sitä, miksi juuri nyt – enemmän kuin kertaakaan vuosikymmeniin – jokaisen tavallisen suomalaisen on aika herätä.

Vaalimatematiikan kylmä logiikka: Kotiinjäänti on aina ääni voittajalle

( vaalimatematiikan lyhyt oppimäärä )

Suomen vaalijärjestelmä perustuu suhteelliseen vaalitapaan ja d’Hondtin menetelmään. Tämän järjestelmän ydin on yksinkertainen: jokainen annettu ääni muuttaa vertauslukuja ja suhteellisia voimasuhteita.

Kun ihminen jättää äänestämättä ajatellen, ettei "yhdessä äänessä ole mitään väliä", hän tekee itse asiassa matemaattisen valinnan:

1. Aktiivisten ryhmien suhteellinen valta kasvaa: Ne väestöryhmät ja kannattajakunnat, jotka käyvät uurnilla kurinalaisesti vaaleista toiseen, saavat passiivisuuden ansiosta suhteessa huomattavasti suuremman painoarvon.
2. Kynnyt edustajapaikoille madaltuu: Mitä alhaisemmaksi yleinen äänestysaktiivisuus jää, sitä pienemmällä äänimäärällä puolueet saavat kansanedustajia ja aluevaltuutettuja läpi.
3. Leikkauspolitiikan hiljainen hyväksyntä: Jos arjen heikennyksistä, sote- maksujen noususta, palveluiden karsimisesta ja ostovoiman murenemisesta kärsivät ihmiset jäävät kotiin, leikkauksia tekevät voimat tulkitsevat hiljaisuuden hyväksynnäksi ja jatkavat valitulla linjalla.

Vaalimatematiikka ei tunne sympatiaa eikä selityksiä. Jos 30–40 prosenttia äänioikeutetuista jättää äänestämättä, pienenkin aktiivisen vähemmistön on mahdollista nousta vaalivoittajaksi ja määrätä koko valtakunnan suunta.

Varoitus taktikoinnista: Mielikuva-ansat ja aito arvovalinta

Kun vaalit lähestyvät, julkisuudessa alkaa usein voimakas puhe "taktisesta äänestämisestä". Kansalaisia kehotetaan äänestämään tiettyä suurpuoluetta vain siksi, ettei joku toinen pääsisi valtaan, tai hylkäämään itselle läheisin vaihtoehto "hukkaäänen" pelossa.

Taktiseen äänestämiseen liittyy kuitenkin vakavia sudenkuoppia, joista on syytä varoittaa:

1. Pelko kompassina johtaa vääriin kompromisseihin

Kun äänestyspäätös tehdään pelon tai jonkin asian vastustamisen pohjalta, tullaan helposti äänestäneeksi politiikkaa, joka ei todellisuudessa vastaa omia arvoja. Tällöin äänestäjä saattaa tulla tukeneeksi linjaa, joka vaalien jälkeen tekee tismalleen samoja leikkauksia ja kompromisseja, joita äänestäjä halusi välttää.

2. Moniarvoisuuden kapeutuminen

Taktikointi keskittää ääniä parille suurimmalle toimijalle ja karsii poliittisesta kentästä rohkeat, inhimilliset ja rakentavat vaihtoehdot. Demokratian elinehto on se, että erilaiset äänet ja ruohonjuuritason näkemykset tulevat kuulluksi.

3. Katteettomat lupaukset ja takinkäännöt

Suurimmat populistiset mielikuvakampanjat nojaavat usein siihen, että ihmisille luvataan "helppoja ratkaisuja" tai "pienen ihmisen puolella olemista". Teot hallituksessa saattavat kuitenkin olla täysin päinvastaisia. Siksi tärkein mittari ei ole se, mikä puolue näyttää gallupeissa suurimmalta, vaan se, millaisia tekoja ja arvovalintoja ehdokkaat arjessa edustavat.

Paras ja kestävin tapa äänestää on seurata omaa arvo- ja ihmissydäntä. Ääni, joka annetaan omille aidoille arvoille ja luotettavalle toimijalle, ei ole koskaan hukkaääni.

Jos milloinkaan, nyt on aika herätä

Meille uskotellaan usein, että monet päätökset – kuten sosiaaliturvan leikkaukset, terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset tai julkisen sektorin karsiminen – ovat "pakkorakoja" tai "vaihtoehdottomia välttämättömyyksiä".

Tämä on poliittista teatteria. Yhteiskunnassa ei ole mitään automaattia, joka pakottaisi murentamaan tavallisten ihmisten arkea.

Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin aikoinaan sodan jälkeisessä köyhässä Suomessa yhteisellä sopimuksella ja eettisellä valinnalla. Tänään monin verroin rikkaammassa maassa on kyse täsmälleen samasta asiasta: arvovalinnasta.

• Haluammeko yhteiskunnan, jossa muutama suuryhtiö ja rikas eliitti pärjää samalla kun tavallisen kansan, pienyrittäjien, eläkeläisten ja lapsiperheiden ostovoima murenee?
• Vai haluammeko palauttaa luottamuksen, kohtuullisuuden ja sen Suomen tavan olla yhdessä, jossa ketään ei jätetä yksin?

Vastaus näihin kysymyksiin ei löydy nettipalstojen huutokilpailuista, vaan vaaliuurnilta.

Tulevaisuus tehdään itse

Demokratia on arvokas ja hauras lahja. Se tarkoittaa sitä, että yhtenä päivänä muutaman vuoden välein jokaisen suomalaisen ääni on täsmälleen yhtä painava – olitpa sitten suurituloinen johtaja, pienyrittäjä, eläkeläinen, opiskelija tai työtön.

Jos jätät käyttämättä tämän oikeuden, annat muiden päättää, mihin sinun veroragasi käytetään, miten terveyskeskuksesi toimii ja miltä lastesi tulevaisuus näyttää.

Nyt ei ole aika kyyristellä tai lannistua. Jos milloinkaan, nyt on aika herätä, kaivaa äänioikeus esiin ja näyttää, millaisen hyvinvointivaltion me haluamme rakentaa.

Yhdessä eteenpäin.

Ja mitä sinä todellisuudessa voit tehdä!!!?

Osallistu ja vaikuta. Äänestä. Siinä on avaimet.

Tutustu aineistooni jossa pohditaan mitä tässä on tapahtunut ja kysytään suoraan: Mitä juuri sinä haluat?

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Äänestä!

Vielä on toivoa

Suunnanmuutos.

 28.10.2026, 172 päivää vaaleihin

* 

 Kirjoitelmani 

Me itse olemme rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Rakennamme kukin omalta osaltamme sitä halusimme tai emme. Mieluiten jokaisen tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisen yhteiskunnan jonka itse katsoo parhaimmaksi. Meillä on oikeus vaatia perinteinen Suomi takaisin. Meidän ei pidä kysyä mitä Suomi voisi tehdä meille, vaan mitä me voimme tehdä Suomen hyväksi. Siksi kirjoitin aiheesta kirjoitelman.

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?  ( viimeisimmät päivitykset kohdissa: 1.10.8 , 5.1.7 ja 6.1.1 )

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? Tiedätkö mitä on verhon takana? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Meillä on vielä toivoa tulevasta. //Manifesti//

Montako makkaraa ostaisit jos saisit paljon rahaa? Makkaraesimerkki ja rajakulutusalttisuus

Jarrumies tekee viimein tunnustuksen ( Tuntematon jarru )

 *

Viisi ratkaisevaa korjausliikettä hyvinvointivaltion ja arjen turvallisuuden jälleenrakentamiseksi

Yhteiskunnallinen keskustelu Suomessa on ajautunut tilaan, jossa syytösten heittely, mielikuvapolitiikka ja sosiaalisen median teatteri peittävät alleensa arjen kylmät tosiasiat. Julkisuudessa keskustelu tiivistyy usein edellisen hallituksen syyttelyyn tai abstraktiin puheeseen "pakkoraosta" ja "välttämättömyyksistä". Samaan aikaan tavalliset kansalaiset, pienyrittäjät, eläkeläiset ja lapsiperheet kamppailevat heikkenevän ostovoiman, pidentyvien hoitojonojen ja lisääntyvän turvattomuuden kanssa.

Kun mielikuvien ja iskulauseiden taakse katsotaan, kansalaisten viesti on poikkeuksellisen yksiselitteinen: yhteiskuntapolitiikan suunta on muutettava. Kyse ei ole pelkästä puolueiden välisestä valtapelistä, vaan arjen perusedellytysten turvaamisesta.

Tähän kirjoitukseen on koottu laajamittainen analyysi ja viisikohtainen korjauslista niistä keskeisistä asioista, joita suomalaiset toivovat päätöksenteolta kaikkein eniten. Mukanansa on esimerkkejä todellisista sosiaalisen median keskusteluista ja arjen äänistä, jotka ilmentävät, miltä tehtyjen päätösten seuraukset näyttävät ruohojuuritasolla.

1. Julkisen terveydenhuollon pelastaminen ja sote-palveluiden saavutettavuus

Hyvinvointivaltion tärkein lupaus on ollut se, että sairastumisen tai hätätilanteen hetkellä jokainen saa laadukasta hoitoa varallisuudesta tai asuinpaikasta riippumatta. Tämä peruspilari murenee parhaillaan silmiemme edessä. Terveyskeskusten hoitojonot ovat venyneet viikoiksi, päivystykset ruuhkautuvat ja asiakasmaksujen korotukset ajavat pienituloisia tinkimään välttämättömistä lääkkeistä.

Samaan aikaan julkisista varoista on ohjattu satoja miljoonia euroja Kela-korvausten korotuksiin yksityisille terveysjättiläisille. Asiantuntijat ovat osoittaneet, ettei tämä toimi ole purkanut julkisen puolen jonoja, vaan se on toiminut suorana julkisena tukena niille, joilla oli jo entuudestaan varaa käyttää yksityisiä lääkäripalveluita.

Kommenttikentän ääni:
"Lähimpään terveyskeskukseen ei saa enää aikoja ja lääkärille pääsyä varten pitäisi matkustaa kymmeniä kilometrejä. Samaan aikaan terveyspörriäiset takovat miljoonavoittoja veronmaksajien piikkiin ja ministerit hykertelevät Kela-korvausten korotuksille. Ei tämä ole mitään säästöä – tämä on julkisen terveydenhuollon hallittua alasajoa."

Korjausliike:

• Rahoituksen ohjaaminen julkisen palvelutuotannon vahvistamiseen: Lopetetaan verovarojen pumppaaminen yksityisten terveysjättien osinkoihin ja ohjataan varat suoraan julkisten terveyskeskusten ja erikoissairaanhoidon jonojen purkamiseen.
• Asiakasmaksujen kohtuullistaminen: Varmistetaan, ettei kenenkään lääkäriin pääsy tai lääkkeiden hankinta vaarannu rahanpuutteen vuoksi.
• Työolojen ja sitoutumisen parantaminen: Julkisen puolen hoitohenkilökunnan ja lääkäreiden työoloja on kohennettava, jotta alan vaihtoa ja pakoa vuokralääkärifirmoihin saadaan hillittyä.

2. Köyhyyden pysäyttäminen ja perusturvan suojaosien palauttaminen

Sosiaaliturvaan tehdyt leikkaukset on julkisuudessa kehystetty "työnteon kannustimiksi". Todellisuudessa leikkaukset ovat osuneet kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin: työttömiin, osa-aikatyöntekijöihin, yksinhuoltajiin ja sairauden vuoksi työelämästä syrjässä oleviin.

Erityisen tuhoisa päätös on ollut työttömyysturvan ja asumistuen 300 euron suojaosien sekä lapsikorotusten poistaminen. Kun pienimuotoisesta keikkatyöstä saatava tulo leikkaa sosiaaliturvaa välittömästi täysimääräisesti, pätkätöiden vastaanottamisesta on tehty taloudellisesti kannattamatonta.

Kommenttikentän ääni:
"Ennen pystyin ottamaan vastaan muutaman päivän sijaisuuksia ilman, että koko perheen toimeentulo meni sekaisin. Suojaosan poiston jälkeen jokainen keikka leikkaa tuet välittömästi, ja viraston papereiden pyörittelyyn menee kuukausi. Hallitus väittää kannustavansa työhön, mutta teki työn vastaanottamisesta pelkkää loukkua."

Korjausliike:

• Suojaosien ja lapsikorotusten palauttaminen: Palautetaan työttömyysturvan ja asumistuen suojaosat nopeasti, jotta lyhytaikaisen ja osa-aikaisen työn vastaanottaminen on aina kannattavaa ja turvallista.
• Sosiaaliturvan leikkausten peruminen: Pysäytetään lapsiperheköyhyyden syveneminen ja korjataan toimeentulotuen ja asumistuen ehtoja siten, että ihmisillä säilyy inhimillinen elintaso.
• Syynmukaisen sosiaaliturvan selkeyttäminen: Siirrytään rangaistusmekanismeista ja kyttäysbyrokratiasta luottamukseen perustuvaan järjestelmään, joka tukee ihmisen omaa aktiivisuutta.

3. Kestävä työllisyys, kotimainen ostovoima ja pienyrittäjyyden edellytykset

Julkisessa talouspuheessa toistetaan usein ajatusta, että yritysten investoinnit ja työllisyys syntyvät pelkästään veroja keventämällä ja työehtoja heikentämällä. Reaalitaloudessa ja kivijalkakaupoissa pätee kuitenkin toinen lainalaisuus: yksikään yrittäjä ei palkkaa työntekijää tai investoi vain matalan veroprosentin vuoksi, jos myymälässä ei käy asiakkaita.

Kun pieni- ja keskituloisten ostovoima leikataan samalla kun arvonlisäveroa (ALV) nostetaan, tuloksena on kotimaisen kysynnän hyytyminen. Pienyrittäjät, leipurit, parturiliikkeet ja remonttimiehet menettävät asiakkaansa. Matalasuhdanteessa tehdyt leikkaukset syövät kansantuloa (fiskaalinen kerroin), mikä pienentää valtion verotuloja ja ajaa talouden näivettymiskierteeseen.

Kommenttikentän ääni:
"Puhutaan 'yrittäjäystävällisyydestä', mutta ALV-korotus ja asiakkaiden lompakon tyhjentäminen iskivät suoraan meidän kivijalkayrittäjien kassaan. Jos ihmisillä ei ole rahaa käyttää palveluita, ei siinä auta mikään juhlapuhe. Me tarvitsemme asiakkaita, joilla on varaa ostaa."

Korjausliike:

• Kotimaisen ostovoiman vahvistaminen (Trickle-up): Varmistetaan, että pieni- ja keskituloisten ostovoima säilyy, sillä heidän kuluttamansa eurot palaavat 100-prosenttisesti kotimaiseen talouden kiertokulkuun.
• Pien- ja mikroyrittäjyyden aito tukeminen: Luovutaan ALV-kannan korotuksista ja helpotetaan ensimmäisen työntekijän palkkaamista sekä yrittäjän sosiaaliturvaa.
• TKI-investoinnit ja osaaminen: Panostetaan aitoon kasvuun, tutkimukseen ja kehitykseen leikkausten ja näivettämisen sijaan.

4. Koulutustasa-arvo, varhaiskasvatus ja nuorten tulevaisuus

Suomen historiallisen menestyksen ja korkean elintason salaisuus on ollut maksuton, laadukas ja tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä. Viime vuosina oppimistulosten lasku, peruskoulujen eriytyminen ja ammatillisen koulutuksen lähiopetuksen väheneminen ovat herättäneet suurta huolta.

Koulutuksesta leikkaaminen tai toisen asteen maksuttomuuden murentaminen on lyhytnäköisintä mahdollista talouspolitiikkaa. Se heikentää maan tulevaa osaamispohjaa ja lisää nuorten syrjäytymisriskiä.

Kommenttikentän ääni:
"Jos me leikkaamme nuorten koulutuksesta ja ammatillisesta opetuksesta, me leikkaamme Suomen tulevaisuudesta. Ei meillä ole varaa jättää yhtäkään ikäluokkaa oman onnensa nojaan pelkkien lyhyen aikavälin budjettitavoitteiden takia."

Korjausliike:

• Peruskoulun rauhallisen oppimisympäristön turvaaminen: Pienennetään ryhmäkokoja ja varmistetaan riittävä erityisopetus sekä oppimisen tuki.
• Toisen asteen maksuttomuuden säilyttäminen: pidetään huoli siitä, että jokaisella nuorella on yhtäläiset mahdollisuudet suorittaa lukio tai ammatillinen tutkinto taustasta riippumatta.
• Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen resurssointi: Varmistetaan korkeakoulujen perusrahoitus ja riittävät aloituspaikat, jotta osaajapulaan voidaan vastata.

5. Poliittisen moraalikadon, valheiden ja leimaamiskulttuurin lopettaminen

Yhteiskunnallisen murroksen ja taloudellisten haasteiden keskellä suurin uhka demokratialle on luottamuksen mureneminen. Sosiaalisesta mediasta on tullut politiikan teatterinäyttämö, jossa monimutkaisia ongelmia yksinkertaistetaan meemeillä, vastapuolta leimataan "kommareiksi" tai "fasisteiksi", ja vaalilupauksista joustetaan heti vaalituloksen selvittyä.

Ihmiset ovat väsyneitä retorisiin silmänkääntötemppuihin, joissa leikkauksia kutsutaan "uudistuksiksi" ja heikennyksiä "kannustimiksi". Luottamuksen palauttaminen edellyttää paluuta asialliseen, faktoihin perustuvaan päätöksentekoon ja toisen ihmisen kunnioittamiseen.

Kommenttikentän ääni:
"Ennen vaaleja luvattiin, että pienen ihmisen pussista ei leikata ja että bensan hinta puolittuu. Vaalien jälkeen kaikki lupaavat puheet unohdettiin ja leikkuri osui juuri heikoimpaan. Kyllä tässä maassa kaivataan ennen kaikkea rehellisyyttä ja sanansa pitämistä."

Korjausliike:

• Rehellinen ja avoin päätöksenteko: Päätösten vaikutusarvioinnit on tehtävä avoimesti ja rehellisesti, ilman tilastollisia silmänkääntötemppuja tai vääristeltyjä ennusteita.
• Someteatterin ja polarisaation korvaaminen asialinjalla: Keskitytään vastakkainasettelun lietsonnan sijasta ratkaisujen etsimiseen ja rakentavaan vuoropuheluun.
• Poliittisen lukutaidon vahvistaminen: Kannustetaan kansalaisia katsomaan vaalilauseiden taakse ja arvioimaan poliitikkoja heidän tekojensa, ei pelkkien puheiden perusteella.

Yhteenveto: Suunta ratkaistaan teoilla ja valinnoilla

Hyvinvointivaltio ei ole historiallinen sattuma eikä luonnonlaki, joka murenee itsestään. Se on tietoinen poliittinen ja moraalinen valinta, joka on rakennettu yhteisellä työllä, luottamuksella ja keskinäisellä solidaarisuudella.

Tässä kirjoituksessa esitetyt viisi korjausliikettä osoittavat, että vaihtoehtoja nykyiselle näivettämislinjalle on olemassa. Suomen taloutta ja yhteiskuntaa ei korjata leikkaamalla heikoimmilta ja ajamalla julkisia palveluita alas, vaan vahvistamalla kotimaista kysyntää, turvaamalla terveys ja koulutus sekä palauttamalla luottamus tulevaisuuteen.

Muutos ei tapahdu itsestään, eikä se synny pelkästään sosiaalisen median kommenttikentissä. Se syntyy aktiivisesta kansalaisuudesta, kriittisestä poliittisesta lukutaidosta ja ennen kaikkea päätöksistä äänestysurnilla.

Suunnanmuutos on mahdoton vain silloin, jos alistumme uskomaan, ettei vaihtoehtoja ole.

Tällä kertaa nukkuvat ratkaisevat tulevaisuuden

Tiesitkö miten Sipilän hallituksestakin selvittiin?

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vaalianalyyseissa seurataan tiiviisti eri puolueiden kannatusmittauksia, gallup-vaihteluita ja puheenjohtajien tenttimenestystä. Kuitenkin jokaisissa vaaleissa piilee yksi valtava tekijä, joka pystyy pyyhkimään kaikki asiantuntijoiden ennusteet pöydältä sekunnissa: niin sanottu nukkuvien puolue.

Kun sadat tuhannet kansalaiset päättävät jättää äänestämättä, he eivät suinkaan hiljennä ääntään tai anna "vastalauseilmoitusta" poliittiselle järjestelmälle. Todellisuudessa he antavat valtakirjan niille, jotka käyvät uurnilla joka tapauksessa.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan vaalimatematiikan kylmää logiikkaa, taktisen äänestämisen ansoja ja sitä, miksi juuri nyt – enemmän kuin kertaakaan vuosikymmeniin – jokaisen tavallisen suomalaisen on aika herätä.

Vaalimatematiikan kylmä logiikka: Kotiinjäänti on aina ääni voittajalle

( vaalimatematiikan lyhyt oppimäärä )

Suomen vaalijärjestelmä perustuu suhteelliseen vaalitapaan ja d’Hondtin menetelmään. Tämän järjestelmän ydin on yksinkertainen: jokainen annettu ääni muuttaa vertauslukuja ja suhteellisia voimasuhteita.

Kun ihminen jättää äänestämättä ajatellen, ettei "yhdessä äänessä ole mitään väliä", hän tekee itse asiassa matemaattisen valinnan:

1. Aktiivisten ryhmien suhteellinen valta kasvaa: Ne väestöryhmät ja kannattajakunnat, jotka käyvät uurnilla kurinalaisesti vaaleista toiseen, saavat passiivisuuden ansiosta suhteessa huomattavasti suuremman painoarvon.
2. Kynnyt edustajapaikoille madaltuu: Mitä alhaisemmaksi yleinen äänestysaktiivisuus jää, sitä pienemmällä äänimäärällä puolueet saavat kansanedustajia ja aluevaltuutettuja läpi.
3. Leikkauspolitiikan hiljainen hyväksyntä: Jos arjen heikennyksistä, sote- maksujen noususta, palveluiden karsimisesta ja ostovoiman murenemisesta kärsivät ihmiset jäävät kotiin, leikkauksia tekevät voimat tulkitsevat hiljaisuuden hyväksynnäksi ja jatkavat valitulla linjalla.

Vaalimatematiikka ei tunne sympatiaa eikä selityksiä. Jos 30–40 prosenttia äänioikeutetuista jättää äänestämättä, pienenkin aktiivisen vähemmistön on mahdollista nousta vaalivoittajaksi ja määrätä koko valtakunnan suunta.

Varoitus taktikoinnista: Mielikuva-ansat ja aito arvovalinta

Kun vaalit lähestyvät, julkisuudessa alkaa usein voimakas puhe "taktisesta äänestämisestä". Kansalaisia kehotetaan äänestämään tiettyä suurpuoluetta vain siksi, ettei joku toinen pääsisi valtaan, tai hylkäämään itselle läheisin vaihtoehto "hukkaäänen" pelossa.

Taktiseen äänestämiseen liittyy kuitenkin vakavia sudenkuoppia, joista on syytä varoittaa:

1. Pelko kompassina johtaa vääriin kompromisseihin

Kun äänestyspäätös tehdään pelon tai jonkin asian vastustamisen pohjalta, tullaan helposti äänestäneeksi politiikkaa, joka ei todellisuudessa vastaa omia arvoja. Tällöin äänestäjä saattaa tulla tukeneeksi linjaa, joka vaalien jälkeen tekee tismalleen samoja leikkauksia ja kompromisseja, joita äänestäjä halusi välttää.

2. Moniarvoisuuden kapeutuminen

Taktikointi keskittää ääniä parille suurimmalle toimijalle ja karsii poliittisesta kentästä rohkeat, inhimilliset ja rakentavat vaihtoehdot. Demokratian elinehto on se, että erilaiset äänet ja ruohonjuuritason näkemykset tulevat kuulluksi.

3. Katteettomat lupaukset ja takinkäännöt

Suurimmat populistiset mielikuvakampanjat nojaavat usein siihen, että ihmisille luvataan "helppoja ratkaisuja" tai "pienen ihmisen puolella olemista". Teot hallituksessa saattavat kuitenkin olla täysin päinvastaisia. Siksi tärkein mittari ei ole se, mikä puolue näyttää gallupeissa suurimmalta, vaan se, millaisia tekoja ja arvovalintoja ehdokkaat arjessa edustavat.

Paras ja kestävin tapa äänestää on seurata omaa arvo- ja ihmissydäntä. Ääni, joka annetaan omille aidoille arvoille ja luotettavalle toimijalle, ei ole koskaan hukkaääni.

Jos milloinkaan, nyt on aika herätä

Meille uskotellaan usein, että monet päätökset – kuten sosiaaliturvan leikkaukset, terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset tai julkisen sektorin karsiminen – ovat "pakkorakoja" tai "vaihtoehdottomia välttämättömyyksiä".

Tämä on poliittista teatteria. Yhteiskunnassa ei ole mitään automaattia, joka pakottaisi murentamaan tavallisten ihmisten arkea.

Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin aikoinaan sodan jälkeisessä köyhässä Suomessa yhteisellä sopimuksella ja eettisellä valinnalla. Tänään monin verroin rikkaammassa maassa on kyse täsmälleen samasta asiasta: arvovalinnasta.

• Haluammeko yhteiskunnan, jossa muutama suuryhtiö ja rikas eliitti pärjää samalla kun tavallisen kansan, pienyrittäjien, eläkeläisten ja lapsiperheiden ostovoima murenee?
• Vai haluammeko palauttaa luottamuksen, kohtuullisuuden ja sen Suomen tavan olla yhdessä, jossa ketään ei jätetä yksin?

Vastaus näihin kysymyksiin ei löydy nettipalstojen huutokilpailuista, vaan vaaliuurnilta.

Tulevaisuus tehdään itse

Demokratia on arvokas ja hauras lahja. Se tarkoittaa sitä, että yhtenä päivänä muutaman vuoden välein jokaisen suomalaisen ääni on täsmälleen yhtä painava – olitpa sitten suurituloinen johtaja, pienyrittäjä, eläkeläinen, opiskelija tai työtön.

Jos jätät käyttämättä tämän oikeuden, annat muiden päättää, mihin sinun veroragasi käytetään, miten terveyskeskuksesi toimii ja miltä lastesi tulevaisuus näyttää.

Nyt ei ole aika kyyristellä tai lannistua. Jos milloinkaan, nyt on aika herätä, kaivaa äänioikeus esiin ja näyttää, millaisen hyvinvointivaltion me haluamme rakentaa.

Yhdessä eteenpäin.

Ja mitä sinä todellisuudessa voit tehdä!!!?

Osallistu ja vaikuta. Äänestä. Siinä on avaimet.

Tutustu aineistooni jossa pohditaan mitä tässä on tapahtunut ja kysytään suoraan: Mitä juuri sinä haluat?

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Äänestä!

Vielä on toivoa